Uutislistaukseen

Keravan kirkkovaltuusto sanoi ei yhtymälle

Keravan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan torstaina 6. huhtikuuta, että Keravan seurakunta ei ole mukana Keski-Uudenmaan seurakuntayhtymän perustamisessa Järvenpään ja Tuusulan seurakuntien kanssa. 

Kirkkoneuvosto esitti valtuustolle yhtymähankkeesta luopumista riittävien perusteiden puuttuessa. Ossi Honkasalo teki kirkkovaltuuston kokouksessa vastaesityksen Jorma Sipilän, Tarja Hammarbergin, Saija Ohtonen-Jonesin, Anne Puumalaisen ja Marja-Liisa Marvialan kannattamana yhtymään liittymisen ja ohjausryhmän valmistelemien yhtymän perustamisasiakirjojen hyväksymisen puolesta. Jaa-äänet kirkkoneuvoston esityksen ja yhtymähankkeesta luopumisen puolesta voittivat äänestyksessä 24-8. Äänestyksessä annettiin lisäksi yksi tyhjä ääni. 

Kirkkovaltuusto kiitti valmistelijoita seurakuntayhtymän edellytysten selvitystyöstä ja korosti Keravan seurakunnan olevan edelleen kiinnostunut seurakuntien keskinäisen yhteistyön syventämisestä ja vapaaehtoisten rakenteellisten yhteistyömuotojen luomisesta. 

Keravan kirkkovaltuusto teki yhtymäpäätöksen viimeisenä kolmesta seurakunnasta. Tuusula hyväksyi yhtymään liittymisen yksimielisesti jo maaliskuun lopussa pidetyssä kokouksessaan ja Järvenpään kirkkovaltuusto näytti yhtymälle vihreää valoa tiistaina. 

 

Lisää seurakuntayhtymän selvityshankkeesta >>

 

2017-04-06 20:24:01.0