Uutislistaukseen

Seurakunta tekee yhteistyötä Keravan kaupungin kanssa maskien jakelussa

18.8.2020 09.22

Tiedote maskien käytöstä ja jakelusta vähävaraisille

Keravan kaupungin tiedote 17.8.2020 

Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.

THL:n kasvomaskisuosituksen tavoitteena on suojata kanssaihmisiä mahdolliselta altistumiselta koronatartuntatilanteessa. Kasvomaski ei sovellu lapsille. Maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu 15 vuoden iästä alkaen.

Suojaamiseen riittää kangasmaski. Keravan kaupunki avustaa siinä, että maskeja voidaan jakaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille myös ilmaiseksi ja ohjeistaa niiden käyttöön.

Maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

·         Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.

·         Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

·         Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat, jotka siirtyvät maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kasvomaskia voi käyttää alueellisen viranomaisen suosituksen mukaan myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.


Yhteistyö maskien jakelussa Keravalla:

Lähtökohtaisesti jokainen kaupunkilainen on itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista.

Kenenkään taloudellinen tilanne ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi suosituksen noudattamiselle. Keravan kaupunki tarjoaa kangasmaskin jakelupisteistä sellaisille henkilöille, jotka eivät pienituloisuutensa takia pysty maskeja hankkimaan.

Keravan kaupunki tekee maskien jakelussa kiinteää yhteisyötä järjestöjen ja 3. sektorin kanssa. Keravalla jakelupisteitä, joista kangasmaskeja on mahdollista saada ovat:

Keravan kaupungin sosiaalityö (Kultasepänkatu 7, 3. kerros) Jakelu asiakastapaamisen yhteydessä.
Polku, SPR (Kuparisepänkatu 3) päivittäin klo 9-13.
Helluntaiseurakunnan ruokajakelupiste (Kuparisepänkatu 6), ruokajakelun yhteydessä maanantaisin ja torstaisin klo 12.30-13.30.
Evankelisluterisen seurakunta (Papintie 2-6), maskin tilaaminen soittamalla tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 diakoniatyöntekijöille, p. 0400 378138.
Cityseurakunta (Asemanaukio 7), perjantaisin klo 9-11.

Muistilista maskin käyttöön

·         Kokeile erilaisia maskeja, jotta löydät sellaisen kasvoillesi sopivan mallin, jonka läpi pystyt hengittämään.

·         Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.

·         Varaa mukaan käsihuuhdepullo ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.

·         Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.

·         Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin ennen liikennevälineeseen nousemista.

·         Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.

·         Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.

·         Jos kosket maskiin käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.

·         Älä pue käytettyä maskia uudelleen. 

·         Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.

·         Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan. 

·         Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen ja uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.

·         Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.

·         Pese kangasmaski 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma. 

·         THL:n video-ohje maskin käyttöön https://www.youtube.com/watch?v=TEyRtvIJqII&feature=youtu.be