SOPIMUSHAUTOJEN HOITO
Haudanhoitosopimuksen voi tehdä Keravan seurakunnan kanssa yhdeksi, viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Yksivuotinen hoito on valittavissa seurakunnan kukilla tai ilman kukkia (omaiset istuttavat hankkimansa kukat, seurakunta hoitaa). Monivuotisissa hoidoissa on aina seurakunnan hankkimat kukat.
Hautojen hoitokausi on 1.5.-30.9. Toukokuun aikana sopimushautojen kukkapesät kunnostetaan ja lannoitetaan. Kesäkukkien istutus tapahtuu kesäkuun 10. päivän tienoilla sääolosuhteista riippuen.
Vuonna 2012 kesäkukkien istutus aloitetaan 11.6. ja istutukset ovat valmiina juhannukseen mennessä.
Sopimushaudan hoitoon kuuluu kukkapesän kunnostaminen, kukkien istutus, lannoitus, kastelu, kuihtuneiden kukkien nyppiminen, kasvinsuojelu tarvittaessa, istutusalueen kanttaus, rikkaruohojen kitkeminen sekä muistomerkin pesu yhden kerran kesässä. Kukat poistetaan kun syyshalla käy, viimeistään kuitenkin syyskuun lopulla ja samalla kukkien istutusalue siistitään. Määrävuosin tehtävä hoitotoimenpide on kesäkukkien koko kasvualustan vaihto. Koko kasvualusta vaihdetaan noin kolmen vuoden välein. Kastelusta huolehditaan siten, että kasvit näyttävät elinvoimaisilta ja ettei kukintojen tai kasvualustan ulkonäkö ole kärsinyt. Kastelun aiheuttamat kasvualustan, roskien yms. valumat siistitään vähintään kerran viikossa.
Sopimushaudoilla käytetään seuraavia ryhmäkasveja vuonna 2012:
palleroverenpisara, sateenkaaripalsami (l. uudenguineanliisa) ja kesäbegonia.
Seurakunnan hankkimat kukat istutetaan aina erillisen istutussuunnitelman mukaisesti.