Ohjeita haudalla kävijöille
Hautausmaa pysyy kauniina ja siistinä yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla. Kiitos avustasi, se on meille arvokasta!
- Ruohikko- ja metsäpalovaaran vuoksi kynttilälyhdyt tulisi viedä kesän ajaksi pois.
- Työturvallisuusriskin vuoksi hautakivien takana ei voi säilyttää mitään tavaraa.
- Kukkapesän (40 x 60 cm) ympärille ei voi asetella tai upottaa minkäänlaisia kiviä tai puu- ja muovireunuksia, sillä ne aiheuttavat vaaraa hautausmaan työkoneille.
- Puuvartisia kasveja ei voi istuttaa lainkaan, ja pyydämme myös poistamaan liian suureksi kasvaneet istutukset. Jos haudanhaltijat eivät ehdi tai pysty siirtämään liian suureksi kasvaneita istutuksia syksyyn mennessä, hautausmaan henkilökunta huolehtii poistosta.
- Perennahoidon valinneet eivät voi istuttaa mitään ylimääräistä perennojen joukkoon, sillä perennat vaativat kasvurauhan kukoistaakseen. Perennojen juuristo vahingoittuu, jos niiden läheisyydessä kaivetaan, emmekä korvaa vahingoittuneita perennoja. Mikäli talveksi halutaan haudalle kanervia, ruukun ympärille tulisi laittaa riittävästi havunoksia, jotta se pysyy paikallaan.
- Sirottelualueiden muistokivien ympärille tai kasvillisuuden sekaan ei saa tuoda koriste-esineitä, eikä kasveja saa kaivaa maahan. Lyhdyt poistetaan kesän ajaksi maastopalovaaran vuoksi.
- Muualle haudattujen muistomerkin sora-alusta on tarkoitettu leikkokukille ja kynttilöille, eikä siihen voi kaivaa kasveja.
- Puihin tai pensaisiin ei voi naulata, sitoa tai ripustaa esineitä. Sen sijaan haudalla olevat koristeet on hyvä olla kiinnitettyinä kiveen tai kukkapesään lehtipuhalluksen vuoksi.
- Hautausmaalla on haravointi- ja kasvijätteille omat biojäteastiat.
- Muovikukkia ja -esineitä on haudoilla hyvä välttää, sillä muovi ei maatumattomana aineksena kuulu luontoon.
- Patteritoimiset led-kynttilät ovat ongelmajätettä, eikä niitä voi heittää hautausmaan jäteastioihin. Vältä siis led-kynttilöiden käyttöä kokonaan tai huolehdi niiden oikeanlaisesta hävittämisestä.
Ohjeet perustuvat Keravan seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön.