Uutislistaukseen

Nea Kivistö valittiin diakonian virkaan

Kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan 24. elokuuta diakonian virkaan sosionomi-diakoni Nea Kivistön. Hän on työskennellyt Keravan seurakunnassa elokuusta 2016 diakoniatyöntekijän viransijaisena. Kivistö jatkaa työtä erityisesti seniorien ja kehitysvammaisten parissa. 

Kirkkoneuvosto päätti ehdottaa kirkkovaltuustolle seurakunnan kirkollisveroprosentin säilyttämistä 1,25 %:ssa. Samoin kirkkoneuvosto ehdottaa, että Markus Tirranen jatkaisi pappien ja kanttorien esimiehenä hengellisen työn työntekijöiden työaikakokeilun loppuun 31.12.2018 saakka.

Kirkkoneuvosto päätti vahvistaa seurakunnan ja kaupungin sopimuksen koululaisten iltapäivätoiminnasta lukuvuosille 2018-2019 ja 2019-2020. Seurakunta sitoutuu korvauksesta tarjoamaan iltapäivätoimintaa 60-100 koululaiselle. 

Kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjaan voi tutustua domus-palvelussa.

Kirkkoherran päätöksellä viestinnän toimistosihteerin opintovapaan sijaisuuteen valittiin 45 hakijan joukosta VTM, HuK Maarit Paldanius Keravalta. Paldanius aloittaa tehtävässä 15.9. Opintovapaan sijaisuus kestää huhtikuun 2018 loppuun.

Mon Aug 28 15:51:28 EEST 2017