Uutislistaukseen

Rippikoulu kuuluu kaikille

kirkonmäeltä_1506_L.jpg

Kehitysvammaisten nuorten rippikoululeirille osallistuu tänä kesänä yhteensä kahdeksan nuorta Keravalta, Järvenpäästä, Tuusulasta, Pornaisista sekä Loviisan suomalaisesta seurakunnasta. ”Yleensä poikia on enemmän, mutta tänä vuonna meillä on vain kaksi poikaa ja kuusi tyttöä leirillä”, kertoo Uudenmaan kehitysvammatyön pastori Tiina Peippo. ”Minulla on sellainen näppituntuma, että tänä vuonna lähes kaikki rippikouluikäiset seurakuntaan kuuluvat kehitysvammaiset nuoret Uudenmaan alueella käyvät rippikoulun.”

 

Räätälöity rippikoulu

Kehitysvammaisten nuorten rippikoulu räätälöidään jokaisen osallistujan mukaan, vaikka leirijaksolla ollaankin ryhmässä. Tiina Peippo iloitsee siitä, että kehitysvammaisten rippikoulujen resursoinnissa kirkko toimii niin kuin opettaa: jokainen joka tahtoo, pääsee rippikouluun. Kehitysvammaiset nuoret ovat samalla viivalla kuin muut. Opetus suunnitellaan yksilölliset kyvyt ja tarpeet huomioiden, ja henkilökuntaa on riittävästi. Jokaisella rippikoululaisella on oma isonen. Tarvittaessa pidetään yksityisrippikoulu. Niitä on tällä hetkellä yksi meneillään ja syksyllä alkaa toinen.

”Harva se vuosi kuulen kehitysvammaisen nuoren vanhemmilta helpottuneen huokaisun, että ’ihanaa, kun meidänkin nuori voi käydä riparin!’. Kehitysvammaisten nuorten perheissä on totuttu siihen, etteivät kaikki asiat ole itsestään selviä”, Peippo sanoo. 

 

Samanlaista elämää kuin muillakin

Yksi tämän kesän rippikoululaisista on keravalainen Eetu Lindberg. Tieto kehitysvammaisten rippikoululeiristä tuli kotiseurakunnasta. ”Siitä oikeastaan äkkäsin, että Eetu on jo sen ikäinen. Erityislapset elävät hyvin samanlaista elämää kuin muutkin. Meillä on perheessä itsestään selvää, että käydään rippikoulu”, Eetun äiti Helena kertoo. Eetun rippikoulun suunnittelu alkoi oman seurakunnan diakoniatyöntekijän ja leirin papin vierailusta perheen kotona. 
Eetu on jo viettänyt keväällä rippikouluviikonlopun Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa Ohkolan Leiriniemessä yhdessä rippikouluryhmänsä kanssa. ”Mua jännitti etukäteen. Oli hyvää ruokaa. Oli mukavaa!”, Eetu kertoo. Laulamisesta Eetu ei vielä oikein innostunut. 

Viikonlopun päätteeksi nuorten perheet kutsuttiin tutustumiskäynnille Leiriniemeen. ”Oli mukava nähdä muita perheitä, ja kuulla työntekijöiltä, miten leirillä oli sujunut, sillä siellä oli muitakin nuoria, joilla oli vaikeuksia kertoa omista asioistaan”, Helena sanoo. ”Tunnelmat viikonlopun jälkeen olivat hyvät, ja Eetussa selvästi heräsi into kesän rippileiriä kohtaan.” Viikonlopun aikana käytiin läpi sitä, mitä kesän leiriviikolla tehdään, ja millainen tilaisuus konfirmaatio on.

 

Kesäleiriä odotellessa

Kevään viikonlopun lisäksi Eetun rippikouluun sisältyy viikon mittainen leirijakso heinäkuun lopulla jo tutuksi tulleessa Leiriniemessä. ”Uimista odotan. Kirkkoon meneminen on kivaa” Eetu kertoo. Hän on intohimoinen uimari, ja iloitsee siitä, kun leirikeskuksen vieressä on järvi. Isosen kanssa on suunniteltu, että rantasaunassa otetaan kovat löylyt. Eetu pitää isosestaan, joka on koko rippikoulun ajan apuna ja tukena, mm. ruuan ottamisessa, ympäristöön ja toisiin leiriläisiin tutustumisessa sekä askarteluissa.

 

Aikuistumisen virstanpylväs

Eetun vanhemmat, Helena ja Kimmo hämmästelevät, miten nopeasti aika on mennyt, ja esikoinen on jo rippikouluiässä. He arvelevat, että Eetun rippikoulun merkitys on varmasti hyvin samanlainen kuin kaikilla nuorilla: kokemus pärjäämisestä ilman vanhempia viikon ajan, tutustuminen oman ikäisiin nuoriin ja ylipäänsä rippikoulun kasvattava vaikutus. ”Se on yksi aikuistumisen virstanpylväistä”, vanhemmat toteavat. 

Kuva: Oman isosen kanssa Eetu laatii oppimispäiväkirjaa, johon tulee paljon valokuvia. Päiväkirjasta on paljon iloa. Se jää muistoksi, jota voi näyttää muillekin.  


* Vammaisuus tai sairaus ei ole este rippikoulun käymiselle
* Kehitysvammaisten rippikoulut järjestetään yhteistyössä, osallistujia on useasta seurakunnasta.
* Uudenmaan erityispalvelut-kuntayhtymän (Eteva) alueella toimii kaksi kehitysvammatyön pappia. Heidän työnsä mahdollistaa seurakuntien yhteistyösopimus, jossa on mukana 22 seurakuntaa.
* Tiedustelut rippikouluista: kehitysvammatyön pappi Tiina Peippo,  tiina.peippo@eteva.fi

Thu Jun 16 08:43:02 EEST 2016