Christopher Montgomeryn saarna 17.11.2019

 

Evankeliumiteksti: Matt. 25: 1-13

Vanhan sanonnan mukaan on vain kaksi varmaa asiaa elämässä: kuolema ja verot. Kaikilla on mielipide veroista, mutta kuolema on aika tabu aihe nyky-yhteiskunnassa, aihe, josta ei mielellään vaihdella ajatuksia ja mielipiteitä. Mutta sen ei pitäisi olla tabu, erityisesti meille kristityille. Monet rukoukset viittaavat kuolemaan ja jälkielämään, jopa lasten iltarukous, jossa on sanat ”Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.” Elinodotus oli aiemmin lyhyempi eli ei ihmettä, että näin rukoiltiin, ja näin tietenkin vielä rukoillaan. 

Ihmisten suhtautuminen kuolemaan on muuttunut paljon vuosien varrella. Kuolema ei ollut tabu aiemmin; ihmisiä kuoli yleensä omaan kotiinsa, omaisten ja tutun omaisuuden ympäröimänä. On ollut tapana, ja on vielä tapana monissa maissa, että kaikki, jotka tunsivat vainajan, vaikka koko kylä, kävisi hautajaisissa, että surtiin yhdessä. On pidetty muistotilaisuuksia esimerkiksi Irlannissa, joissa avoin arkku on vainajan olohuoneessa. Ja köyhissä kylissä Meksikossa talonpojat säästivät koko ikänsä omia hautajaisia varten.

Kuolla Kristuksen puolestaan oli suosittu kirkon alkuvuosina. Marttyyrikuolema pidettiin varmana tapana päästä taivaaseen. Joillekin kristityille vainojen lakkaaminen oli jonkinlainen pettymys: miten he pystyivät sitten kuolla Kristuksen puolestaan? Keskiajalla ristiretket antoivat uusille sukupolville mahdollisuuden kuolla pyhässä sodassa ei-kristittyjä vastaan ja näin varmistaa pääsyn taivaaseen. Löytöretket houkuttelivat lähetyssaarnoja, jotka ottivat innolla vastaan vaaroja ja mahdollisen kuoleman tuossa pyhässä työssä.      

Jeesus puhui kuolemasta aika monissa vertauksissa, mukaan lukien tämän päivän vertaus. Sulhanen on Jeesus Kristus, jonka kristityt, joita morsiusneidot edustavat, kohtaavat kun he kuolevat. Kysymys on: olevatko nämä morsiusneidot valmiina kohtaamaan sulhasen vai ei? Alussa he odottavat sulhasta: ovatko he siis valmiina vastedes, kun sulhanen saapuu? Sitten hän saapuu ja tulevaisuus muuttuu nykyhetkeksi. Ovatko he valmiita nyt? Jotkut ovat, mutta toiset eivät ole.

Miksi tässä vertauksessa Jeesus valitsi morsiusneitoja edustamaan kristittyjä? Koska ihmiset, mukaan lukien kristityt, ovat kokemattomia hengellisissä asioissa. Viisasta ihmistä ei voi pitää viisaana, kun mittapuu on jumalallinen viisaus. Paavalin mukaan tämän maailman viisaus on hulluutta Jumalalle, ja tämän maailman hulluus viisaus Jumalalle. Vaikka kuinka viisaita me olemme inhimillisten mittapuiden mukaan, me olemme kaikki kuin lapsia hengellisissä asioissa. Me ymmärrämme jotakin jumalallisesta totuudesta, mutta ei kovin paljon.

Jumala antoi uskon lahjaksi näille morsiusneidoille. Uskoa edustaa lamppu. Kuten muissakin Jeesuksen vertauksissa, Raamatun ilosanoma on kuin valo pimeydessä, jossa ihmiset elävät. Se näyttää meille tien, antaa meille selkeitä ohjeita siitä, miten elää, miten rukoilla, mitä uskoa. Mutta lamppu ei pysy sytytettynä itsestään; se tarvitsee öljyä, muuten se sammuu. Samalla meidän hengellinen elämä tarvitsee ravintoa: rukousta, ehtoollinen, synnintunnustus ja –päästö, yhdessäoloa muiden kristittyjen kanssa, Raamatun lukemista. Muuten meidänkin lamppu sammuu. Kuten jyvä, joka putosi kiviseen maaperään ja ei saanut juurta, kristityn usko kuolee, jos sitä ei ruokita.       

Jumala panee meidät joskus koetukselle, esimerkiksi kun hän ei vasta rukouksiimme heti, tai vastaa eri tavalla kuin me odotimme. Kuten vertauksen viisaat morsiusneidot, joiden täytyi odottaa ja odottaa sulhasta, kun hän viipyi, meidän on kestettävä nämä koettelemukset; meillähän on uskon lamppu, joka tekee odottamisen ja kestämisen helpommaksi. Meillä on Raamattu, seurakunta, toisiamme. 

Kristittyinä meidän pitää tietenkin auttaa muita. Miksi sitten viisaat morsiusneidot eivät auttaneet tyhmiä antamalla heille öljyä? Ensiksi, he olivat oikeasti sekä kohteliaita että avuliaita. Vertauksen alkuperäisessä versiossa viisaat morsiusneidot vastasivat kohteliaammin kuin vaikuttaa käännöksessä, käyttämättä Ei-sanaa, ja antoivat järkeviä neuvoja siitä miten saada öljyä. He eivät käyttäytyneet itsekkäästi vaan kertoivat varmaankin mitä he olivat itse tehneet muutamia tunteja aiemmin, siis ostanut lisää öljyä varmuuden vuoksi. Samalla tavalla, kristitty antaa toiselle kristitylle neuvoja ja ohjeita siitä, miten ruokkia hänen hengellistä elämäänsä. 

Valitettavasti oli jo liian myöhään näille tyhmille morsiusneidoille. Tämä vertauksen sanoma on, että kristityn pitää toimia heti, eli omistautua Jumalan Sanaan silloin, kun hän kuulee sen. Ei ole mitään syytä lykätä sitä, ei ole syytä sanoa käytännössä, että tänään minä teen mitä haluan, mutta huomenna minä ryhdistäydyn, käyttäydyn paremmin, rukoilen enemmän. Me saatamme jäädä bussin alle tänään. Nyt on se hetki toimia. Nykyihminen viettää paljon aikaa tulevaisuuden suunnittelussa; hengellisissä asioissa yritetään elää tässä hetkessä. Nautitaan Jumalan läsnäolosta ja hänen antamista lahjoistaan jo nyt.     
 
Kiitos nuorille kirkkoväärteille, jotka panivat minut koetukselle heidän vaikeilla kysymyksillä tästä tekstistä. 

Pappi Christopher Montgomery.