Asta Koposen saarna 31.10.2020

Pyhäinpäivä

Karjalaisten kirkkopyhä

kirjoittanut: pastori Asta Koponen

lukija kirkossa: pastori Chris Montgomery

 

Evankeliumi Matt. 5: 1 – 12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

”Autuaita ovat hengessään köyhät,

sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:

he saavat lohdutuksen.

Autuaita kärsivälliset:

he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:

heidät ravitaan.

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:

heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset:

he saavat nähdä Jumalan.

Autuaita rauhantekijät:

he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:

heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Saarna

”Mihin me sitten

olemme menossa?

Aina kotia kohti.”

(Novalis)

Astan ukki, äidinisä, syntyi Savonrannalla vuonna 1904. Ukki löysi vaimon naapuripitäjästä ja syntyi perheen esikoinen, Pauli. Ukin sisko jäi leskeksi. Hän houkutteli nuoren perheen luokseen Karjalaan. Ukki ja mummo muuttivat Loimolaan, lähelle Sortavalaa. Perheeseen syntyi lisää lapsia, kolme tytärtä. Oli löytynyt koti, joka sitten piti jättää taakseen, kun talvisota syttyi. Perheen nuorimmainen, Sirpa oppi evakkomatkalla kävelemään.

Ukki lähti rintamalle niin talvi- kuin jatkosotaan. Välirauhan jälkeen hän asettui perheensä kanssa takaisin synnyinpitäjäänsä. Oli aika aloittaa alusta. Oli rakennettava uusi koti.

Ukin ja mummon tärkein perintö lapsille ja lapsenlapsille oli, että naurun ja itkun, ilon ja surun vaihdellessa elämän rikkaus kannattaa ottaa vastaan Jumalaan turvautuen.

- - -

”Mihin me sitten

olemme menossa?

Aina kotia kohti.”

Palava kynttilä poisnukkuneen läheisen haudalla tai kuvan ääressä kertoo, että rakkaan ihmisen muisto elää. Eivätkä muistot poismenneistä kerro vain kuolemasta. Ne ylistävät elämää. Pyhäinpäivä onkin yhtä aikaa muistoja ja muistutusta: muistoja perille päässeistä ja muistutusta meille taivaan kotiin matkalla oleville. Me tarvitsemme esikuvia, jotka omalla elämällään rohkaisevat meitä kulkemaan kohti kotia säilyttäen luottamus Jumalaan.

Esikuvien ei tarvitse olla pyhimyksiä. Tavalliset uskovat ihmiset riittävät. Viisaasti on sanottu: ”Muista, että pyhyys ei merkitse epätavallisten asioiden tekemistä, vaan kaiken tekemistä puhtaalla sydämellä.” Tämän päivän evankeliumissahan Jeesus itse sanoo: ”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.”

Vuorisaarnan alku, autuaaksijulistus, on Jeesuksen tervehdys meille taivaan kotiin matkalla oleville, elämän arjen tavallisille pyhiinvaeltajille. Se on opetuksen muotoon puettu siunaus. Siinä tärkeintä on, että Jeesus asettuu tavallisen ihmisen puolelle, elämän kolhiman ja heikon puolelle. Arjen elämän kirjoon suostuva ihminen luetaan pyhien joukkoon. Hänellä ei ole omaa pyhyyttä, jolla kelvata Jumalalla. Pyhyys on Jumalan lahjoittamaa. Hänellä on armo ja se tekee hänestä erityisen onniteltavan. Arjen tavallinen pyhiinvaeltaja on onnellinen, kun hän

─ turvautuu kaikessa Jumalaan,

─ suree,

─ malttaa toivoa ja

─ kaipaa Jumalan oikeudenmukaisuuden toteutumista.

Autuaaksijulistus on tervetulotoivotus Jumalan valtakuntaan. Meiltä ei kysytä ansioita. Päinvastoin - meidän odotetaan tulevan tyhjin käsin. Riittää, että tulemme köyhinä kaikesta omasta yrittämisestä.

- - -

”Mihin me sitten

olemme menossa?

Aina kotia kohti.”

Matkalla taivaan kotiin joudumme vielä odottamaan lopullista päämäärää, mutta odottaminen ei ole joutenoloa. Lahjaksi matkalle saamme rohkeutta ja voimaa rakastaa. Olemme onnellisia, kun

─ osoitamme myötätuntoa,

─ olemme kuuliaisia Jumalan tahdolle ja

─ pyrimme tulemaan toimeen kaikkien kanssa.

Tässäkään meiltä ei kysytä omia ansioita, sillä rohkeus ja voima tulevat Jumalalta. Asetamme vain itsemme alttiiksi. Kärsivässä lähimmäisessä Kristus itse on läsnä. Haluamme palvella ja rohkaista lähimmäistä, jakaa siitä, mitä olemme saaneet. Elämän kärsimysten ja taistelujen keskellä huomaamme yllättäen löytävämme iloa, turvallisuutta ja rauhaa, jo nyt. Ilo, turvallisuus ja rauha, kuin taivas maan päällä, lisääntyvät, kun niitä jaetaan toisten kanssa.

Jeesuksen kutsu Jumalan valtakuntaan ei anna katteettomia lupauksia elämän helppoudesta. Jeesuksen kutsu on pyyntö saada olla osa meidän elämämme arkea kaikessa sen rikkaudessa, pyyntö saada vaikeinakin hetkinä kulkea meidän rinnallamme. Hän kutsuu meitä luottamaan itseensä niin elämässä kuin kuolemassa.

- - -

Pyhäinpäivä muistuttaa meitä edesmenneistä läheisistämme, jotka kärsivät, luottivat, taistelivat ja toivoivat Jeesuksen varaan jättäytyen. Samalla meitä muistutetaan niistä läheisistämme, jotka kulkevat rinnallamme tänä päivänä. Köyhinä omista suorituksista olemme rikkaita toimimaan Jumalan rakkauden välikappaleina. Jeesuksen lahjoittama ilo, turvallisuus ja rauha on tarkoitettu jaettaviksi, tänään. Afrikkalaisen rukouksen tapaan:

”Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi,

ole hyvä ja näytä se hänelle.

Jos haluat antaa kukkasen,

älä odota, että hän kuolee.

Lähetä se tänään, rakkaudella.

Jos haluat, sanot: rakastan sinua,

kotiväelle tai ystävälle lähellä ja kaukana.

Elämässä, veljeni, elämässä.

Älä odota kunnes ihmiset kuolevat,

rakasta heitä juuri nyt

ja näytä, että välität.

Tulet itsekin onnelliseksi

ja opit antamaan onnea muille.

Älä käy vasta hautausmaalla

peittämässä hautoja kukkasilla,

peitä jo nyt sydämet rakkaudella.

Elämässä, veljeni, elämässä.”

Asta Koposen kasvokuva.

Ota yhteyttä

pappi
PL 134
04201 Kerava

Facebook Asta Koponen Instagram @asta.koponen Twitter @AstaKoponen

Olen kiinnostunut parisuhteen hyvinvoinnista.Olen kouluttautunut Solmu-neuvojaksi ja -ohjaajaksi. Olen mielelläni tukena, jos parisuhteessa on ongelmia tai niiden syntymistä halutaan ennaltaehkäistä.