Asta Koposen saarna 17.7.2022

Apostolien päivä

Evankeliumi Luuk. 5: 1–11

Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
    Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Saarna

Pikkutyttö matkusti mummon kanssa bussilla. Kesken kaiken kuului tytön heleä ääni: ”Mummo, onkiiko se Jumala meidät tuonne taivaaseen?” Matkustajat naurahtivat, mutta tarina ei kerro, mitä mummo pikkutytölle vastasi.

Mikäli mummo tunsi Raamattunsa, hän saattoi vastata pikkutytölle kertomalla tämän päivän evankeliumitekstin tapahtumista. Jeesus kutsuu opetuslapsia ihmisten kalastajiksi. Ongella kalas­tamisesta ei kuitenkaan ole puhetta, vaan kalas­tusvälineenä on verkko.

Pietari oli ollut koko yön kalassa. Liikkeellä oltiin oltu parhaimpaan pyyntiaikaan, mutta uurastus ei ollut tuottanut tulosta. Perheelle ei ollut tiedossa kotiin viemisiksi mitään, ei yhtään mitään.  Saaliittoman kalastusmatkan jälkeen oltiin rannalla huuhtomassa verkkoja kuivumaan laittamista varten. Ehkä sitten ensi yönä…

Jeesus lainaa Pietarin venettä opetuksensa pito­paikaksi. Pietari tuntee Jeesuksen; olihan tämä parantanut Pietarin anopin kuumeesta. Vene soudetaan ulommaksi rannasta. Jeesuksen ääni kantaa järveltä hyvin ja isonkin kuulijakunnan on helppo seurata opetusta. Opetuksen päätyttyä kiitoksen sijaan Jeesus antaa Pietarille täysin järjettömän tehtävän.

Jokainen ammattikalastaja tuohon aikaan tiesi, että keskipäivän helteessä ei syvästä vedestä tullut kalaa. Nyt Jeesus, opettaja ja rakennus­mies, kehottaa väsyneitä kalastajia tekemään jotakin ammattilaisten tiedon ja kokemuksen vastaista. Ja lopputuloksen me tiedämme; jokai­sen kalamiehen unelma toteutuu.

Pietarin kalansaalis on kuuliaisuuden ihme. Vaikka Pietari on uupunut yön uurastuksesta ja vaikka Jeesuksen käsky on järjetön, Pietari on kuuliainen ja tottelee Jeesusta. Pietari kokee Jumalan pyhyyden läsnäoloa ja heittäytyy luottamaan, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan.

Pyhyyden kohtaaminen tekee Pietarin nöyräksi. Pietari ei lankea Jeesuksen jalkojen juureen kiittämään kalansaalista, vaan katumaan ja pyytämään anteeksi. Jumalan pyhyyden kosketus herättää synnintunnon ja Pietari tajuaa, että hän ei ole kelvollinen olemaan Jeesuksen seurassa. Ja kuitenkin juuri häntä Jeesus kutsuu kunniatehtä­vään ihmisten kalastajaksi. Jeesus ei tuomitse eikä pakota, vaan kutsuu. Armo ja hyvyys muuttavat Pietarin ja hänen kalastustovereidensa elämän suunnan. ”He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.”

Sitoutuminen, kuuliaisuus ja totteleminen eivät ole tämän päivän muotisanoja. Nöyryys on vanhanaikaista eikä sovi nykyaikaiselle itsenäi­selle ihmiselle, joka itse ja vapaaehtoisesti päättää oman elämänsä suunnasta. Tai liekö ajatus sittenkään niin moderni? Muistelen vain jo Aatamin ja Eevankin ajatelleen, että itse asioita ymmärtämällä elämä on varmasti parempaa.

Mitä Pietarin esimerkin kaltainen kuuliaisuus ja totteleminen voisivat merkitä meille tänään?

Vaikka me sitoutumiskammoiset, modernit nykyihmiset elämme ulkonaisesti aivan erilaisessa maailmassa kuin Pietari aikoinaan, ei ihmisen sisin ole vuosituhansien myötä sittenkään niin paljoa muuttunut. Moni asia on helpottunut sitten Pietarin aikojen; on sosiaaliturvaa, julkista terveydenhuoltoa ja kulutusluottoja. Mutta yhä edelleen on huoli siitä, että perheellä on toimeentulo. Saati sitten ne elämän perimmäiset kysymykset: Miten jaksan elää tämän päivän? Miksi olen ylipäätään olemassa? Mikä on minun elämäni tarkoitus? Tuntuu kuin yhä uudestaan heittäisi turhaan verkkonsa veteen. Saalis ei riitä elämän sisällöksi. Uusi aamu valkenee lohdutto­mana. Elämästä puuttuu tarkoitus, sisältö ja ilo. Sydämen kohdalla on tyhjä onkalo, joka imee itseensä elämän värit ja valon.

Kuka näyttäisi tämän päivän uupuneelle uuras­tajalle ne oikeat ”elämän vedet”? Kuka kannus­taisi yrittämään vielä kerran monen turhan yri­tyksen ja lukemattomien pettymysten jälkeen?

Jeesus sanoo: ”Älä pelkää!”

Tänäänkin armo laskeutuu arkeen ja sen huolien keskelle. Tänäänkin on mahdollisuus aloittaa alusta. Jeesus seisoo toivottomuuden, ahdistuk­sen ja umpikujan rannalla valmiina auttamaan. Hänen kosketuksestaan toivottomuudessa loistaa säteilevän toivon pohja, ahdistukseen kurottau­tuu lohdutuksen hyväily ja umpikujaan avautuu uusi ovi.

Tähän armoon meidät kaikki on kutsuttu. Ja tätä armon sanomaa meidät kaikki on kutsuttu viemään eteenpäin. Eihän siinä tunnu olevan mitään järkeä. Mutta heittäydy luottamaan, niin huomaat, että Jumala luottaa Sinuun. Juuri Sinä olet Jumalan rakkauden arvoinen!