Uutislistaukseen

Maailma paranee toiminnalla

Monikulttuurinen toiminta on yhdessä tekemistä, missä kielitaito ei ole esteenä. Keskellä Keravan seurakunn...

Keravan seurakunnassa käynnistyy huhtikuussa uusi ryhmä, Global Action Group. Nimensä mukaisesti ryhmässä on luvassa kansainvälistä toimintaa.

Ryhmän kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset, joita kiinnostavat ympäristöasiat, reilu kauppa, rauha sekä ekumenia. Toiminta suunnitellaan ryhmän kiinnostusten mukaan.

-Tavoitteena on, että ryhmä itse valitsee kiinnostuksen kohteensa. Niitä voivat olla esimerkiksi teemat liittyen reiluun kauppaan, ympäristöajatteluun, ihmiskauppaan, rauhaan tai tempaus jonkin ulkomaan avustuskohteen hyväksi, Keravan seurakunnan kansainvälisen työn sihteeri Petra Teittinen ideoi.

Global Action Group -toiminta on vapaaehtoisvetoista seurakuntien toimintaa, jota Suomen Lähetysseura tukee. Suomen Lähetysseura tekee kehitysyhteistyötä, katastrofityötä sekä kummityötä ympäri maailmaa, erityisesti Afrikassa ja Aasiassa.

Toiminta käynnistyy Katupappilassa

Global Action Groupin ensimmäinen tapaaminen on Katupappilassa (Kauppakaari 13) lauantaina 22.4. klo 15-17. Petra Teittisen ja pastori Heikki Nenosen johdolla keskustellaan ja ideoidaan, mitä ryhmän toiminta Keravalla voisi olla.

 -Alkuun valitaan yksi kiinnostuksen kohde, jonka ympärille ryhmä rakentuu. Jatkossa ryhmän koosta ja kiinnostuksen kohteista riippuen voi toimia useita pieniä projekteja tai tempauksia.

Ryhmä itse päättää myös toiminnan tavoista. Kokoonnutaanko säännöllisesti vai satunnaisesti, verkostoidutaanko somessa... Myös Katupappila on sovittu vain ensimmäisen tapaamisen paikaksi. Jatkossa ryhmän toiminta voi olla missä vain.

-Toivon, että kansainväliset kysymykset ja monikulttuurinen kristillinen yhteys kiinnostaisivat ja saisimme ryhmän toimimaan. Olisi mukavaa, että ryhmästä tulisi aidosti monikulttuurinen, kielitaitovaatimuksia ei ole. Mikäli aihe vähänkään kiinnostaa, tule paikalle kuulemaan lisää.

Kerääjäksi tai keskustelukaveriksi

Wanhassa Pappilassa (Hakalantie 1) kokoontuu noin kerran kuukaudessa ryhmä maahanmuuttajia  aamupalalle. Ryhmässä opetellaan yhdessä suomea ja suomalaisuutta.

-Meillä on ollut mukavasti kävijöitä, kokoonpano on vähän vaihdellut eri kerroilla. Osa vasta opettelee suomen alkeita, osalla kielitaito on jo kohtuullinen.

Nyt ryhmään kaivattaisiinkin suomalaisia keskustelukavereita. Kieltä ei opi kuin puhumalla, mutta jos keskustelukaverin kielitaito on samalla tasolla kuin oma, vaihtuu kieli helposti pois suomesta. Petra Teittinen rohkaiseekin suomalaisia tulemaan mukaan juttelemaan. Suomenkielen lisäksi muita taitoja ei tarvita.

-Ja keskustelunaiheetkin ovat jokapäiväisiä, helppoa perussuomea kuulumisten vaihdosta säähän.  Tärkeintä on halu auttaa ja tutustua.

Vapaaehtoistyo.fi -palvelun kautta voi myös hakeutua lähimmäispalvelukurssille ja sitä kautta maahanmuuttajan ystäväksi. Tai ilmoittautua vapaaehtoiseksi kerääjäksi nopean toiminnan joukkoihin. Tapoja osallistua kansainväliseen työhön koto-Suomessa on monia.

Aamupalaa ja yhdessäoloa Wanhassa Pappilassa, Hakalantie 1, Kerava ti 25.4. klo 9.30-11.
Vapaaehtoistehtäviin ilmoittautuminen: www.vapaaehtoisrtyo.fi/kerava

Kuva: Monikulttuurinen toiminta on yhdessä tekemistä, missä kielitaito ei ole esteenä. Keskellä Keravan seurakunnan kansainvälisen työn sihteeri Petra Teittinen.

2017-04-13 12:31:00.0