Uutislistaukseen

Senioritiistaissa käsitellään liikunnan vaikutusta terveyteen sekä opetellaan hyödyllinen tuolijumppa

Outi Hassinen_S.jpg

Syksyn viimeisessä Senioritiistaissa 27.11. puhutaan ikääntymisen vaikutuksista toimintakykyyn ja lihaskuntoon sekä kokeillaan kaikille sopivaa tuolijumppaa. Vierailemassa on fysioterapeutti Outi Hassinen, joka luennoi aiheesta Liike on lääkettä.

”Luennon aikana syvennymme siihen, kuinka liikunnalla voi ehkäistä ikääntymiseen liittyviä terveyshaittoja, kuten osteoporoosia ja sarkopeniaa. Vedän myös tuolijumpan, johon voi osallistua, vaikkei olisi aiemmin harrastanut liikuntaa. Mitään erityisiä varusteitakaan ei tarvitse ottaa mukaan”, Outi Hassinen kertoo.

Keravan seurakunnan järjestämät Senioritiistait ovat maksuttomia luentotilaisuuksia eläkeikäisiä kiinnostavista aiheista. Klo 12–13 on mahdollisuus lounaaseen (7 €), ja seurakunta tarjoaa pullakahvit. Tilaisuus alkaa Keravan musiikkiopiston opiskelijoiden musiikkihetkellä klo 13, jonka jälkeen on vierailijan osuus. Lopuksi pidetään lyhyt hartaus. Senioritiistait järjestetään Keravan seurakuntakeskuksessa osoitteessa Papintie 6.

 

2018-11-19 09:33:00.0