Hautausmaat
Hautausmaa ja siunauskappeli
Keravan seurakunnan hautausmaa sijaitsee Tuusulan kunnan puolella noin 3 km Keravan keskustasta Kulloontien varrella.
Hautausmaa
on maastoltaan suureksi osaksi loivasti nousevaa nummea. Luonnonpuusto
on havuvaltaista, osin komeaa hongikkoa. Luonnon toivotaan tarjoavan
lohtua sureville ja muille kävijöille rauhaa ja kauneutta.
Siunauskappelin
laajennus- ja perusparannustyö valmistui 2002. Siunauskappelin
läheisyydessä on myös muualle haudattujen muistoalue.
Hautausmaan
kellotapuli on otettu käyttöön keväällä 2009. Tapulin kaksi kelloa on
valmistettu Hollannissa. Kellojen ääniala on molliterssi,
isomman kellon soiva perussävel on h1 ja pienemmän d2.
Hautausmaalla on myös syntymättömien lasten muistelualue Hietakehto.
Hietakehto on tarkoitettu lohdutukseksi niille, jotka eivät ole saaneet
lasta, tai jotka ovat menettäneet lapsensa odotusaikana. Hietakehto
sijaitsee lasten hauta-alueella, D-osaston kulmauksessa.
Hautausmaalla
suoritetaan arkkuhautauksia, uurnahautauksia ja tuhkan sirottelua.
Lisätietoa hautapaikan hankkimisesta, hautausmaalle soveltuvista
hautamuistomerkeistä ja hautainhoidosta löydät kohdasta 'hautajaiset'.
Hautausmaan yhteydessä Kulloontien varrella on myös Järvenpään, Keravan, Sipoon ja Tuusulan yhteinen tunnustukseton hauta-alue.
Hautausmaa on avoinna klo 6.00-22.00.
Hautausmaan osoite: Kappelikuja 24 - 26, 04340 Tuusula seurakuntapuutarhuri Taavi Forssell, puh. 0400 378 035
Sankarihautausmaa
Keravan sankarihautausmaa sijaitsee Keravan kirkon ja Vanhan Pappilan välissä, Lapilantien ja Hakalantien risteyksessä. Kaikkiaan sankarihautausmaalle on siunattu 12 sankaria ja 9 kentälle jäänyttä, yhteensä 21 sankarivainajaa.
Sankarihautausmaalla on myös Pro Patria -muistomerkki.
Tunnustukseton hauta-alue
Järvenpään,
Keravan, Sipoon ja Tuusulan seurakunnilla on yhteinen tunnustukseton
hauta-alue Keravan hautausmaan yhteydessä Kulloontien varrella.
Tunnustukseton hauta-alue on uskonnollisesti neutraali siten,
että hauta-alueelle ei rakenneta tai pystytetä uskonnollisia tai
aatteellisia tunnuskuvia eikä sitä siunata käyttöön. Sen sijaan omaisten
hankkimissa hautakivissä tunnuksien käyttö on sallittu. Hautasijan
osoittaminen tunnustuksettomalta alueelta edellyttää aina nimenomaista
pyyntöä.
Takaisin sivulle "Hautaan siunaaminen"
|
|