Uutislistaukseen

Koululaiset kunnostivat polkupyöriä tarvitseville

Polkupyörien kunnostusprojektiin osallistuneita

”Yllättävä yhteydenotto, josta on ollut hyvin suuri ilo”, kuvaa Keravan seurakunnan diakoniatyöntekijä Kirsi Helin Kalevan koulun opettajan Jussi Jäsken yhteydenottoa syksyllä. Jäske kertoi, että he koululaisten kanssa kunnostavat tarpeettomia ja rikkinäisiä polkupyöriä ja seurakunnan diakoniatyön välityksellä polkupyöriä voitaisiin luovuttaa tarvitseville. ”Tämä on hieno osoitus yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä. Olemme todella kiitollisia koululaisille, opettajille ja koululle. On tärkeä muistaa, että yhteiskunnassa on apua tarvitsevia ja pienilläkin teoilla voimme auttaa.” Helin täydentää.

Innostusta ja auttamishalua on ilmassa Kalevan koulun pihalla marraskuun toisena päivänä, kun kunnostustyössä mukana olleet oppilaat opettajansa kanssa luovuttavat kunnostetut polkupyörät seurakunnan työntekijöille.  Neljäsluokkalainen Yaroslav kertoo: ”Autetaan ihmisiä ja samalla oppii itse uusia taitoja.” Muut mukana olevat oppilaat nyökkäilevät vieressä.  Opettaja Jussi Jäsken mukaan oppilaat ovat olleet innokkaita osallistumaan polkupyörien kunnostamiseen.  Uusien taitojen oppimisen lisäksi Jäske pitää tärkeänä sitä, että oppilaat kokevat, että he voivat vaikuttaa asioihin.  ”Pestok Kiinteistöhuollosta olemme saaneet polkupyöriä, jotka muuten joutuisivat kaatopaikalle.  Nyt näitä pyöriä voidaan antaa niitä tarvitseville.”

Yhteistyö jatkuu siten, että diakoniatyöntekijät kertovat koululaisille, kun polkupyörä löytää uuden kodin. Myös muita yhteistyötahoja kartoitetaan. Selvitettävänä on esimerkiksi, voisiko kunnostuksessa tarvittavia polkupyörien osia saada lahjoituksina.

2017-11-02 15:11:01.0