Uutislistaukseen

Yhdessä omaa polkua kulkien

”Oli hyvä huomata, ettei ryhmässä voi ajatella tai tulkita väärin. Teologista tietämystä ei tarvita. Teksti...

Vaikka hengellisen ohjauksen perinteellä on kristillisyydessä pitkä historia, monissa evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa sen toteuttamisessa etsitään uusia alkuja. Keravan seurakunnassa on toiminut viime keväästä alkaen hengellisen matkakumppanuuden ryhmiä. Ryhmässä mukana oleminen on rohkaissut monia aikuisia työstämään rehellisesti ja avoimesti oman persoonansa ja elämänhistoriansa kysymyksiä, ja kuulostelemaan Jumalan läsnäoloa ja johdatusta omassa elämässä.

”Hengellinen matkakumppanuus - nimi kertoo hyvin paljon; se on kumppanuutta ja todella syventymistä Raamatun sanaan. Siinä pääsee syvemmälle kuin yksin. Kuulee aitoja ja tuoreita luomutulkintoja Raamatusta”, pohtii Markku Reunanen, jolla on viime vuodelta kokemusta niin kevään kuin syksyn ryhmästä.

Kuunteleva ja kuulosteleva matkakumppani

Ryhmäläiset ovat matkakumppaneita, jotka auttavat keskittymään ja hiljentymään. Ryhmässä ollaan tietoisesti Jumalan edessä, jaetaan ja kuunnellaan keskeyttämättä. ”Ryhmässä oppii kuuntelemaan, kun jokainen puhuu vuorollaan. Ryhmä antoi rohkeutta sanoa sellaista, mitä ei kriittisemmässä ympäristössä tulisi sanottua. Koen, että siinä oli tilaa etsiä ja kuulostella”, Markku sanoo.

Parhaimmillaan ryhmä tukee jokaisen osallistujan rukouselämää, ja auttaa häntä luottamaan omaan uskonnolliseen kokemukseensa, ja pitämään sitä arvokkaana. Raamattua lukiessa jokainen tulkitsee sitä oman elämänhistoriansa kautta. Matkakumppanuuden ryhmässä tämä asia hyväksytään eikä lähdetä mestaroimaan toisen kokemusta, vaan annetaan jokaiselle tilaa kulkea omaa, ainutlaatuista polkuaan.

Parikymppinen Laura Ahtiainen osallistui ryhmään, jossa oli sattumalta naisia viideltä eri vuosikymmeneltä: ”Sain paljon uusia näkökulmia Raamatun teksteihin. Niiden äärellä oli hyvä kysellä, mitä Jumala tahtoo sanoa minulle tämän tekstin ja näiden ryhmäläisten kautta.”

”Joskus kävi niin, että sai tukea omalle ajattelulle toisen tulkinnoista, ja se tuntui hyvältä”, Kirsi-Maaret Palviainen lisää.

Etsijöille sopiva

Moni arkailee matkakumppanuuden ryhmään osallistumista, koska kokee oman Raamatun tuntemuksensa liian vähäiseksi kuten Marja-Liisa Ryhänen: ”Tämä ryhmä on etsijöille oikein sopiva. Aiemmin koin, että olin ummikko Raamatun kanssa. Tässä sain kuunnella myös, miten muut lukevat Raamattua.”

Ryhmässä ei ole tarkoitus tuoda esille omaa osaamista tai neuvoa muita. Sen sijaan se tarjoaa mahdollisuuden tutkistella oman elämän arkisia ja tärkeitä kysymyksiä Raamatun, rukouksen ja hiljaisuuden äärellä. Ryhmä ympärillä auttaa keskittymään, ja toimii kuuntelijana ja rinnalla kulkijana.

”Avartaa, kun näkee miten Jumala puhuttelee eri tavoin eri ihmisiä. Yksinään näköala kapeutuu”, Arja Roikonen sanoo.

”On hyvä huomata, ettei ole yksin asioiden kanssa. Oli monia asioita, isoja ja vaikeitakin, joista ryhmässä uskallettiin keskustella. Kerran valitsin luettavaksi sellaisen kohdan Ilmestyskirjasta, joka itsestäni on niin vaikea, että tahdoin kuulla millaisia ajatuksia muilla on siitä. Ryhmässämme kaikki opilliset kiistat jäivät pois. Kenenkään ei tarvinnut olla oppinut”, Ulla Rissanen lisää.

Sopivaa sitoutumista

Ryhmässä sitoudutaan pitämään omana tietonaan ne luottamukselliset asiat, joita kokoontumisten aikana jaetaan. Marja-Liisa kertoo: ”Tämä oli eka kokemus tällaisesta ryhmästä. Mulla ei ollut isoja ennakko-odotuksia. Yllätys oli, miten nopeasti syntyi avoimuus ja ryhmähenki.”

Osallistuneet kokivat, että kahdeksan kokoontumiskertaa oli oikein sopiva ryhmähengen ja luottamuksen syntymiseksi. Koska kokoontumiset olivat aina samana päivänä samaan aikaan, osa koki ryhmän tapaamisten tulleen jo osaksi omaa viikkorytmiä. Moni ryhmään osallistunut kertoo iloinneensa siitä, että oma Raamatun lukeminen ja tutkistelu lisääntyi ryhmän myötä.

Miten ryhmään pääsee mukaan?

Ryhmän koko on neljä-viisi osallistujaa. Ryhmiä perustetaan useampia yhtä aikaa. Ne kokoontuvat 8 kertaa aina samana päivänä samaan kellonaikaan. Seuraava alustus aiheesta pidetään ke 25.1. klo 18-19.30 Katupappilassa. Silloin annetaan tietoa ryhmistä ja perustetaan tarpeen mukainen määrä. Kokoontumisen ajankohdat sovitaan osallistujien kanssa. Jotkut ryhmät kokoontuvat seurakuntakeskuksen kappelissa (os. Papintie 6) ja toiset Katupappilassa (os. Kauppakaari 13). Yhden kokoontumisen kesto on puolitoista tuntia.

 

”Oli hyvä huomata, ettei ryhmässä voi ajatella tai tulkita väärin. Teologista tietämystä ei tarvita. Teksti puhuu jokaiselle omalla tavallaan. Mun mielestä oli tärkeää kirjoittaa muistiinpanoja mietiskelyosuuden aikana, sillä sieltä pystyit sitten valitsemaan, mitä ottaa esille jakamiskierroksen aikana” Kirsi-Maaret Palviainen sanoo.

 

 

2017-01-20 09:37:01.0