Raamattu, jonka äärellä ihminen rukoilee.

Raamattu- ja rukousryhmät

Tarkista ryhmien kokoontumistiedot Tapahtumakalenterista

Raamattu- ja rukouspiirien vetäjinä toimivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Piireissä luetaan Raamattua  ja keskustellaan luetuista kohdista. Illan aikana saatetaan myös laulaa virsiä tai hengellisiä lauluja ja rukoilla yhdessä esimerkiksi seurakuntaan jätettyjen rukouspyyntöjen tai henkilökohtaisten asioiden puolesta. Piirejä on sekä naisille että miehille eri puolilla Keravaa. Ennakkotietoja Raamatusta ei tarvita, vain kiinnostus riittää.