Asta Koposen saarna 12.2.2023

2. sunnuntai ennen paastonaikaa
Jumalan sanan kylvö

Evankeliumi Joh. 4:31–38        

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Saarna                        

Eipä yllätä! Taas kerran Jeesus ja opetuslapset puhuvat eri asiasta. Opetuslapsia kiinnostaa tavallinen ruoka ja Jeesus puhuu sielun ravinnosta.

Tämän päivän evankeliumitekstin tapahtumat tapahtuvat sen jälkeen, kun Jeesus ja samarialainen nainen kohtasivat Sykarin kaivolla. (Tästä saarnasi Tuomas 15. tammikuuta.) Ja sitä ennen, kun naisen kotikaupungin asukkaat uskoivat Jeesukseen naisen kertoman perusteella ja tulivat tapaamaan Jeesusta. (Tästä puolestaan saarnasi Samuli riparien starttimessussa.)

Opetuslapset olivat lähteneet kaupunkiin ostamaan ruokaa ja Jeesus jäi matkasta uupuneena istumaan kaivolle (Joh. 4:5–8). Opetuslasten ollessa poissa Jeesus jutteli samarialaisen naisen kanssa. Nyt opetuslapset palaavat ostosreissulta ja kutsuvat Jeesusta syömään. Mutta sen sijaan, että varmasti nälkäinen Jeesus ilomielin rientäisi ruokailemaan, hän vastaakin ”Minulla on ruokaa”. Ei ihme, että opetuslapset ovat kummissaan ja pohtivat, onko joku muu tuonut Jeesukselle syötävää. Mutta Jeesus ei nyt puhukaan tavallisesta ruoasta vaan omasta tehtävästään: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.”

Jeesus jatkaa viljan kylvämisestä ja korjaamisesta. Samarialainen nainen on todistanut Jeesuksesta kotikaupunkinsa asukkaille. Nämä ovat tulossa Jeesuksen ja opetuslasten luo. Näitä lähestyviä ihmisiä Jeesus vertaa kypsyneeseen viljaan, joka on valmista korjattavaksi. Opetuslapset saavat siis korjata satoa, jonka on saanut aikaan samarialaisen naisen työ. ”Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Tärkeää on huomata, että itse asiassa samarialainen nainen ei olisi tehnyt mitään, ellei olisi ensin kohdannut Jeesusta. Jeesus tuli täyttämään lähettäjänsä eli Taivaan Isän tahdon. Isä lähetti ensin Jeesuksen ja sitten Jeesus lähetti niin samarialaisen naisen, opetuslapset kuin meidät kaikki kertomaan Jumalan rakkaudesta. Siitä rakkaudesta, joka tyynnyttää sielun nälkää ja josta Jeesus oli kylläinen.

Jokainen meistä tietää, miltä nälkäkiukku tuntuu: vatsaan koskee, päätä särkee, kaikki harmittaa ja suututtaa, tulee äyskittyä täysin syyttömille. Pala leipää helpottaa jo kummasti.

Millaista on sielun nälkäkiukku? Sekin itseasiassa sekä tuntuu ihmisen sisällä että näkyy ulospäin. Olo on rauhaton ja levoton ja helposti kohtelee niin itseään kuin toisia huonosti. Tulee sanottua ja tehtyä pahasti ja levitettyä pahaa olo ympärilleen. Millaista leipää tämän kiukun lievittämiseen tarvitaan?

Me tarvitsemme rakkauden, elämänilon ja toivon leipää. Sitä leipää, jota Isä lähetti Jeesuksen tuomaan meille. Ja jota leipää meidän tehtävämme on jakaa eteenpäin.

Sielun nälkäkiukku katoaa, kun rakkaus kertoo anteeksiannosta ja uudelleen alkamisen mahdollisuudesta. Syyllinen saa pyytää anteeksi ja antaa elämän hyvyyden yllättää. Häpeän ja huonon omatunnon kanssa kamppailevalle Jeesus lupaa oikeuden uuteen alkuun.

Sielun nälkäkiukku katoaa, kun elämänilo astuu esiin ja rohkaisee jakamaan iloa myös muille. On isoja ja pieniä kiitoksenaiheita, kun vain katsoo tarkkaan. Jeesus hymyilee ja kannustaa iloa näkyviin.

Sielun nälkäkiukku katoaa, kun toivo nousee huolten ja murheiden alta. Uskalla pyytää apua. Uskalla kysyä toiselta ”Mitä sinulle kuuluu?” Uskalla päästää irti katkeruudesta. Uskalla kasvaa kiinni hyvään.

Jeesuksen kohtaaminen täyttää sielumme rakkaudella, elämänilolla ja toivolla. Meidän tehtävämme on rakastaa sanoin ja teoin, rohkaista elämäniloon ja toivoon. Niin kuin Jeesus kohtasi samarialaisen naisen tavallisen arkiaskareen äärellä ja sai tämän lähtemään liikkeelle, meitäkin kutsutaan toimimaan pienissä ja arkisissa mahdollisuuksissa tehdä hyvää. Huikkamaan naapurille mukavaa päivää. Ottamaan halausta kaipaava lapsi tai aikuinen syliin. Käymällä kaupassa surevan puolesta. Lapioimaan lumet vanhuksen rappusilta. Katsomaan tuntematonta silmiin ja hymyilemään. Kylvämään ympärille hyvää.

(Termi ”sielun nälkäkiukku” pastori Heli Pääkkönen)