Hengellisen matkakumppanuuden ryhmät

Hengellisen matkakumppanuuden ryhmissä opetellaan kuulemaan ja tunnistamaan Jumalan puhuttelua omassa elämässä. Toiseksi opetellaan vastaamaan Jumalan puhutteluun.

Ryhmäläiset ovat matkakumppaneita, jotka auttavat keskittymään ja hiljentymään. Ryhmässä ollaan tietoisesti Jumalan edessä, jaetaan ja kuunnellaan keskeyttämättä.
Parhaimmillaan ryhmä tukee jokaisen osallistujan rukouselämää, ja auttaa häntä luottamaan omaan uskonnolliseen kokemukseensa ja pitämään sitä arvokkaana.

Milloin ja missä?

Keravalla on toiminut keväästä 2016 alkaen hengellisen matkakumppanuuden ryhmiä. Ryhmän koko on kolmesta viiteen osallistujaa. Ryhmiä on useampia yhtä aikaa. Ryhmät kokoontuvat yhteisen sopimuksen mukaan 6-8 kertaa aina samana päivänä samaan kellonaikaan. Ryhmiä perustetaan kysynnän mukaan, vähintään vuoden alussa ja syksyn alussa. 

Jotkut ryhmät kokoontuvat seurakuntakeskuksen kappelissa (os. Papintie 6) ja toiset Katupappilassa (os. Kauppakaari 13). Yhden kokoontumisen kesto on puolitoista tuntia. Kokoontumisen rakenne:
1.    Kuulumiskierros, 12 min.
2.    Isä meidän rukous, 3 min
3.    Raamatun tekstin lukeminen. kolme kertaa rauhallisesti ääneen, 10 min.
4.    Mietiskely, kukin itsekseen, ja mahdollisuus kirjoittaa omaan päiväkirjaan, 30 min.
5.    Vapaaehtoinen jakaminen ryhmässä, 30 min.
6.    Päätöshetkessä voi rukoilla vapaan, tämän kerran kokoontumisen kokoavan rukouksen tai valmiin rukouksen. Sen jälkeen luetaan Herran siunaus yhteen ääneen ja/tai lauletaan virsi, 5 min.

Kuka johtaa ryhmää?

Hengellisen matkakumppanuuden ryhmät toimivat tasavertaisuuden pohjalta. Viranhaltija toimittaa ryhmille materiaalin, mutta jokainen ryhmä vastaa itse toiminnastaan. Vetovastuun ottaa jokainen ryhmäläinen vuorollaan. Hän valitsee Raamatun tekstin annetun materiaalin pohjalta ja huolehtii ajankäytöstä sekä loppurukouksesta.

Millaisia kokemuksia ryhmästä?

Keväällä 2016 hengellisen matkakumppanuuden ryhmiin osallistuneet kommentoivat kokemuksiaan palautepalaverissa näin:
-    “Sapluuna oli hyvä.”
-    “Kappeli seurakuntakeskuksella sopi tilana erinomaisesti.”
-    ”Opittiin arvostamaan ryhmää.”
-    ”Luottamus syntyi.”
-    ”Oli antoisaa, kun antoi itselleen luvan miettiä rauhassa, mitä ajatuksia kuullusta Raamatun kohdasta nousi.”
-    ”Raamattu puhuu eri asioita eri ihmisille. Rikastuttava kokemus, kun kuuli millaisia ajatuksia toisilla on.”
-    ”Kun oli oma vetovastuu, oli hauska valita, minkä kolmesta sen pyhän tekstistä valitsee.”
-    “Vetovastuun vaihto toimi.”
-    ”Syvä hiljaisuus tuntui hyvältä.”


Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä:
Kristiina Nyman, kappalainen
p: 0400 378 047
kristiina.nyman@evl.fi

 

Teetä ja teologiaa

Keravan seurakunnassa järjestetään mm. teologisia iltapäiviä ja raamatturyhmiä. Näillä luentosarjoilla tai keskusteluryhmissä pääset pureutumaan syvemmälle kristillisen uskon ja etiikan ytimeen. Tiedot tapahtumista löytyvät verkon tapahtumakalenterista. Hae tapahtumia otsikolla "Harrastukset ja kerhot nuorille ja aikuisille". 

 

Materiaalia ja lukuvinkkejä:

Kristiina Nymanin esitys Hengellinen kasvu - mistä ravintoa? Tievie-illassa 1.6.2016

Teol. yo Mirka Torrin esitys Mikä erilaisuudessa pelottaa Tievie-illassa 4.5.2016

Krista Wedmanin esitys Uuden testamentin vaikeaselkoiset kohdat Tievie-illassa 14.10.2015.

Krista Wedmanin esitys Paavali valokeilassa (pdf) 2R-illassa 21.2.2016

 

Hengellinen ohjaus

Kaipaatko vierellä kulkijaa?

Etsitkö vastauksia oman hengellisen elämäsi kysymyksiin? Kaipaatko rinnalla kulkijaa, joka kuuntelee, ja rukoilee kanssasi?

Sinulla on mahdollisuus käydä luottamuksellisia keskusteluja asioista, jotka askarruttavat sinua juuri tällä hetkellä. Hengellisenä matkakumppanina toimivat kirkossa, yliopistossa tai koulussa virassa olleet ihmiset. He ovat eläkkeellä olevia, joilla on kokemusta ihmisenä olemisen kipuilusta ja hengellisistä kysymyksistä.

Yhteydenotot:

pastori Kristiina Nyman, kristiina.nyman@evl.fi tai p: 0400 378 047

pastori Krista Wedman, krista.wedman@evl.fi p: 0400 378 101