Asta Koposen saarna 21.5.2023

6. sunnuntai pääsiäisestä, kaatuneitten muistopäivä
Pyhän Hengen odotus

Evankeliumi Joh. 7:37–39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Saarna                        

Elämä on yhtä odottamista. Milloin odotetaan junaa, milloin ystävää saapuvaksi. Odotetaan vauvan syntymää, koulun päättymistä ja kesäloman alkamista, työpaikan löytymistä, eläkkeelle pääsyä. Ilon kupliessa odotetaan häitä tai surun murtamana läheisen hautajaisia.

Tänään kaatuneitten muistopäivänä kunnioitamme niitä ihmisiä, jotka eivät vain odottaneet rauhaa, vaan taistelivat sen puolesta. Kiitollisuudella muistamme Suomen sodissa ja rauhanturvatehtävissä kaatuneita sekä vankileireillä menehtyneitä. Nämä miehet ja naiset uhrasivat kaiken turvatakseen meille vapauden ja suojellakseen meitä vaaroilta. He jättivät kotinsa, perheensä ja unelmansa palvellakseen isänmaataan. Kotirintamalla tehtiin työtä perheen elannon eteen ja rukoiltiin rakkaiden kotiinpaluuta. Niin taistelutantereilla kuin kotona odotettiin sovinnon syntymistä ja turvallista tulevaisuutta.

Jälleen sota on tullut lähelle. Tänä päivänä ukrainalaiset pakolaiset odottavat pääsevänsä takaisin kotiin. Täällä Suomessa me olemme saaneet elää kauan turvassa ja odottaa aina vain parempaa. Hyvinvointi on vain lisääntynyt ja kaikkea on ollut koko ajan entistä enemmän. Nyt sota ja turvattomuus, taloudellinen epävarmuus, luonnon tuhoutuminen herättävät pelkoa. Tänäänkin odotetaan sovinnon syntymistä ja turvallista tulevaisuutta.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus puhuu Pyhän Hengen odottamisesta.

Vietetään lehtimajajuhlan viimeistä päivää. Juhlassa muistetaan israelilaisten erämaavaellusta. He odottivat 40 vuotta päästäkseen kotiin ja vaelluksen aikana asuivat erämaassa lehtimajoissa.

Olemme Jerusalemin temppelissä. Juhlapäivän aamuna pappi seurueineen on hakenut vettä Siloan altaasta. Riemullinen kulkue on matkannut altaalta temppelille laulaen vedestä kertovia psalmeja. Temppelissä vesi on kaadettu uhrialttarilla oleviin hopeisiin maljoihin.

Juhlassa muistellaan, kuinka Jumala pelasti janoiset ihmiset erämaassa antamalla heille vettä kalliosta. Israelilaiset olivat leiriytyneet paikkaan, jossa ei ollut riittävästi vettä. Kansa nurisi Moosekselle: ”Minkä vuoksi toit meidät Egyptistä tänne? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?” (2. Moos. 17:3) Mutta Mooses pyysi apua Jumalalta, käveli kallion luo, iski sauvalla kallioon ja siitä alkoi virrata vettä.

Jeesus nousee puhumaan. Hän huutaa kovalla äänellä eli se mitä hän nyt sanoo on tärkeää. ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’”. Lehtimajajuhlan vesirituaalissa muistellaan menneisyydessä tapahtunutta Jumalan tekoa. Jeesuksessa läsnä on nykyisyys ja tulevaisuus.

Jeesus on meidän kalliomme, josta kumpuavat elävän veden virrat sisimpäämme. Nyt ja tulevaisuudessakin tämä kallio on meidän turvamme Pyhän Hengen työnä ja lahjana. Jeesuksesta virtaava elävä vesi synnyttää meissä elämää.

Mitä tämän päivän ihminen janoaa? Millainen on meidän erämaamme?

Minä janoan voimaa aamulla avata silmät. Maailma on epätoivoinen kaaos. Uutiset vyöryttävät silmien eteen niin sodan julmuuden kuin koulukiusaamisen järkyttävät seuraukset. Mitä minä voin tehdä muuta kuin odottaa, että kaikki muuttuu paremmaksi itsestään? Yrittää tänään olla hermostumatta omille lapsille tai kassajonossa hidastelevalle. Yrittää vastata ystävällisesti äksyilijälle. Jokainen sanomatta jätetty ilkeys tekee tästä maailmasta paremman paikan elää.

Minä janoan rakkautta. Rakkautta hyväksyä itseni, ettei hyväksyntää tarvitse hakea muilta väärillä keinoilla. Rakkautta nähdä toisen ihmisen kaipuu lohdutukseen ja lähellä oloon. Rakkautta kohdata ihminen, jota on vaikea sietään. Jokainen hymy tekee tästä maailmasta lempeämmän paikan elää.

Minä janoan rohkeutta kulkea arjessa. Sietää tylsyyttä ja odotusta. Kokea arjessa Jumalan olevan läsnä hiljaisuudessa ja tekevän tavallisesta erityistä. Jokainen arkinen ilonaihe tekee tästä maailmasta suurenmoisen paikan elää.

Minä janoan viisautta myöntää, että en jaksa yksin. En jaksa antaa anteeksi, kun minua loukataan. En jaksa luottaa Jumalan hyvyyteen, kun elämä kohtelee kaltoin. Kuljen erämaassa, joka paljastaa särkyneet toiveet, luhistuneet unelmat, pelon sokaisemat silmät. Erämaahan kuulen sanat: ”Tule ja juo. Tule luokseni, niin sinun sisimmästäsi kumpuavat elävän veden virrat.” Enää en kulje yksin.

Siellä, missä uusi aamu avautuu mahdollisuutena tehdä maailmasta parempi paikka elää, missä ei ole omia tekoja vaan Jumalan rakkauden kädenjälkiä, siellä kumpuavat elävän veden virrat. Siellä, missä jaksetaan kaaoksen ja murheen keskellä luottaa Jumalan hyvyyteen, missä pyydetään ja annetaan anteeksi, missä uskalletaan heittäytyä uskomaan, sillä Pyhä Henki tekee työtään. Siellä, missä kädet laitetaan ristiin ja pysähdytään Jumalan kasvojen eteen, siellä ollaan kallion äärellä, kallion, josta virtaa elävän veden lähde.