Kirjanpitäjä työnsä ääressä

Hengellisen työn tekijöiden lisäksi Keravan seurakunnassa työskentelee oman alansa osaajia myös taloustoimistossa, kirkkoherranvirastossa, hallinnossa ja viestinnässä. Heistä pisin työura Keravan seurakunnassa on kirjanpitäjä Kirsi Simolalla, joka on viihtynyt talossa töissä jo 30 vuotta. ”Työpaikka on ollut tosi hyvä ja vakaa, ei muuten olisi näin pitkään viihtynyt”, Kirsi sanoo.

Kirjanpitäjän tehtäviin seurakunnassa kuuluu kirjanpitoa, arkistonhoitoa sekä myös talousjohtajan sijaisuus. Kirsi toimii yhteistyössä seurakunnalle kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluja tuottavan Kirkon palvelukeskuksen eli tuttavallisemmin Kipan kanssa. ”Tyypillisenä työpäivänä hoidan kirjanpidon tehtäviä, käyn pankkitilit läpi ja vastailen Kipan ja työntekijöiden kysymyksiin”, Kirsi kuvailee. Tärkein työväline kirjanpitäjälle on ehdottomasti tietokone. ”Mutta kyllä mustekynää ja muistiinpanovälineitäkin edelleen tarvitaan, eivät ne ole hävinneet minun työssäni.” 

Kirsi Simolalla on arkistomappi sylissään.
Arkistokansioiden selaaminen on arkistonhoitajanakin toimivalle Kirsille tuttua. Hänen takissaan on Keravan seurakunnan slogan "Usko, toivo, rakasta Keravan taivaan alla". Kirsi sanoo, että uusi strategia on tärkeä kaikille työntekijöille: "Se muistuttaa siitä, miksi olemme seurakunnassa töissä."

Asioiden sujuminen on ilon aihe

Korona-aika on näkynyt myös taloustoimistossa siten, että yhteydenpidon tavat ovat muuttuneet ja uusia viestintätapoja, kuten Teamsin käyttöä, on opiskeltu. ”Työkavereiden kanssa viestitään sähköpostin välityksellä, mikä on tärkeää kontaktien vähentämiseksi, mutta kyllä yhteisiä kohtaamisia ja toiminta- ja suunnittelupalavereja alkaa jo kaivata.” Taloustoimiston tehtävissä on näkynyt myös se, että tuloja maksullisesta toiminnasta on ollut vähemmän, eikä esimerkiksi kirkkokolehteja ole kerätty. 

Kirjanpitäjää ilahduttaa työssään se, että asiat rullaavat ja laskelmat täsmäävät. Tilipäätöksen hyväksyminen on aina vuoden kohokohtia. ”Kun nimet ovat paperissa, on joka vuosi hieno tunne, varsinkin nyt, kun on haasteellisimmissa olosuhteissa etänä saatu tilinpäätös hoidettua. Sitkeästi on menty eteenpäin, vaikka etätilinpäätös onkin tuottanut paljon enemmän työtä”, Kirsi kertoo. 

 

Markus Tirranen ja Sirpa Karejoki antaa kukkia Kirsi Simolalle.
4.3.2021 kolmekymmentä vuotta Keravan seurakunnassa työskennellyttä Kirsi Simolaa onnittelevat kirkkoherra Markus Tirranen ja talousjohtaja Sirpa Karejoki korona-ajan mukaisesti kasvomaskeissa. Kirsi kertoo, että vuosien varrella on tehty iso harppaus eteenpäin tietotekniikassa ja myös kirjanpidon tapa on muuttunut. "Alkuaikoina noudatettiin hallinnollista kirjanpitoa, jota ei kauppaopistossa ollut edes opetettu. Nyt käytössä on soveltuvin osin liikekirjanpito."

Haastattelu on tehty maaliskuussa 2021