Kirkkolauluyhtye Kaanon: Pääsiäisen ajan lauluja

pe 7.4. klo 18.00
Kirkkolauluyhtye Kaanon.

Keravan kirkko

Ukrainalainen lauluyhtye vieraana kirkossa

Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo yhdeksättä kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Ohjelmisto on aiemmissa konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten pääsiäisen teemoihin rakennettu. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo pelkästään siksi konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on motivoinut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen, ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy. Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko.

Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu Ukrainan hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä