Urkukonsertti: Santeri Siimes

su 10.9. klo 18.00
Santeri Siimes urkujen äärellä.

Keravan kirkko

Keravan kirkon urut 30 vuotta -juhlakonserttisarja alkaa

Helsinkiläinen urkutaiteilija ja säveltäjä Santeri Siimes konsertoi Keravan kirkossa sunnuntaina 10.9. klo 18 osana kirkon urkujen 30-vuotisjuhlintaa. Ohjelmassa on ranskalaista ja belgialaista romantiikkaa (Barié, Boulanger, Jongen, Lemmens, Paponaud, Ribollet, Salomé), meillä varsin vähän kuultua musiikkia, joka kuitenkin sopii hienosti Keravan kirkon romanttistyyliselle soittimelle. Lisäksi kuullaan esimerkkejä myös Siimeksen omasta ranskalaishenkisestä sävellystuotannosta.

Siimes opiskeli urkujen- ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Harri Viitanen, Meri Louhos ja Carlos Juris. Urkurina hän on omistautunut eritoten ranskalais-romanttisen koulukunnan musiikin laaja-alaiseen esittämiseen. Hän on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä useissa Euroopan maissa, mm. Pariisin Notre-Damessa vuonna 2009. Säveltäjänä hänet on palkittu Aristide Cavaillé-Coll-sävellyskilpailussa Ranskassa vuonna 2011.

Konserttiin on vapaa pääsy.
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä