Asta Koposen saarna 3.5.2020

3. sunnuntai pääsiäisestä
Jumalan kansan koti-ikävä

Evankeliumi Joh. 17: 11 – 17

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

Saarna

Olimme pikkusiskon kanssa serkkujen luona yökylässä.
Päivä kului nopeasti, touhuttiin ja kikatettiin.
Illalla, kun tuli aika mennä nukkumaan, pikkusisko muuttui hiljaiseksi ja vakavaksi.
Hän kävi lattialle patjalle pitkälleen, veti peiton päälleen
ja sinnikkäästi yritti pitää silmiä kiinni ja nukahtaa.
Mutta kun uni ei vaan tullut.
Vatsa kyllä tuli kipeäksi ja silmiä alkoi kirvellä.
Puolen yön aikaan ei auttanut muu kuin soittaa kotiin. Pikkusisko kysyi sydäntä särkevällä äänellä: ”Isi, jos nyt lähtisit ajamaan, moneltako olisit täällä?”
Niin mukavaa kuin serkkujen luona oli ollutkin,
kaikkein turvallisinta oli sittenkin nukkua äitin ja isin lähellä omassa kodissa.

Koti-ikävä kertoo rakkaudesta.
Siitä, että kotona on turvallista olla,
siellä minusta pidetään huolta,
siellä minua rakastetaan omana itsenäni.
Vaikka koti-ikävä voi olla tosi ikävä tunne,
tällä hetkellä kaipaan sitä.
Juuri nyt minulla on ikävä koti-ikävää!    
Sitä tunnetta, joka mukavasti kihelmöi odotusta,
tunnetta, joka täyttää ilolla kun astuu sisään kotiovesta.
On ikävä normaalia elämänrytmiä, jossa välillä ollaan poissa kotoa niin, että voidaan taas palata ja huokaista
”Oi kuinka ihanaa olla kotona!”

Normaalioloissakaan kaikilla ei ole onnea kokea
iloisesti kihelmöivää koti-ikävää.
On vain ikävää olla kotona.
Koti ei todellakaan ole kaikille turvallinen paikka, jossa saa kokea huolenpitoa ja rakkautta.
Kotiin palaamisen odotus on pelonsekaista ja saa aikaan pakokauhua.
Ja nyt kun kotoa ei pääse edes hetkeksi pois,
koti voi olla tukahduttava ja ahdistava paikka.

Jeesuksella on koti-ikävä.
Hän tietää olevansa palaamassa takaisin Isän luo.
Jeesus jättää jäähyväisiä opetuslapsille.
Edessä on vielä pelon ja pakokauhun hetkiä maan päällä ja Jeesus kaipaa kotiin.
Tällaisenakin hetkenä Jeesus valaa uskoa ja rohkeutta – opetuslapsiin.
Juuri ennen vangitsemista, sotilaiden käsissä koettua väkivaltaa, ristiinnaulitsemista, tuskallista kuolemaa,
Jeesus ajattelee opetuslapsia ja rukoilee heidän puolestaan. Ja samalla meidänkin puolestamme tänään.

Jeesus rukoilee, että taivaan Isä suojelisi meitä,
varjelisi meidät pahalta ja täyttäisi meidän ilolla.
Jeesus valaa meihin uskoa ja rohkeutta elää turvallisesti elämäämme tässä maailmassa,
iloita kaikesta hyvästä mitä elämässämme on,
luottaa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon vaikeinakin hetkinä.

Me elämme maailmassa, jossa Jumalan valtakunta on läsnä, mutta kuin välähdyksinä.
Jumalan läsnäolo ja vaikutus tässä maailmassa ovat totta, vaikka näyttääkin, että pahan valta vain kasvaa kasvamistaan.
Me elämme, teemme työtä, kasvatamme lapset, sairastamme, uuvumme, kannamme omia ja toisten taakkoja tietoisina siitä, että tässä kaikessa Jumala on läsnä ja pitää meistä huolta.
Silloinkin kun ei siltä näytä.

Jeesus haluaa rukouksessaan rohkaista meitä toivoon. Vaikka maailma, jossa elämme, on turvaton ja äkkiarvaamaton,
julma ja kova,
tuhoava ja paha,
väkivaltainen ja välinpitämätön,
se ei ole koko totuus.
Tässä maailmassa näkyy myös välähdyksiä
toisen asemaan asettumisesta ja auttamisesta,
vastuun kantamisesta ja anteeksiantamisesta,
elämän suojelemisesta,
välittämisestä ja rakastamisesta.
Jeesus rohkaisee meitä, että me emme menettäisi toivoa, vaan jaksaisimme uskoa  Jumalan hyvyyteen
ja jakaisimme sitä hyvyyttä myös toisille.

Jeesus rukoilee, että me kaiken keskellä säilyttäisimme elämänhalun,
todellisen, kestävän ilon, joka pitää elämässä kiinni,
ilon, joka voittaa katkeruuden, epätoivon, kyynisyyden,
ilon, joka heijastaa Jumalan hyvyyttä.
Se ilo on taivaan kodin koti-ikävän lämpö sisällämme, Jumalan valtakunnan todellisuus juuri tässä hetkessä ja iankaikkisesti.
Luottamus taivaan kotiin säilyttää ilon sydämessämme kaiken pahankin keskellä.

Ilo, joka nyt antaa meille elämänvoimaa, tulee täydelliseksi taivaan kodissa.
Me olemme turvallisesti matkalla.
Myös matkalla Isä on lähellä suojellen ja varjellen. Saamme iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä matkalla koemme.
Ja kun matkamme päättyy, astumme sisään taivaan kotiin ja huokaisemme ”Oi kuinka ihanaa olla kotona!”

Pappi Asta Koposen kasvokuva.