Samuli Koivurannan saarna 16.2.2020

”Katsokaa tuonne!”  (Joh. 4: 31-38)

”Katsokaa tuonne!”, Jeesus kehottaa. ”Ai miten niin, minne pitäisi katsoa?”, kyselevät opetuslapset. ”Tässä olisi nyt tämä meidän hankkimamme ruoka. Eikö nyt vain syödä ja juoda raskaan ja uuvut-tavan matkan jälkeen?”

Opetuslapsilla on kädessään vaivalla itse hankkimansa leipä. Se on se, mikä heillä on tärkeimpänä mielessään. Mitään muuta he eivät tässä hetkessä osaa nähdä. Ehkäpä he vain odottavat, että Jeesus antaisi heille edes kiitoksen tehdystä työstä.

Jeesus haluaa kuitenkin kaikesta huolimatta näyttää jotain, nostaa katseemme ylös, avata silmämme oikeaan suuntaan: ”Katsokaa tuonne!” Minne siis meidän pitäisi katsoa?

Kuulemme Jeesuksen puhuvan toisesta, erilaisesta ruoasta, ”Jumalan tahdon täyttämisen” -ruoasta. Jeesus haluaa puhua Jumalasta ja Jumalan työstä meidän keskellämme. Jumalasta, joka on niin helppo unohtaa arjen kiireiden keskellä.

Olenko siis minä juuri hän, jota profeetta Hoosea varoittaa: Hän, joka kyntää jumalattomuuden peltoa, hän joka unohtaa Jumalan ja Jumalan työn tässä maailmassa?

Mutta entä sitten jos Jumalan unohtaakin, mitä väliä sillä on? Ihmisen mieli on usein sellainen, että unohdetun Jumalan paikan ottaa jokin muu ”jumala”. Paikan voi ottaa raha, valta, voimien ja älykkyyden ihailu, mikä tahansa, mistä koen saavani itselleni hyötyä. Kun saan tämän pienellä kirjoitetun jumalan itselleni, on vaikeaa enää ajatella muita kuin itseään ja omaa etuaan. Katse on silloin kohdistettu ennen kaikkea omaan itseen ja omaan hyvään. Toisia voin ajatella enää vain oman hyväni kautta. Silloin profeetan mukaan korjaan vääryyden satoa ja syön valheen hedelmää. Jumala ja hänen tahtonsa toteutuminen tässä maailmassa ei enää kiinnosta niin paljon kuin luottamus omiin neuvoihin. Juuri silloin minä olen siis jumalaton, ihminen, jolla ei ole elävää Jumalaa.

Jeesus haluaa kohdistaa katseemme Jumalan työhön, siihen että luottaisimme Jumalaan ja hänen sanaansa, että kiinnittäisimme katseemme Jumalan sanaan, koska juuri siinä Jumala tässä hetkessä meille haluaa puhua. Jumala on läsnä tässä ja nyt.

Mutta on Jeesuksella muutakin näytettävää: ”Katsokaa tuonne!” Ai minne? No, sinne missä vilja kasvaa, sinne missä pellot ovat, ulos, luontoon. Jeesus haluaa näyttää meille Jumalan luomistyön, sen maailman, jota viljelemään ja varjelemaan meidät ihmiset on tarkoitettu.
Jeesus kertoo meille meidän laskelmoinnistamme, siitä kuinka osaamme laskea kylvö- ja korjuuajat. Tiedämme vuodenajat ja niiden vaihtelut, tiedämme tarkalleen, kuinka maailma ja luonto toimivat, kuinka fysiikan, kemian ja biologian lait toimivat, kuinka osaamme ennustaa säätilat.

Mutta näemmekö enää Jumalan antaman lahjan, Jumalan työn luomakunnassa? Onko sen sijaan mielessä vain hyöty ja laskelmoinnit omaksi eduksemme? Näemmekö kärsivän luomakunnan, sen kuinka omilla toimillamme olemme saaneet aikaan, että ilmasto lämpenee ja kuinka silti kulutamme yli kohtuuden ja kylvämme peltoon luonnon monimuotoisuuden sijaan mikromuoveja?

Jeesus haluaa kohdistaa katseemme Jumalan luomistyöhön, siihen ympäröivään luomakuntaan, joka on näkyvillä tässä Keravalla ja kaikkialla ympärillämme. Tuon luomakunnan varjeleminen ei ole vasta ensi vuosikymmenen asia, vaan siitä huolehtiminen on läsnä tässä ja nyt.

Vieläkin Jeesuksella on näytettävää: ”Katsokaa tuonne!” Ai minne? Niin, nytkö vasta huomaamme lähimmäisemme? Olemme olleet tovin Sykarin kaivolla, hakeneet samarialaisesta kaupungista leipää, emmekä ole huomanneet samarialaisia ihmisiä, noita ”toisia”, muukalaisia, meille vieraita ihmisiä.

Jeesus osoittaa evankeliumissa lähestyvää ihmisjoukkoa, eli heitä, joiden kanssa juutalaiset eivät olleet normaalisti missään tekemisissä. Nuo ihmiset olivat Sykarin kaivon luona armahdetun naisen kutsumana tulossa Jeesuksen luo, kuulemaan Jumalan sanaa, evankeliumia.
Jeesus haluaa kohdistaa katseemme ihmisiin, lähimmäisiin, heihin, jotka ovat ympärillämme. He, toiset ihmiset, meille vieraat ja muukalaiset ovat läsnä tässä ja nyt.

Haluan nyt lukea evankeliumin vielä toiseen kertaan. Miten kuulet sen tällä kertaa? Näetkö jotain toisin kuin ensimmäisellä kerralla? Mitä nyt näet Jeesuksen pyytäessä katsomaan? 

****

Tammikuun lopussa Kirkon Kulttuuripalkinnon vastaanottanut virsirunoilija Pekka Kivekäs kertoi, kuinka kirkolliskokous vuonna 1984 muutti hänen virsirunonsa, jossa alun perin kerrottiin läsnä olevista kärsivistä lähimmäisistä. Läsnä olo vaihdettiin tuolloin ilmaisuihin, jotka kertoivat pikemminkin jostain veisaajista erillisestä joukkiosta. Kivekäs halusi tällä kertomuksellaan havahduttaa kirkkoa ja meitä sen jäseniä, kuinka läsnä olevat heikot ja pienet, työtä vailla olevat, vaiennetut, valtaan osattomat, esineiksi painetut, ostajien omat, paperittomat, toivon heittäneet on niin helppo etäännyttää tässä ja nyt läsnä olevista joksikin meistä toisiksi, muukalaisiksi, vieraiksi.
Jeesus ja Raamatun sana korostavat päinvastoin sitä, kuinka me itse olemme lopulta vieraita ja muukalaisia. Meiltä unohtuu helposti se, kuinka olemme olleet itse muukalaisina Egyptissä ja Samariassa – elämässä yleensäkin, ja kuinka silloin myös itse tarvitsimme muiden huolenpitoa. 

Nyt vietettävän messun syvin olemus on siinä, että tässä koko maailma, luomakunta ja ihmiset, Jumala itse ovat läsnä. Ei jossain kaukana etäällä, vaan tässä ja nyt. Tässä Jumalan sanan kylvö tapahtuu, Jumalan työ – meidän kauttamme.