Uutislistaukseen

Harhaanjohtajat-kirjan kirjoittaja Terho Miettinen Keravalla

Terho Miettinen

Terho Miettisen luento uskonnollisesta manipulaatiosta ma 20.11.2017 klo 19 Keravan seurakuntakeskuksessa.

Uskon varjolla tehdyt vääryydet ovat esillä Terho Miettisen ja Raija Pellin Harhaanjohtajat-kirjassa, joka perustuu yli 80 henkilön kokemuksiin erilaisissa uskonnollisissa lahkoissa. Kirjassa puhutaan yliluonnollisista ihmeparantumisista, kuolleista herättämisistä ja kielilläpuhumisesta. Mitä on uskonnollinen manipulaatio ja mikä saa ihmisen turvautumaan harhaanjohtajiin? Terho Miettinen kertoo kirjastaan maanantaina 20.11.2017 klo 19 Keravan seurakuntakeskuksessa kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa.  

Keravan seurakunnan papit ja kanttorit ovat kirjan ja sen kuvaamien ilmiöiden äärellä esimiehensä Markus Tirrasen johdolla. "Tulemme erilaisista ympäristöistä niin sosiaalisesti kuin hengellisestikin. Kannamme usein mukanamme käsityksiä ja kokemuksia hengellisyydestä, jotka olemme kokeneet vieraaksi tai jopa ahdistaviksi. Hengellisyyden ympärillä esiintyy esimerkiksi tukahdutettua seksuaalisuutta, pelkoa ja vihaa sekä vallankäyttöä. Nämä ilmiöt ohjaavat monien hengellisten ryhmien toimintaa tiedostamattomalla tasolla. ilmiöitä täytyy tarkastella rohkeasti ja kriittisesti tieteellisen maailmankuvan ja teologisen sivistyksen avulla.” Tirranen sanoo.

 

IT-alalla työskentelevä Terho Miettinen on itse irtautunut ahtaista helluntailaisympyröistä. Hän kertoo taustastaan: ”Pahaksi onneksi kotiseurakunnassa oikeastaan kaikki kaunis ja kiva oli syntistä riemastusta, ja seurakuntayhteisö oli mitä suurimmassa määrin elämää rajoittava. Aikuisiällä pyristelin pois ahtaasta uskonnollisuudesta.” Näistä lähtökohdista syntyi kiinnostus tutkia uskonnollista manipulaatiota ja kirjoittaa kirja. Nykyisin Miettinen tekee myös vapaaehtoistyötä Uskontojen uhrien tuki ry:ssä.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma arvio Harhaanjohtajat-kirjaa: ”Miettinen ja Pelli ovat kirjoittaneet uskoa kunnioittavan kirjan kristinuskon varjolla tehdyistä väärinkäytöksistä ja muistuttavat siitä, että sokea luottamus uskon nimissä esiintyviin tahoihin voi olla tuhoisaa.”  Kenttäpiispa Emeritus Hannu Niskasen mukaan kirja muistuttaa, ”ettei järki ole uskon vastakohta, vaan Jumalan antama lahja arvioitaessa sitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta.”

Lähdeteos: Miettinen, Terho & Pelli, Raija (2017) Harhaanjohtajat. Vahvassa uskossa. Docendo.

2017-11-10 12:45:01.0