Uutislistaukseen

Naistenpäivän konsertissa Keravan kirkossa naisten sävellyksiä neljältä mantereelta

Eija Repo ja Lotta Pettinen Diaby

Keravan kirkossa järjestetään Kansainvälisen naistenpäivän konsertti ”Vesperin aikaan” 8.3. klo 18. Konsertissa kuullaan naisten sävellyksiä neljältä eri mantereelta. Musiikin maisterit, kanttori Eija Repo ja musiikkipedagogi Lotta Pettinen Diaby, esittävät omien sävellystensä lisäksi muun muassa Violetta Parran ja Nina Simonen kappaleita. Lauluissa käsiteellään rankkoja aiheita, mutta mukaan mahtuu myös huumoria.

-Vuonna 2016 otettiin käyttöön Virsikirjan lisävihko, jossa on 79 virttä. Näistä vain yhdeksän on naisten säveltämiä. Tässä konsertissa lauletaan niistä neljä, kertoo Eija Repo. Konsertissa kerätään kolehti, jonka tuotto suunnataan Naisten Pankille. Järjestö auttaa kehitysmaiden naisia hankkimaan koulutuksen ja työtä. Kekseliäisyyttä ja sitkeyttä tarvitaan vaikeuksien keskellä. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta. Naisten Pankki toimii yhteistyössä Kirkon Ulkomaan avun kanssa.

Pettinen-Diaby kävi Länsi-Afrikassa tutustumassa paikalliseen musiikkiin.

-Kuulin siellä erään naisartistin musiikkia ja hämmästyin sen rohkeutta. Fatoumata Diawara laulaa naisena naisille. Esitän konsertissa hänen laulunsa Boloko, joka kertoo tyttöjen ympärileikkauksen vaaroista.

-Ensin tuntui, että naisten sävellyksiä oli vaikea löytää. Mieleeni nousi kuitenkin Violetta Parran säveltämä Gracias a la Vida – Elämälle kiitos. Tämän laulun ympärille alkoi sitten rakentua naisten elämästä kertova konserttikokonaisuus, summaa Repo.

Kansainvälisen naistenpäivän konsertti ”Vesperin aikaan” 8.3.2018 klo 18 Keravan kirkossa. Esiintyjät: Eija Repo, laulu ja piano, Lotta Pettinen Diaby, laulu, kitara ja piano. Konsertti kestää noin 50 minuuttia. Vapaa pääsy, kolehti Naisten Pankille.

Kuva: Jukka Pohjolan-Pirhonen

2018-02-26 10:35:00.0