Chris Montgomeryn saarna juhannuspäivänä 20.6.2020

Evankeliumi Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Saarna

Missä tyypillinen suomalainen käy juhannuksena? Jos mahdollista, mökillä, maaseudulla tai jopa erämaassa. Pääasia on, että hän lähtee kaupungista ja viettää aikaa rauhallisessa paikassa luonnon helmassa oman perheen tai sukulaisten kanssa. Arjen huolet unohtuvat, kun kaikki keskittyy muihin asioihin kuin vaikka työhön – luontoon, liikuntaan, hyvään ruokaan ja seuraan. Minua kiinnostaisi tietää onko tämä vanha vai nykyajan perinne? Onko tämä perinne kaupungistumisen seurauksena vai ovatko suomalaiset aina yhdistäneet luonnon juhannukseen? Tuossa valmis keskustelunaihe juhannuslounaallenne, ole hyvä.

Joka tapauksessa, tämä perinne, onko se vanha vai uusi, on erittäin raamatullista. Olemme juuri kuulleet kertomuksen Johannes Kastajan syntymästä. Raamatun mukaan hän syntyi kuusi kuukautta ennen Kristusta ja siksi juhannus on keskikesällä. Johannes ei ollut mikään kaupunkilainen: hän eli autiomaassa, jossa hän pukeutui kamelikarvaan ja söi heinäsirkkoja. Kun ihmiset kuulivat, että Johannes oli asettunut Jordanin laaksoon, he lähtivät kylästä tai kaupungista, jopa Jerusalemista mennäkseen hänen luokseen. On mielenkiintoista vertailla Johanneksen ja Jeesuksen toiminta: Jeesus meni sinne, missä ihmiset olivat, mutta ihmiset menivät sinne missä Johannes oli.

Miksi ihmiset menivät Johanneksen luokseen? … He etsivät jotakin, jota he eivät olleet välttämättä saaneet heidän jokapäiväisestä hengellisestä elämästä. He etsivät uutta alkua. Johannes kehotti heitä ”kääntymään elävän Jumalan puoleen” ja parannukseen. Ymmärtääksemme tämän paremmin meidän on ymmärrettävä ensiksi Johanneksen syntymää paremmin.

Sukulaiset ja naapurit kokoontuivat juhlimaan Elisabetin ja Sakariaan kanssa päivänä, jona heidän poikansa ympärileikattiin merkkinä siitä, että hän kuului Jumalan asettamaan liittoon Abrahamin jälkeläisten kanssa. Se oli myös lapsen nimenantojuhla, eli tilaisuudella olisi ollut jotakin yhteistä kristillisten ristiäisten kanssa. Nykyään lapsen saama nimi usein kiinnostaa juhlaväkeä enemmän kuin syvemmät aiheet kuten Pyhän Hengen tuomat lahjat. Moni kollegani on valittanut minulle tästä. Mutta tämän päivän evankeliumin mukaan tilanne ei ollut niin erilainen

Uuden testamentin ajan Juudeassakaan. Nimi kiinnosti enemmän kuin ympärileikkaus. Nimenannolla on kuitenkin paljon merkitystä nykyään, ja vielä enemmän silloin. Raamatussa, erityisesti Vanhassa testamentissa selitetään melkein aina mitä joku ihmisnimi tai paikannimi merkitsee. Elisabet ja Sakarias poikkesivat perinteestä antamalla pojalleen nimen, joka oli vieras Sakariaan suvulle, vaikka muuten ihan yleinen nimi. Enkeli oli käskenyt heidän kutsuvansa pojan Johannekseksi, ja näin he tekivät. Nimellä, joka merkitsee ”Jumala on armollinen”, oli suuri merkitys, erityisesti Elisabetille. Hän oli elänyt kauan lapsettomana, ja omien sanoin mukaan oli kokenut muiden ihmisten halveksuntaa, mutta nyt, vihdoin, vanhana, hänestä oli tullut raskaana. Hänen maineensa tuossa perinteisessä yhteiskunnassa kohosi heti. Hän oli keskeinen hahmo juhlissa, naapureiden ja sukulaisten ympäröimänä. Hänestä tuntui, että Jumala oli armahtanut häntä. Vielä tärkeämpi: koko jouluevankeliumin sanoma on, että Jumala oli armahtanut ihmiskuntaa lähettämällä meille Messiaan tienraivaajan ja sitten Messiaan itse.

Ja palkinto tuli – ei vain Elisabetille vaan myös Sakariaalle, joka sai puhekykynsä takaisin, kun hän nimitti julkisesti poikansa Johannekseksi kirjoittamalla näin kirjoitustauluun. Jumala on luvannut palkita heitä, jotka uskovat. Tämä kertomus on muistutus siitä, että Jumala kuulee meidän rukouksemme ja aina vastaa.

Johannes-lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä Luukkaan mukaan. Autiomaa oli varmaankin sopiva paikka, jossa valmistautua hänen julkiseen toimintaansa. Siellä hän oli yksin, ilman kaupungin häiriöitä, viettelyksiä ja melua. Jeesus itse vietti 40 päivää siellä ennen kuin hän aloitti toimintansa Galileassa. Elia, johon Johannes vertaillaan usein, vietti myös aikaa erämaassa.

Palaan minun aiempaan kysymykseeni: miksi ihmiset lähtivät Johanneksen luokseen? … Luulen, että Johanneksen sanoma oli tuore, uusi ja yksinkertainen: hän ei puhunut sadoista säännöistä, uhrilahjoista tai liitoista vaan kääntymisestä, syntien tunnustamisesta ja hyvistä teoista. Luulen, että hän ymmärsi Jumalan armahtavaisuuden erityisen hyvin, kun hän tiesi hänen vanhempiensa kärsimyksistä, uskosta ja Jumalan armosta heitä kohti. Hänen kasterituaalinsa oli myös uusi, ja symbolisesti helppoa ymmärtää: Jordanin vedet pesivät puhtaaksi likaista, syntien tahraamaa ihmistä, joka oli sitten valmis tehdä uusi alku.

Toivon, että me kaikki saisimme mahdollisuuden päästä luontoon tänä kesänä. Toivon, että jokainen löytäisi maaseudun rauhasta sitä hengellistä ravintoa mitä hän tarvitsee. Rukoilen, että tämä kesä olisi uusi alku kaikille, mahdollisuus syventää oman uskonsa, löytää uusia voimia ja intoa. Ja kun te menette pulahtamaan järveen, ajatelkaa Johannesta ja Jordanjokea!

Chris Montgomeryn kasvokuva.
pappi
PL 134
04201 Kerava

Multicultural work. Katupappilan Olohuoneen koordinaattori.