Uutislistaukseen

Yli kolme miljoonaa euroa nuorten auttamiseen

nuoret_yv_THUMB.jpg

”Uskon, että näillä varoilla rahoitettavalla ehkäisevällä työllä tullaan saamaan aikaiseksi yksistään Suomessa useiden miljoonien eurojen säästöjä korjaavassa lastensuojelutyössä. Ja mikä tärkeintä; vältytään suurelta määrältä inhimillistä kärsimystä”, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen sanoo.

Suomessa yhteisvastuuvaroin ehkäistään nuorten syrjäytymistä sekä tuetaan heidän elämänhallintataitojensa kehittymistä ja osallisuutta partiotoiminnan avulla. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria etsitään ja ohjataan partion pariin muun muassa tukemalla vähävaraisista perheistä tulevien sekä maahanmuuttajataustaisten nuorten partioharrastusta. Keräysvaroin tuetaan myös Sisupartiotoimintaa, jossa mukana olevat lapset ja nuoret ovat pääosin aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisia.

”Hyvä harrastus vahvistaa lasten ja nuorten itseluottamusta, opettaa ryhmässä toimimista ja omien vahvuuksien löytämistä. Siksi haluamme madaltaa harrastamisen kynnystä etenkin niille nuorille, joilla ei ole vielä mitään harrastusta. Partiossa keräystuotto ohjataankin paikallisiin hankkeisiin, joilla voidaan tavoittaa juuri oman alueen merkityksellisimmät kohderyhmät, esimerkiksi maahanmuuttajat tai koulutuksen ulkopuolelle jääneet nuoret”, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm kertoo.

Kirkkonummen suomalainen seurakunta onnistui lähes kaksinkertaistamaan keräystuloksensa edellisvuoteen verrattuna.

”Kirkkonummen hyvä tulos syntyi siitä, että seurakunnassa saatiin aikaiseksi laaja innostus Yhteisvastuuta kohtaan. Keräys ideoitiin ja toteutettiin isolla joukolla. Nuoret ja etenkin partiolaiset olivat aktiivisessa roolissa”, toteaa Kirkkonummen keräyspäällikkö Leena Riipinen.

Pakolaisnuoret saavat ammattikoulutusta Ugandassa

Ugandassa Yhteisvastuu tukee nuorten ammattikoulutusta ja toimeentuloa. Länsi-Ugandaan, Rwamwanjan pakolaisleirille rakennetun, yhteisvastuuvaroin tuettavan ammattikoulun ensimmäiset opiskelijat ovat valmistuneet mekaniikan sekä rakennus-, hotelli- ja maatalousalan opinnoistaan.

Koulutukseen sisältyy työharjoittelu, jossa nuoret saatetaan yhteen tulevien työnantajiensa kanssa. Opinnot aloittaneesta 101 nuoresta jopa 96 valmistui ja kymmenet heistä ovat työllistyneet. Nyt ammattikoulussa on aloittanut 120 uutta oppilasta. Heidät valittiin runsaan 780 hakijan joukosta.

Kysyntä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien pakolais- ja ugandalaisnuorten ammattikoulutukselle on ollut niin suurta ja opiskelijoiden palaute niin kannustavaa, että vastaavaa ammattikoulutusta laajennetaan muille pakolaisleireille Ugandassa.

”Asiat ovat kääntyneet tutkinnon myötä parempaan päin. Tunnen suurta itsevarmuutta työnhaussa. Nyt aion kehittää taitojani työskentelemällä ja tulevaisuudessa haluaisin perustaa oman yrityksen”, mekaniikkaa yhteisvastuuvaroin tuettavassa koulussa opiskellut 17-vuotias, Kongosta Ugandaan paennut ja perheensä menettänyt Shaban Chance kertoo.

Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Keräystilitys luovutettiin 15.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Luovutustilaisuudessa puhui Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, joka kuvasi Yhteisvastuukeräystä lähimmäisenrakkauden kansanliikkeeksi. Hänen mukaansa keräyksen tärkeä tehtävä on puolustaa ihmisoikeuksia ja antaa ääni niille, jotka eivät saa ääntään muuten kuuluviin.

Keräyksen tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Suomen Partiolaisten (20 %), Kirkon diakoniarahaston (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken. Keräystulokset seurakunnittain löytyvät osoitteesta yhteisvastuu.fi.

Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys torjuu ihmiskauppaa. Keräys käynnistyy sunnuntaina 5.2.2017 ja sen esimiehenä toimii Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

 

2016-11-15 13:27:00.0