Chris Montgomeryn saarna 20.9.2020

Luuk. 10:38-42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Toinen puuhailee, toinen istuu. Toinen palvelee, toinen kuuntelee. Keneen sinä samaistut? Marttaan? Vai Mariaan?

Tilanne Martan ja Marian luona on varmasti tuttu meille kaikille: on vieraita, ja isännillä tai emännillä on vaikeaa yhdistää kaksi velvollisuutta: pitää vieraalle seuraa ja samalla palvella vierasta. Joskus olen yrittänyt pitää meidän vieraille seuraa silloin kun vaimoni puuhaa keittiössä, mutta jostakin syystä vaimoni oli eri mieltä työnjaostamme … Martta on omalla tavalla hyvä emäntä, mutta hänen jatkuva puuhaamisensa ja hätäilynsä lopuksi ahdistaa Jeesusta, joka haluaisi keksittyä olennaisempaan – opettaa talon väkeä Jumalasta.

Martan tapa palvella häiritsee vieraita ja myös vahingoittaa Marttaa itse: hän ei palvele mielellään, hän ei auta muita siis täydellä sydämellä, vaan harmittaen, ja syyttäen muita laiskuudesta. On riski, että se, joka palvelee tällä tavalla, muuttuu vastentahtoiseksi, ja palvelu itse muuttuu pelkäksi velvollisuuden täyttämiseksi. Se, joka tekee rakkauden tekoja vain vastahakoisesti, saattaisi katkeroitua ja jopa luopua tekemästä niitä.

On paljon enemmän tässä lyhyessä, kodikkaassa kertomuksessa, kuin miltä se vaikuttaa ensinnä. Esimerkiksi, se että kuka palvelee ketä? Martta ja Maria tarjoavat Jeesukselle ilmeistesti ateriaa, ehkä myös yösijan; mutta Jeesus tarjoaa heille paljon enemmän: Jumalan Sanan. Hän saa mahansa täyteen muutamaksi tunneiksi, mutta he saavat häneltä viisauden helmiä, jotka he muistavat loppuiäkseen. Itse asiassa, Jeesus ruokkii heitä, hengellisellä ravinnollaan.

Tämä kertomus ei ole tietenkään kehotus olemaan passiivinen. Maria kyllä edustaa mallikristittyä, kun hän noudattaa Herramme tahtoa istumalla ja kuuntelemalla häntä, mutta toisaalta laupias samarialainenkin edustaa mallikristittyä: laupias samarialainen oli erittäin aktiivinen, otti paljon vaivaa loukkaantuneen miehen auttamisessa, ja teki sen ilmeisesti mielellään ja valittamatta. Jeesus oli muuten kertonut tuon vertauksen vähän ennen saapumistaan kylään, jossa Martta ja Maria asuivat. Se olisi ollut vielä opetuslasten mielessään. Sekä aktiivinen samarialainen vertauksessa että ”passiivinen” Maria oikeassa elämässä tekivät Jumalan tahdon mukaan. Mutta kuitenkin kuunteleminen ei ole mitenkään passiivinen: kuuntelemalla Jeesusta Maria oppii ja syventyy hänen uskoonsa; näin hän pystyy myöhemmin opettamaan muita sitä, mitä hän on oppinut.

Saksalaiset filosofit kirjoittivat joskus aiheista Streben und Ruhe, eli pyrkiminen ja rauhassa oleminen. Onko parempaa pyrkiä muutokseen, maailman ja itsensä muuttamiseen, vai hyväksyä maailma ja itsensä niin kuin ne ovat ja olla rauhassa tämän kanssaan? … Onko parempaa yrittää parantaa tilannetta, joka aiheuttaa kärsimystä, vai kärsiä urhollisesti, ja kehottaa muitakin kestämään kärsimyksensä urhollisesti? … Me voisimme jättää tällaiset kysymykset filosofien pohdintatehtäviksi. Tai … me voisimme itse yrittää vastata niihin. On hyvää olla rauhassa asioiden kanssa, joita emme pysty oikeasti muuttamaan. Maailma on täynnä ongelmia, omassa elämässämme saattaisi olla kaikenlaisia ratkaisemattomia ongelmia, kesken jääneitä asioita. Pitääkö olla huolissamme kaikista niistä? Vai voisimme päättää siitä, mitä asioita me yritämme korjata ja mitä asioita me vain annamme olla? Jos ei pysty vaikuttamaan johonkin asiaan, sitten on hyvä jättää se muiden huolenaiheeksi … Mutta jos pystyy muuttamaan asiaa paremmaksi, sitten on ryhdyttävä toimeen, kuten laupias samarialainen teki. Hän ei ajatellut: ”Voi voi, on niin paljon rikollisuutta nykyään, voi harmi. Viranomaisten pitää tehdä jotain.” Hän puuttui asiaan! Marttakin teki oikein, kun hän palveli Jeesusta; hän yritti olla hyvä emäntä, palvella varmasti väsynyttä, janoista ja nälkäistä vierastaan. Hän näki jonkun, joka oli avun tarpeessa, ja yritti auttaa. Ongelma oli pikemmin siinä, että miten hän palveli Jeesusta kuin siinä, että hän palveli.

Kristinuskon maailma on kirjava. On jotakin kaikille: hyväntekeväisyysjärjestöjä, vapaaehtoistyötä, ruuanjakelua, ja toisaalta retriittejä, rukouspiirejä, luostareita. Massatapahtumia ja yksityistä sielunhoitoa. Jeesuksen elämään maan päällä mahtui kaikenlaista: ihmeparantamisia, hiljaisia rukoushetkiä, julkista opetusta, vastakkainasettelua vastustajiensa kanssa, yksinäistä vaeltamista erämaassa. Joskus Jeesus halusi olla yksin mutta suostui auttamaan ihmisiä kuitenkin, koska he olivat kuin lampaita ilman paimenta.

Saarnaajan kirjan sanoissa on ”aika olla vaiti ja aika puhua”. Samoin on aika tehdä asioita ja myös aika jättää ne tekemättä. Kristityn on löydettävä aikaa lähimmäisen rakkauden tekoihin sekä aikaa hiljentymiseen Kristuksen jalkojen juureen. Edellä mainittu on helpompi: on aina joku, joka tarvitsee apua. Jälkimmäinen on vaikeampi: ei ole välttämättä helppoa löytää aikaa ja paikkaa kuuntelemiseen. Rukoilemiseen. Ajattelemiseen. Myös ajattelematta olemiseen. Mutta on tärkeää tehdä juuri näin, tärkeää jättää maailman huolet joksikin ajaksi ja keskittyä vain olemiseen Jumalan kanssa. Voit pelastaa maailman myöhemmin.

Rukoillaan. Herra, anna meille viisautta ymmärtää milloin on hyvä pyrkiä parantamaan asioita, ja milloin on hyvä hyväksyä asiat niin kuin ne ovat; milloin auttaa lähimmäistä, ja milloin etsiä hiljaista paikkaa, jossa rukoilla. Ole aina meidän kanssa. Aamen.

Chris Montgomeryn kasvokuva.