Asta Koposen saarna 11.9.2022

Evankeliumi Luuk. 10: 25–37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
    Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
    Jeesus vastasi hänelle näin:
    ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
    Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
    Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

Saarna

Laupias samarialainen lienee yksi koko Raamatun tutuimmista kertomuksista. Vaikka puhumme usein vertauksesta, itse asiassa kyseessä on Jeesuksen esimerkkikertomus. Muita tällaisia kertomuksia on mm. tuhlaajapoika tai fariseus ja publikaani temppelissä. Esimerkkikertomus on kertomus, jossa Jeesus antaa selkeän mallin oikeanlaisesta toimintatavasta. Kertomuksen kuultuaan tietää tasan tarkkaan, mitä pitää tehdä.

”Eräs mies”, todennäköisimmin juutalainen, oli matkalla Jerusalemista Jerikoon. Jeesus valitsi kertomuksen paikaksi kuulijoille tutun tien. Yleisesti oli tiedossa, että tämä 27 kilometriä pitkä tieosuus oli vaarallinen asumattomuuden ja louhikkoisuuden takia eli oikeaa rosvojen ihanneseutua. Miehen kimppuun hyökättiinkin. Rosvojoukko vei hänen omaisuutensa ja jätti hänet alastomana ja henkihieverissä maahan makaamaan.

Kuka on tämän päivän ”eräs mies”? Hän voi olla kuka tahansa meistä. Hän voi olla vaikka yksin kotiin unohdettu vanhus, perheväkivallan uhri, arjen alle musertunut yksinhuoltaja, itseään viiltelevä nuori tai kouluunmenoa pelkäävä lapsi. Tämän päivän ”eräs mies” on ihminen, jonka neuvottomuus ylivoimaisten ongelmien edessä on riisunut alastomaksi omista mahdollisuuksista. Hän on ihminen, joka väsyneenä, nujerrettuna, vereslihalla asettaa toivonsa lähimmäiseen, joka näkisi hänet eikä kulkisi ohi.

Pappi ja leeviläinen eli temppelivirkailija olivat arvostettuja juutalaisen hurskauden virallisia edustajia. Jeriko oli pappiskaupunki ja voimme olettaa, että nämä herrat olivat menossa Jerusalemiin hoitamaan omaa palvelutehtäväänsä temppelissä. Nähdessään pahoinpidellyn, alastoman miehen he väistivät ja menivät ohi.

Pappi ja leeviläinen tunsivat juutalaisen opin ja pyhät kirjoitukset sekä olivat jumalanpalvelusmenojen asiantuntijoita eli todellisia mallikansalaisia juutalaisten silmissä. He tiesivät myös sen, että jos maassa makaava mies olikin jo kuollut ja he koskisivat tähän, heistä tulisi epäpuhtaita eivätkä he voisi mennä temppeliin toimittamaan tehtäviään. 

Papin ja leeviläisen Jumalan palvelemisessa ei ollut sijaa lähimmäisen palvelemiselle. Oma pyhyys ja puhtaus menivät lähimmäisen hädän edelle. Varmasti he tunsivat kirjoitukset, kuten tämän päivän ensimmäinen lukukappale Miikan kirjasta:
”- Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”
Tieto ei kuitenkaan näkynyt tekoina.

Kuinka usein löydämmekään itsemme papin ja leeviläisen asemasta! Väistämme ja menemme ohi. Miksi?

Pohdimme tätä kirkkoväärtien, Helin ja Emmin kanssa. Mietimme tilannetta, että joku tänä päivänä makaa tien vieressä pahoinpideltynä. On turvatonta yksin mennä lähelle ja koskettaa. Maassa makaava voikin olla huumeiden käyttäjä, herätä ja hyökätä auttajan kimppuun. Eli pelko voi olla yksi syy, miksi väistämme ja menemme ohi.

Mietimme muita auttamistilanteita ja väistämisen syitä rehellisesti ja realistisesti. Huomasimme, että lähimmäisen auttaminen vaatii usein omalle epämukavuusalueelle menemistä. Joutuu antamaan omasta ajastaan tai rahoistaan, näkemään vaivaa toisen takia, pitää olla tekemisissä myös ikävien ihmisten kanssa, omaa hyväntahtoisuutta saatetaan käyttää hyväksi. Ei todellakaan ole helppoa puristaa itsestään lähimmäisen rakkautta. Olisi niin paljon helpompaa ja mukavampaa väistää ja mennä ohi.

Jäin keskustelumme jälkeen vielä pohtimaan, että yksi lähimmäisen rakastamisen vaikeuksia voi olla siinä, että aina ei voi rakastaa sopivan välimatkan päässä olevaa lähimmäistä. On rakastettava myös lähelle tulevaa, edessä olevaa ihmistä ja välillä itselle epämukavalla hetkellä.

