Emmi Gongin saarna Keravan kirkossa sunnuntaina 1.8.2021

Luuk. 12:42–48

Jeesus sanoi:
    ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
    Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
    Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.”

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että sinulle on annettu liikaa? Että sinut on laitettu vastaamaan liian paljosta?

 

Meillä on niin hengellisessä kuin maallisessakin elämässämme paljon vastuuta kannettavanamme sekä monia asioita, joita meille on uskottu hoidettavaksemme. Toisilla meistä on vastuita enemmän kuin toisilla. Siihen voi olla monia syitä. Jotkut ihmiset ovat huolettomampia tai unohtelevat helposti asioita ja sen takia heidän harteilleen ei uskalleta laittaa tietynlaisia tehtäviä. Osa taas ei fyysisen tai psyykkisen sairauden takia pysty kovin painavaa kuormaa kantamaan. Joku toinen taas on aina tehtäviensä tasalla ja pystyy pitämään monia palloja ilmassa yhtä aikaa pudottamatta niitä. Tällaiselle ihmiselle myös helposti kasaantuu enemmän palloja, varsinkin, jos hänen on yhtään vaikeaa kieltäytyä. Aina ei myöskään ole realistista mahdollisuutta kieltäytyä: ei välttämättä ole ketään muuta, joka asian hoitaisi. Tai sitä pyytänyt henkilö on paljon korkeammassa asemassa kuin itse on.

 

Mikä sitten on paljon? Entä mikä on vähän? Mikä on liikaa ja mikä on sopivasti? Ainakin itse koen tällaiset määreet vaikeina, sillä ne ovat lopulta hyvin subjektiivisia. Jokainen kokee sanojen sisällön hieman eri tavoin ja tulkitsee omia vastuitaan eri näkökulmasta. Toisilla on tapana vähätellä omaa tärkeyttään tai jatkuvasti kantamaansa painoa, kun taas toiset helposti liioittelevat tai voivottelevat pienemmänkin taakan alla.

 

Päivän evankeliumitekstissä ei kuitenkaan lopulta ole kyse siitä, kuka tekee eniten ja pärjää parhaiten. Jeesus nimittäin puhuu uskollisuudesta ja sydämen asenteesta, halusta toimia oikein. Haluammeko antaa lahjamme Jumalan käyttöön ja hoitaa vastuullisesti meille uskotut tehtävät? Tehtävän suuruudella ei ole väliä, vaan uskollisuudella ja luotettavuudella. Toiminko oikein silloinkin, kun minua ei vahdita?

 

Viisas taloudenhoitaja huolehti siitä, että talon asiat pyörivät sujuvasti, asiat hoidettiin ajallaan ja kaikki saivat syödäkseen. Itsekkäällä palvelijalla taas oli mielessään ainoastaan hänen oma etunsa. Se, että hänelle riittää yltäkyllin ruokaa ja herkkuja, että hän voi nautiskella isännän rikkauksista, muiden hyvinvoinnista piittaamatta. Kumpikaan ei varsinaisesti miettinyt sitä, milloin isäntä tulee takaisin, vaan he keskittyivät nykyhetkeen. Toisaalta kummankaan ei myöskään kerrota pelänneen isäntää, vaikka kenties itsekkään palvelijan olisi kannattanutkin pelätä.

 

Pelko on vahva motivaattori ja se saa meidät tekemään monenlaisia asioita ja myös alistumaan vastentahtoisesti. Uskollisuuden Jumalalle ei kuitenkaan tulisi kummuta pelosta, vaan jostakin ihan muusta. Sillä pelko on pakote, ei omasta vapaasta tahdosta antamista. Jos ihminen on jatkuvasti peloissaan, hän tekee asioita pakosta, koska ei näe ulospääsyä. Silloin ei ole kyse aidosta uskollisuudesta, halusta palvella ja tahdosta noudattaa Jumalan kehotuksia.

 

Uskollisuuden Jumalalle tulisi kummuta sydämen halusta ja vilpittömästä tahdosta, rakkaudesta Jumalaa ja kanssaihmisiä kohtaan. Silloin myöskään oma taakka ei ole niin raskas kantaa, sillä rakkaus on vastavuoroista. Jumala on vastavuoroinen. Ei palvelijankaan elämä ole pelkkää uhrautumista ja kituuttamista, vaan myös hän saa oman osansa isännän hyvyydestä. Eikä kukaan meistä ole syntyessään valmis kantamaan isoja vastuita ja hoitamaan monimutkaisia kokonaisuuksia, vaan siihen kasvetaan.

 

Oma toimintamme vaikuttaa myös muihin ja sen takia meidät on laitettu paljosta vastaamaan. Sillä me olemme vastuussa siitä, kuinka kohtelemme toisiamme. Rakennammeko ja rohkaisemmeko vai revimmekö ja lannistammeko? Jumala ei kutsu vain niitä meistä, jotka pystyvät kantamaan ”paljon”. Hän kutsuu myös niitä meistä, jotka pystyvät kantamaan vain vähän tai eivät juurikaan. Ja eri elämänvaiheissa myös kantokykymme vaihtelee.

 

Esimerkiksi pienelle lapselle voi uskoa vain pieniä tehtäviä, mutta aivan yhtä lailla Jumala iloitsee pienestä lapsesta pienen tehtävänsä kanssa kuin aikuisesta isomman tehtävänsä kanssa. Ja vaikka vertauksen isäntä lähtikin pois jättäen palvelijat keskenään, niin Jumala ei toimi niin. Hän on kanssamme ja auttaa meitä selviämään meille antamistaan vastuista. Toisaalta monesti raskaaltakin tuntuvat asiat voivat olla luottamuksen merkki. Jumala luottaa siihen, että juuri sinä pystyt hoitamaan juuri tämän asian. Jumala luottaa siihen, että sinä olet siunaukseksi lähimmäisillesi omalla paikallasi.

Kädet pitelevät maapalloa