Yhteisvastuu

Joka kevät Yhteisvastuun reilut 35 000 vapaaehtoista arkienkeliä lähtee keräämään rahaa yhteisvastuukeräykseen. Keräys järjestetään helmi-huhtikuussa, mutta keräyslupa on voimassa ympäri vuoden.

Yhteisvastuukeräys on evankelis-luterilaisen kirkon suurin vuosittainen keräys, joka auttaa hädänalaisia uskontoon, syntyperään tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Vuosittain 60 % tuotosta menee Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun, 20 % kohteeseen Suomessa ja 20 % kirkon ja seurakuntien avustustyöhön.

Voit olla mukana monin eri tavoin: vapaaehtoisena lipas- tai listakerääjänä, lahjoittajana, tapahtumiin osallistumalla tai Yhteisvastuu-tuotteita hankkimalla.

Yhteisvastuu 2017

Yhteisvastuu 2017 auttaa ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa. Harmaan eri sävyt -hankkeella ehkäistään ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä tavoittamalla, tunnistamalla ja tukemalla virallisten tukijärjestelmien ulkopuolelle putoavia ihmiskaupan tai ihmiskaupan kaltaisten rikosten uhreja.

Kansainvälinen työ keskittyy erityisesti konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen, jotta he pystyisivät rakentamaan kohtuullisen elämän, eivätkä joutuisi ihmissalakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi.

Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä.

 

17-vuotias Rose iloitsee englannintunneista. Kuva Ville Asikainen, Kirkkopalvelut
17-vuotias Rose iloitsee englannintunneista. Kuva Ville Asikainen, Kirkkopalvelut
YouTube-video

Yhteisvastuutapahtumat 2017 Keravan seurakunnassa

Yhteisvastuustartti su 5.2.
Perhemessu klo 10 kirkossa
Koko perheen Yhteisvastuutapahtuma messun jälkeen 11.30-13.30 seurakuntakeskuksessa ja kirkonmäellä. Perhelounas 3 €/aikuinen, 1 €/lapsi, puuhapisteitä ulkona ja sisällä, ongintaa, onnenpyörä, YV-tuotteita myynnissä.

Nuoret konfliktien keskellä - kokemuksia pakolaisleireiltä to 9.2. klo 18 seurakuntakeskuksen salissa. Kirkon Ulkomaanavun opintomatkalla ollut Raisa Muikku kertoo kokemuksistaan. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. 
 

Yhteisvastuukonsertit

Oi kiitos sa Luojani armollinen su 5.3. klo 16 kirkossa. Hengellisiä aarioita ja suomalaisia yksinlauluja. Hanna Torhamo, sopraano, Matti Torhamo, baritoni, Aila Kinnunen, sopraano ja Elvira Kaavi sekä Timo Latonen, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10 € Yhteisvastuulle. Perhetriossa musisoivat äiti, tytär ja vävy. Heidän aikomuksenaan on jo pidempään ollut yhteiskonsertin pitäminen ja sopivalta tuntuva ajankohta osui tälle keväälle, jolloin äidillä tulee täyteen 70 ikävuotta. Tähän keravalais-turkulaiseen trioon kuuluvat sopraanot Aila Kinnunen ja Hanna Torhamo sekä baritoni Matti Torhamo. Ohjelmassa on esittäjille läheisiä hengellisiä lauluja ja aarioita sekä suomalaisia yksinlauluja, säveltäjäniminä mm. Bach, Vivaldi, Merikanto, Hannikainen ja Pylkkänen. Pianisteina toimivat Elvira Kaavi ja Timo Latonen. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmalehtinen, jonka tuotto menee yhteisvastuukeräykselle, maksaa 10€.

Hengellisten laulujen ja sävelmien ilta su 12.3. klo 17 kirkossa. Jukka Pohjolan-Pirhonen, laulu ja kitara. Vapaa pääsy, kolehti Yhteisvastuulle.

Kolme kovaa B:tä su 9.4. klo 15 seurakuntakeskuksen salissa. Risto Lauriala, piano. Ohjelmistossa Bach - Beethoven - Brahms. Ohjelma 10 €.


Lipaskeräykset Keravalla

pe 10.2. klo 10-18
la 11.2. klo 10-16
la  4.3. klo 10-12, 13-16
pe 24.3. klo 10-18
la 25.3. klo 10-16
la 29.4. klo 10-16/18

 
ma 6.2. klo 7-9 ja pe 28.4. klo 6.30-8.45 Keravan ja Savion rautatieasemilla.
 
Kaikki vuoden 2017 rippikoululaiset osallistuvat Yhteisvastuukeräykseen oman ryhmänsä kanssa la 11.2., la 4.3. tai la 25.3.

 

Lipaskerääjäksi voit ilmoittautua vapaaehtoistyo.fi -sivustolla.

Ota yhteyttä

Jukka Pohjolan-Pirhonen
pappi
PL 134
04201 Kerava