Palmusunnuntain messu

su 25.3. kello 10.00

Palmusunnuntain messu Keravan kirkko

Palmusunnuntain messu Keravan kirkossa 25.3.2018 klo 10

Palmusunnuntain nimi viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki.

Messun liturgina toimii Jukka Pohjolan-Pirhonen, avustavana pappina Kristiina Nyman, liturgisena diakonina Jenni Sireni, ehtoollisavustajana Niina Penttinen. Messussa avustaa lisäksi Airiloiden kirkkoväärtiryhmä sekä Iskeläisiä.

Kirkkokahvit kirkon alasalissa, käsityöryhmän pääsiäisaiheiset myyjäiset, käsityöryhmän ohjaaja Saara Kähkönen. Myynnin tuotto naisille suunnattuun lukutaitotyöhön Itä-Afrikkaan Suomen Pipliaseuran kautta.

Kolehti kerätään Suomen Lähetysseuran kautta sovinnon ja rauhan työhön maailmalla


pappi
PL 134
04201 Kerava

Papin perustehtävän ohella olen diakoniapappi, Yhteisvastuukeräyksen keräyspäällikkö ja ohjaan hiljaisuuden retriittejä.

Laulan ja soitan kitaraa. Olen syntyperäinen keravalainen.

kanttori
PL 134
04201 Kerava

Olen kanttori ja musiikin maisteri Sibelius-Akatemian koulutusohjelmasta, sävellysprojekti suuntautumisvaihtoehtona. Rakkaudet ovat muuttuneet vuosien varrella, mutta urkujen soittamisen palo säilyy yhä. Toteutan mielelläni niin häiden kuin hautajaistenkin yksilölliset musiikkitoiveet.


Instrumenttini ovat urut ja piano. Laulan myös sekä  kutsun laulamaan kanssani. Säveltäminen ja musiikin sovittaminen ovat työtapojani.


Harrastan uintia, henkistä lainelautailua sekä pyöräilyä läpi neljän vuodenajan.


Mottoni on: "Viisaus on pikemminkin tanssi kuin marssi".

pappi, virkavapaalla

Kappalainen, yhteiskunnallinen työ

Katso myös

su 23.9. klo 10.00

Keravan kirkko

Messu

Messu joka sunnuntai klo 10 kirkossa. Messun jälkeen nautitaan yhteiset kirkkokahvit.
ma 24.9. klo 18.30 -20.00

Keravan seurakuntakeskus

Vapautettuna palvelemaan -raamattuopetussarja

Keravan seurakunta kutsuu ja rohkaisee sinua kasvamaan Jumalan sinulle antamassa palvelutehtävässäsi. Tule mukaan raamattuopetussarjaamme, joka antaa sinulle mahdollisuuden omaan hengelliseen kasvuun, palvelutehtävän hahmottamiseen, kysymysten tekemiseen ja yhteiseen esirukoukseen.
ma 24.9. klo 18.30

Keravan seurakuntakeskus

Miesten raamattu- ja rukousryhmä

Miesten raamattu- ja rukousryhmä seurakuntakeskuksen saunahuoneessa