Nuoristotyönohjaajat työnsä ääressä


Seurakunnan nuorisotyönohjaajat kohtaavat kouluikäisiä lapsia ja nuoria ja toimivat yhdessä heidän kanssaan. Nuorisotyönohjaajat muun muassa suunnittelevat ja järjestävät leirejä, retkiä ja nuorteniltoja sekä muita tapahtumia, ohjaavat ryhmiä, vierailevat kouluissa sekä kouluttavat esimerkiksi rippikoulun isosia ja kerhonohjaajia. Omalla vuorollaan he toimivat myös jumalanpalveluksessa liturgisena diakonina.

Jokainen päivä on erilainen

7-14 vuotiaiden varhaisnuorten parissa pitkään työskennellyt Sirkka-Liisa Pitkäranta kertoo, että osa työn rikkautta piilee siinä, ettei tyypillistä työpäivää olekaan, vaan jokainen päivä on erilainen. ”Työtehtävät vaihtelevat kokouksista leireihin, kouluvierailuhin ja suunnitteluun sekä muuhun toimistotyöhön. Välillä työpäivä alkaa aikaisin aamulla ja jatkuu myöhäiseen iltaan. Joskus aloitan työt vasta päivällä, jos on iltatöitä. Joskus olen töissä ympäri vuorokauden, leireillä.”  

Myös nuorisotyönohjaaja Terhi Tabell vahvistaa, että työpäivät ovat todella erilaisia ja voivat alkaa ja päättyä viikolla joka päivä eri aikaan. ” Usein päivä kuitenkin alkaa toimistotöillä, kuten sähköpostien ja viestien läpikäymisellä ja työn suunnittelulla, päivemmällä on usein kokouksia tai koulupäivystyksiä ja illalla taas viikkotoimintaa. Korona-aikana toki kaikki tapaamiset ovat tapahtuneet etänä Teamsissa, Instagramissa ja Discordissa.”

Korona toi uusia tapoja työskennellä

Koronavirustilanne on nuorisotyössäkin näkynyt siinä, että työ on siirtynyt pitkälti etätyöksi ja kasvokkain kohtaamiset jääneet vähäisiksi.  
Terhi kertoo, että viikkotoiminnan ja muiden tapahtumien tilalle on keksitty,  kokeiltu ja otettu käyttöön uusia tapoja kohdata nuoria.   ”Vuosi on ollut itselle paljolti uuden opettelua sekä uusien asioiden käyttöönottoa. Vuoden aikana livelähetykset ovat tulleet tutuiksi eivätkä tunnu enää niin jännittäviltä. Korona-aika on tuonut myös monia uusia tapoja työskennellä ja antanut tätä kautta laajemman tavan kohdata nuoria. Toivonkin, että verkossa tapaamiset voisivat jatkossakin olla yhtenä lisäosana nuorisotyötä.”

Koko korona-ajan etätyössä ollut Sirkka-Liisa kertoo iloinneensa siitä, että on ollut kuitenkin mahdollisuus tavata lapsia ja nuoria etäyhteyksin. Hän kertoo tehneensä esimerkiksi hartauksia sosiaaliseen mediaan ja pitäneensä oppitunteja koululaisille ja rippikoululaisille. Koulukirkkojen sijaan kouluille on lähetetty hartausvideo esimerkiksi jouluna ja pääsiäisenä. 
Syys- ja hiitolomien aikaan toimintaa alakoululaisille järjestettiin Wanhassa pappilassa kokoontumisrajoitusten mahdollistamissa rajoissa. 

 

Sirkka-Liisa Pitkäranta tietokoneen näytöllä, taustalla kastemekko.
Etätyöskentely on tullut koronavuoden aikana tutuksi Sirkka-Liisalle. ”Kaipaan kyllä myös kasvokkaisia kohtaamisia."

Mukana nuorten elämässä

Sirkka-Liisa ja Terhi ovat yhtä mieltä siitä, että kaikista tärkeimmältä ja antoisammalta työssä tuntuu ihmisten kohtaaminen ja se, että voi olla tukena nuorten elämässä. ”Toivon, että voin olla nuorille tuki ja turva matkalla kohti aikuisuutta sekä tarjota heille mielekästä toimintaa, mukavia leirejä ja henkilökohtaisia kohtaamisia; olla aikuisena mukana heidän arjessaan ja elämässään”, Terhi tiivistää.

Lähes 40 vuotta kirkon töissä työskennellyt Sirkka-Liisa listaa myös lukuisia muita ilon aiheita: ”Hienoa on huomata, että samoja ihmisiä tulee uudestaan ja uudestaan toimintaamme, koska se on minusta merkki siitä, että ihminen on kokenut toimintamme hyväksi ja turvalliseksi. Yhteistyö eri ihmisten ja toimijoiden, kuten opettajien ja omien työtovereiden, kanssa tuo myös iloa, kuten myös se, kun näkee lasten iloa, onnistumisia ja rohkeutta eri asioista. Monet onnistuneet tapahtumat ja tilaisuudet tuovat uskoa siihen, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Myös se tuo iloa, kun huomaa, että esimerkiksi nuorta kiinnostaa seurakunnan sanoma ja hän haluaa osallistua toimintaan ja sen toteuttamiseen. Tärkeää on evankeliumin eteenpäin vieminen sekä yhdessä eläminen ja etsiminen."

Terhi Tabell ja nuoret retkellä.
Nuoristotyönohjaaja Terhi retkellä nuorten kanssa. 

Terhi ja Sirkka-Liisa kertovat, että Keravan seurakunnan uudessa strategiassa Usko, toivo, rakasta Keravan taivaan alla on paljon sellaista, joka heille nuorisotyössä on jo arkipäivää, esimerkiksi työskentely verkossa ja sosiaalisessa mediassa. ”Strategia tulee lähelle ihmisten elämää. Näihin kohtiin kiteytyy hyvin se, mitä kohti pyrin työssäni kulkemaan Keravan taivaan alla.”  

 

Nuorisotyönohjaajien yhteystiedot

 

Haastattelu on tehty maaliskuussa 2021