Christopher Montgomeryn saarna toisena pääsiäispäivänä 18.4.2022 

Luuk. 24:13–35

Kaksi opetuslasta ovat siis matkalla Jerusalemista Emmaukseen, suurkaupungista pieneen kylään. Jerusalemissa on ollut dramaattisia tapahtumia: Jeesus on kuollut – teloitettu julkisessa paikassa - sitten opetuslapset ovat kuulleet, että heidän joukossaan olevien naisten mukaan Jeesus elää! Pietari on juossut haudalle katsomaan, pitääkö paikkansa, että Jeesuksen ruumis on kadonnut … Tiellä pientä Emmaus-kylää kohti on varmaan rauhallista, mutta nämä opetuslapset ovat ymmärrettävästi levottomia – täynnä syvää surua, mutta samalla toiveikkaita, kaikista eniten hämmentyneitä, siitä mitä he ovat nähneet ja kuulleet.

Jeesus oli selittänyt opetuslapsilleen niin monta kertaa itsestään. Tässä kohdassa hän selitti vielä kerran heille, että hän on se, johon Mooseksen kirjoissa viitataan, jota profeetat ennustivat - että hän on Kristus, Messias ja että hänen piti kärsiä heidän ja kaikkien puolestaan. ”Heidän silmänsä olivat kuin sokaistut”, kunnes Jeesus alkoi puhumaan heille, sitten ymmärryksen valo alkoi pikkuhiljaa loistaa heille. Saavuttuaan Emmaukseen he ymmärsivät Pyhät kirjoitukset hyvin, mutteivät vielä ymmärtäneet, kuka tämä viisas kanssamatkustaja oli. Vasta kun Jeesus ”otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille” ymmärsivät he, että tämä oli Jeesus Kristus, heidän Herransa.

Minä olisin halunnut olla Emmauksen tiellä sinä päivänä – mikä olisi hienompaa kuin kävellä, muiden uskovaisten kanssa, Jeesuksen vieressään, kuunnella Jeesuksen selittävän Pyhät kirjoitukset ja aterioida hänen kanssaan? Tuntuu melkein epäreilulta, että nämä kaksi opetuslasta – ei edes apostoleja, vaan muut Jeesuksen monien seuraajien joukosta – saivat etuoikeuden viettää arvokasta aikaa näin ylösnousseen Herramme kanssaan.

Toisaalta, emmekö tee juuri näin joka kerta, kun tulemme messuun? Joka kerta kun rukoilemme - ja suurin osa messusta koostuu rukouksesta - me nautimme Jeesuksen Kristuksen läsnäolostaan, joka kerta kun otamme vastaa pyhää ehtoollista, me otamme vastaan hänet. Joka kerta kun syömme Kristuksen ruumistaan ja juomme hänen vertaan ehtoollisessa me tajuamme sanattomalla tasolla paremmin, että Kristus on Herramme. Ratkaiseva hetki Kleopakselle ja toiselle opetuslapselle oli ehtoollinen, ei opetus, jonka Jeesus oli antanut heille, vaikka sekin oli tietenkin tärkeää. Jeesuksen Kristuksen asettamassa ehtoollisessa hän paljastaa itseään meille, antaa itseään meille vapaasti, pyytämättä mitään takasin paitsi meidän uskomme häneen.

Kleopas ja toinen opetuslapsi näyttivät, että uskoivat: ”Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä” – he siis pyysivät Jeesusta jäämään heidän kanssaan; he ymmärsivät jollakin tasolla, että tämä kanssamatkustaja oli erikoinen, Jumalan suosima, pyhä. Näin teemme me, kun me rukoilemme. Rukous on uskon tuote, ja kristitty rukoilee, vaikkei aina osaa pukea sanoin mitä hän haluaa sanoa, vaikkei aina ymmärrä vastausta rukoukseen.

Me emme täysin ymmärrä ehtoollisen ihmettä. Me emme pysty. Miten, millä mystisellä tavalla Jeesus voi olla läsnä leivässä ja viinissä? Jeesus ei selittänyt asiaa tyhjentävästi. Osaksi tästä syystä eri kirkkokunnat ovat tulkinneet ehtoollista eri tavoilla. Martti Luther vastusti katolisen kirkon monimutkaista selitystä ehtoollisesta. Lutherille riitti tieto, että Kristus on läsnä ehtoollisessa; olkoon mysteeri millä tavalla hän on läsnä.

Me emme tarvitse ymmärtää tätä mysteeriä. Sana mysteeri, tai salaisuus, viittaa siihen, että asia on ihmisymmärryksen ulottumattomilla. Me emme tarvitse ymmärtää kaikkea uskossamme ylipäätänsä. Opetuslapset eivät aina ymmärtäneet Jeesuksen opetusta, vaikka he viettivät niin paljon aikaa hänen kanssaan. Mutta he eivät tarvinneet ymmärtää kaikkea: Jeesus herätti uskon heissä ja usko riitti. He tiesivät, että Jeesus oli pyhä, että Jeesus oli Messias, että hän oli Herra. Se, ja sen verran opetusta, jota he ymmärsivät, riitti heille.

On vaikeita kysymyksiä kristinuskossa. Kenelläkään ei ole vastauksia niihin kaikkiin. Mutta kukaan ei tarvitsekaan kaikkia vastauksia. Lapsi pärjää ihan hyvin, vaikkei tajua paljon aikuisten maailmassa. Mekin pärjäämme ihan hyvin ymmärtämättä kaikkea Jumalan suunnitelmissa. Onneksi meille ihmisen älykkyysosamäärällä ei ole väliä uskon asioissa. Rohkenen mainitsemaan joulun hetkeksi, vaikka onkin pääsiäisaika: sekä eliittiin kuuluvat tietäjät että kouluttamattomat paimenet kutsutiin Betlehemiin todistamaan Kristuksen syntymää. Vielä aiemmin Johannes-vauva Elisabetin kohdussa hypähti ilosta kun Elisabet tapasi Marian, joka oli raskaana Jeesuksella.

Pääsiäisenä, yli 30 vuotta myöhemmin, meidän Lunastajamme täytti tehtävänsä, johon hän oli syntynyt maailmaan. Ja yksi koskettavimmista hetkistä, joita hän vietti opetuslasten kanssa hänen ylösnousemuksen jälkeen, oli tässä, merkityksettömässä kylässä nimeltään Emmaus.

Aamen.