Miten paljon helpompaa olisikaan rakastaa kauimmaista eikä lähimmäistä! Olisi helpompaa rakastaa kaukana Afrikassa pysyvää somalia kuin kodin lähelle muuttanutta pakolaista. Jaksaisimme välittää ja ymmärtää vankilasta vapautuvia, päihderiippuvaisia, asunnottomia, ylivelkaantuneita, mielisairaita, kehitysvammaisia niin kauan kuin he pysyvät riittävän kaukana. Kun apua tarvitseva lähimmäinen tulee liian lähelle, on helpompi väistää ja mennä ohi kuin pysähtyä.

Samarialainen pysähtyi. Hän oli papin ja leeviläisen täydellinen vastakohta; juutalaisten halveksiman ja vihaaman sekarotuisen ja vääräuskoisen kansan edustaja. Häntä ei kukaan katsonut ylöspäin. Juutalaisten ennakkoluulojen takia halveksittu vääräuskoinen kuitenkin teki sen, minkä arvostetut hurskauden mallikappaleet jättivät tekemättä. Normaalisti kunnioitusta herättävät henkilöt epäonnistuivat täyttämään rakkauden lain, mutta halveksittu samarialainen, jolta kuulijat eivät odottaneet mitään hyvää, osoittautui ryöstetyn miehen lähimmäiseksi. Hän teki sen, mitä rakkaus lähimmäistä kohtaan häneltä vaati. Ja rakkaus vaati häntä pysähtymään ja auttamaan.

Kuka voisi olla tämän päivän ”samarialainen”, yllättävä ihminen auttamaan? Jos kirjoittaisit kertomuksen nykyaikaan, kenet laittaisit samarialaisen paikalle? Mitä ihmisryhmää tänä päivänä halveksitaan ennakkoluulojen takia?

Jeesuksen esimerkkikertomus lähtee liikkeelle lainopettajan kysymyksestä. Nyt lainopettaja, joka oli halunnut asettaa Jeesuksen kiusalliseen asemaan kysymällä häneltä tietä iankaikkiseen elämään, joutui itse nöyryyttävään asemaan. Hänen oli myönnettävä, että samarialainen oli esimerkkinä juutalaiselle. Kertomus opetti, että lähimmäisyyteen eivät kuulu ennakkoluulot. Lähimmäisyys ylittää kaikki uskonnolliset, rodulliset tai mitään muutkaan raja-aidat.

Lainopettaja toisaalta sai vastauksensa ja toisaalta ei saanut. Jeesus vastasi hänelle, että tie iankaikkiseen elämään on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen. Mutta toiseen lainopettajan kysymykseen Jeesus ei antanutkaan vastausta. Lainopettaja nimittäin kysyi myös ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus kertoi kertomuksensa ja esitti vastakysymyksen ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Tärkeintä ei olekaan kysyä, ketä pitää auttaa, vaan kuka auttaa. Siinä on vastaus myös meille, lähimmäisen rakastamisen vaikeuden kanssa kamppaileville: Älä jää pohtimaan, kuka on rakkautesi arvoinen, vaan mene ja rakasta, ”mene ja tee sinä samoin”.

Me tiedämme, että meidän tulisi olla laupiaita samarialaisia ja silti yhä uudelleen olemme väisteleviä pappeja ja ohi kulkevia leeviläisiä. Milloin on kiire, milloin emme vain jaksa välittää, milloin omat ongelmamme sumentavat silmämme ja emme kykene näkemään muuta kuin oman toivottomuuteemme. ”Mene ja tee sinä samoin” tuntuu ylivoimaiselta vaatimukselta.

Meillä on kuitenkin yksi toivo. On olemassa yksi laupias samarialainen, joka ei koskaan väistä.

Kristus on oikea laupias samarialainen. Kun hyvistä aikomuksistamme huolimatta uuvumme, hän tulee meidän luoksemme. Kristus rakastaa meitä rakkaudella, joka ei etsi vahvoja ja rohkeita palkitakseen heitä onnistuneesta elämästä. Kristus rakastaa sitä, mikä on köyhää, rumaa, epäonnistunutta, muiden rakkauden hylkäämää ja tekee tästä vahvan ja rohkean. Kristus jaksaa pysähtyä jokaisen riisutun, rikkirevityn, uupuneen luo. Siinä on meidän voimamme ja toivomme mennä ja tehdä samoin.

Lähimmäisen rakastaminen ei enää olekaan vaatimus, vaan uskosta kumpuava, Jumalan rakkauden vaikutus meissä. Jumala on hyvyyden ja rakkauden lähde, josta hyvyys ja rakkaus pulppuaa meidän ihmisten kautta eteenpäin maailmaan. Pyhä Henki tekee meissä työtään. Aina emme edes tiedosta tekevämme hyvää lähimmäiselle. Se tulee kuin luonnostaan. Meidän tehtävämme on vain päästää hyvä kulkemaan kauttamme niin, että lähimmäinen sen tuntee.

Rukoilemme.
Herra, auta meitä käyttämään
saamaamme rakkauden lahjaa,
jakamaan ja lahjoittamaan sitä,
tuhlaamaan sitä.
Kiitos tästä aarteesta,
joka ei jakamisesta vähene,
vaan ainoastaan kasvaa.
Aamen.
(Marjaana Kanerva)