Hautausmaat
Hautaustapa, hautausmaa ja hauta
Hautaus voidaan toimittaa arkkuhautauksena tai tuhkauksena.
Siunaustilaisuus on molemmissa hautaustavoissa samanlainen. Tuhkauksen
jälkeen uurna voidaan haudata tai tuhka sirotella.
Keravan
seurakunnalla on hautausmaa Mäyräkorvessa, Tuusulan kunnan puolella
(Kappelikuja 24-26). Hautausmaalta luovutetaan arkku- ja uurnahautoja,
joiden hallinta-aika on 25 vuotta (U-osastoilla 35 vuotta). Lisäksi hautausmaalla on tuhkan
sirottelualue.
Tietoja haudoista ja lunastushinnoista antavat kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto.
Haudanhoito
kuuluu kirkkolain mukaan hautaoikeuden haltijalle. Omaiset voivat
hoitaa hautaa itse tai antaa sen seurakunnan hoidettavaksi. Hautojen
hoitosopimukset tehdään taloustoimistossa. Lisätietoa hautainhoidosta.
Järvenpään,
Keravan, Sipoon ja Tuusulan seurakunnilla on yhteinen tunnustukseton
hauta-alue Keravan hautausmaan yhteydessä Kulloontien varrella.
Tunnustukseton hauta-alue on uskonnollisesti neutraali siten,
että hauta-alueelle ei rakenneta tai pystytetä uskonnollisia tai
aatteellisia tunnuskuvia eikä sitä siunata käyttöön. Sen sijaan omaisten
hankkimissa hautakivissä tunnuksien käyttö on sallittu. Hautasijan
osoittaminen tunnustuksettomalta alueelta edellyttää aina nimenomaista
pyyntöä.
Takaisin sivulle "Hautaan siunaaminen"
|
|