Uutislistaukseen

Kirkko SuomiAreenan pääyhteistyökumppanina kesällä 2017

Kirkko on ollut mukana SuomiAreenan yhteiskunnallisissa keskusteluissa vahvasti vuodesta 2012 erilaisin teemoin. Pääyhteistyökumppanuuden teemoissa nousevat esiin erityisesti tulevaisuus ja yhteiskunnan uudistuminen eli reformaatio, niin kutsutun reformaation merkkivuoden kunniaksi. Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun reformaattori Martti Luther julkaisi kirkkoa ja lopulta koko yhteiskuntaa uudistaneet 95 teesiänsä.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa ja sen seurakunnissa reformaation merkkivuotta vietetään ennen kaikkea arkisen työn keskellä tulevaisuuteen katsoen.

– Olemme iloisia, että merkkivuosi tulee myös yhteiskunnallisen keskustelun keskipisteeseen SuomiAreenalle. Reformaation perintö antaa hyviä eväitä tulevaisuuden pohtimiselle tänäänkin, kirkkoneuvos Pekka Huokuna Kirkkohallituksesta sanoo.

Kirkko osallistuu SuomiAreenalle yhteistyössä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kanssa.

– Luterilainen kirkko on ollut vahvasti rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa. Siksi on luontevaa yhdistää molemmat merkkivuodet SuomiAreenalla, Pekka Huokuna toteaa.

– Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa rakennetaan suomalaisten ja Suomen ystävien yhteistyönä, ja jo tuhannet ihmiset ovat lähteneet mukaan. Hienoa, että voimme rakentaa myös tätä yhteiskunnallista keskustelua yhdessä, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sanoo.

Tiedote. Julkaistu: 15.07.2016 klo 15:51
 Kirkon tiedotuskeskus

2016-07-18 17:31:21.0