nuoria kalliolla meren äärellä.

 

Nuottakoto 7

Tervetuloa vuoden 2021 riparille!

Rippikouluun on ilmoittautunut Keravalla runsas 300 nuorta. Hienoa, että sinä olet yksi heistä! Sinulle on varattu paikka 
 

NUOTTAKOTO 7 -RIPPIKOULUSSA.

Toivotuimmat rippikoulut olivat tänä vuonna ne rippikoulut, joiden leirijakso sijoittuu alkukesään. Valintojen kohdistuessa suurelta osin erityisesti alkukesään, osa jouduttiin väistämättä sijoittamaan myös 4. tai 5. vaihtoehtoihinsa. Nuorten toiveiden toteuttamisen lisäksi tavoitteena on ollut mahdollisimman tasainen ryhmäkoko ja sukupuolijakauma. Rippikoulupaikkoja on jäljellä erityisesti talven ja loppukesän ripareilla. Tiedustelut: samuli.koivuranta@evl.fi.

Kevätkaudella 2021 pääset tutustumaan omaan rippikouluryhmääsi ja ohjaajiisi sekä elämään seurakuntayhteydessä. Sinä käyt rippikoulun vain kerran elämässä. Edellytämme läsnäoloasi kaikissa ryhmäsi kokoontumisissa. Sairastumista ei kukaan voi ennakoida, mutta esimerkiksi harrastustoiminta ei ole pätevä syy jäädä pois tapaamisista. Ilman alla mainittuja käyntejä et voi osallistua konfirmaatioon. Huomioithan, että epidemiatilanne saattaa aiheuttaa muutoksia ohjelmaan.

Tässä sinun rippikoulusi tärkeät päivät. Ole läsnä näissä:

Ensimmäinen tapaaminen nuorille JA vanhemmille ke 20.1. klo 17-18.30 seurakuntakeskuksella (Papintie 6)

Ehtoollisopetus ja yhdessä valmisteltu viikkomessu to 18.2. klo 17-20 Keravan kirkossa

Diakoniatalkoot la 27.3. klo 11-13 seurakuntakeskuksella (Papintie 6)

Pappilan perjantai pe 9.4. klo 19-21 Wanhassa Pappilassa (Hakalantie 1) 
Riparilauluilta ke 28.4. klo 19-20 Keravan kirkossa 

Messu kirkossa 2.5. klo 10.00 Keravan kirkossa
Retki Keravan hautausmaalle (Kappelikuja 24, Tuusula) 27.5. klo 17-18.30 
Leiri-info 2.6.  klo 17-19 Wanhassa Pappilassa/Teams-tapaamisessa

Kaupunkipäivä 3.8. klo 10-15 Wanhassa Pappilassa (Hakalantie 1)
Intensiivijakso 4.-11.8. Nuottakodossa

Konfirmaatioharjoitus pe 13.8 17-18.30 Keravan kirkossa
Konfirmaatiomessu la 14.8 klo 13 (rippikoululaiset paikalle klo 11) Keravan kirkossa

Kaikki kokoontumiset merkitään riparikassiin, joka jaetaan ryhmän ensimmäisessä tapaamisessa. Työntekijä kuittaa käyntisi leimalla tai nimikirjoituksella tilaisuuden päätyttyä. Merkintä annetaan asiallisesta mukanaolosta. Ota kynä ja riparikassi mukaan joka käynnille.

Tämän kirjeen mukana saat turvallisuustiedotteen, henkilötietokortin ja kuvauslupalomakkeen. Täytä henkilötietokortti ja kuvauslupa huolellisesti huoltajiesi kanssa. Lomakkeet palautetaan täytettyinä ja allekirjoitettuina oman ryhmäsi ohjaajalle ensimmäisessä kokoontumisessa. Huolehdithan mahdolliset rippikoulun aikana tapahtuvat muutokset rippikouluopettajan tietoon.
Toivomme, että riparistasi tulee sinulle hyvä kokemus, josta jää monia mukavia muistoja. Avoin mieli luo hyvän pohjan onnistuneelle riparille.

Tervetuloa mukaan!

Vanhemmille tiedoksi:

  • Nuoret saavat ehtoollisopetuksen rippikoulun alussa. Halutessaan nuorella on mahdollisuus käydä ehtoollisella oman rippikouluryhmänsä kanssa jo kevään aikana. Muutoin nuori voi tulla alttarille siunattavaksi. Toivomme, että keskustelette asiasta nuoren kanssa.
  • Konfirmaatioon kuuluu nuorten siunaaminen. Keravalla kutsumme kummit avustamaan siunaamisessa. Jos kummit eivät pääse paikalle, joku muu nuorelle läheinen ihminen voi olla hänen tilallaan. Miettikää yhdessä nuorenne kanssa jo valmiiksi, kenet kutsutte tähän kunniatehtävään.
  • Mikäli nuorta ei ole kastettu ja/tai hän ei kuulu kirkkoon, hänen rippikouluryhmänsä pappi huolehtii kevään aikana tarvittavat asiapaperit kirkkoon liittymiseksi ja sopii perheen kanssa yhdessä mahdollisesta kastetilaisuudesta.
  • Taloustoimisto lähettää huoltajalle laskun rippikoulun leirijaksosta noin kuukautta ennen leirijaksoa (koskee vain leirimuotoisia rippikouluja). Kenenkään rippikoulu ei kaadu taloudellisiin kysymyksiin. Maksuhuojennusta tai lisää maksuaikaa voi anoa lomakkeella, jonka saa verkkosivuiltamme, kirkkoherranvirastosta (Kauppakaari 8) tai seurakunnan puhelinvaihteesta.
  • Jos perheestä osallistuu samana vuonna useampi nuori rippikouluun, maksaa perheen ensimmäinen nuori täyden hinnan ja lopuille sisaralennus - 50 %. 
  • Kaikissa maksuasioissa ottakaa yhteys taloustoimistoon, p. 0400 378 210 / Päivi Grönlund.

Soitelkaa tai laittakaa sähköpostia, jos on kysyttävää!


Iloisiin tapaamisiin,

Nuorisotyönohjaaja  Mikael Björkas
Pappi Krista Wedman