Emmi Gongin saarna 12.3.2023

Kuka täällä on joskus ahdistunut jostakin tänään luetusta tekstistä? Minä ainakin olen. Varsinkin nuorena mietiskelin paljon Ilmestyskirjan tekstiä ja sen merkitystä: Olenko haalea? Mitä haalea voisi tarkoittaa?

Omassa päässäni se kääntyi tarkoittamaan mitäänsanomatonta, jollakin tavalla tylsää ja persoonatonta. Pelkäsin olevani haalea, mitäänsanomaton, innoton ja ilman tunteen paloa. Mietin myös, mitä kuuma tai kylmä voisi tarkoittaa ja sitä, miksi molemmat niistä olivat hyviä vaihtoehtoja. Jos haluaisin muuttua, haluaisinko muuttua kylmäksi vai kuumaksi? Miten lähteä tavoittelemaan sellaista?

Ilmestyskirjan kohta on voimallinen ja intensiivisyydessään kiehtova. Ehkä sen takia se jäi myös oman mieleni perukoille, vaikka tulkintani lähtikin täysin nuoren mielenmaisemista ja omista tunnetiloistani. Tätä me helposti teemme: Luemme Raamatuntekstejä, kuin ne olisi kirjoitettu juuri meille, koskien juuri meitä. Tällainen kritiikki: sinä olet surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston, on tarkoitettu juuri minulle. Raamattu muistuttaa minua siitä, kuinka säälittävä ihminen olen.

Voihan näinkin olla, ja joskus on hyvä katsoa itseään rehellisesti peiliin. Kuitenkaan Raamattua ei pitäisi lukea nähden tekstit salaisina tai vähemmän salaisina viesteinä juuri minulle tai tulkita niitä kapeasti koskemaan juuri minun elämääni. Pahimmillaan oma mieli tekee tepposet ja saa putoamaan kuoppaan, jossa todellisuus hämärtyy. Silloin lisää lukeminen ei auta tilannetta ollenkaan, ainoastaan vahvistaa omaa hämärtynyttä kuvitelmaa.

Ilmestyskirjan kirjoittaja puhuu ensisijaisesti Laodikean seurakunnalle, koko yhteisölle kauan sitten kuolleessa kaupungissa nykyisen Turkin alueella. Laodikean seurakunta on ainoa, jolle Ilmestyskirjassa annetaan ainoastaan negatiivista palautetta ja näin rankalla kädellä. Laodikea oli aikanaan tunnettu pankeistaan, lääketieteellisestä koulustaan ja tekstiilintuotannostaan. Se sijaitsi merkittävien kauppareittien varrella ja oli yksi alueen varakkaimpia kaupunkeja. Noin vuonna 60 jaa. maanjäristys iski Laodikeaan – ja muihinkin lähipaikkoihin – aiheuttaen valtavat tuhot. Kaupunki oli kuitenkin niin rikas, että se pystyi jälleenrakennukseen ilman Rooman taloudellista apua, täysin itsenäisesti.

Seurakunnille annettujen viestien on sanottu sisältäneen paikallisia viittauksia, jotka kuulijat olisivat tunnistaneet. Esimerkiksi Laodikean seurakunnalle lausutun haalean on oletettu viittaavan paikalliseen veteen: Lähellä oleva Hierapolis oli tunnettu kuumista lähteistään, kun taas Kolossan kaupungilla oli kylmiä vesilähteitä. Laodikean vesi tuli kuitenkin akveduktin kautta ja näin ollen se olisi matkalla muuttunut haaleaksi.

Toisaalta moniin kaupunkiin kulki akvedukteja ja laadukas vesi mahdollisti myös kaupungin rikkauden. Todennäköisempi viittaus olisikin viiniin: kylmä ja kuuma viini olivat molemmat suosittuja juomia. Vieraanvarainen isäntä jäähdytti viinin lumella tai sekoitti sen lämpimään veteen. Haalean viinin tarjoaminen oli epäkohteliasta. Sellainen viini oli vastenmielistä, sellaista, jonka oksentaisi suustaan. Kyse olikin siis vieraanvaraisuudesta: laodikealaiset eivät pitäneet Jeesusta kunniavieraanaan, vaan heidän sydämensä oli muualla.

Yhteys materiaalisen hyvinvoinnin ja hengellisen tyytyväisyyden välillä on noussut esiin aikaisemminkin: Jeesus varoitti jo eläessään, kuinka vaikeaa rikkaan on päästä taivasten valtakuntaan. On helppoa rakastua varakkuuteen ja tuudittautua sen tarjoamaan turvallisuudentunteeseen kiinnittyen näin maalliseen hyvinvointiin ja unohtaen hengellisen hereillä olon. Tästä oli todennäköisesti kyse myös Laodikeassa. Seurakunnasta tuli itseriittoinen ja he tuudittautuivat omaan rikkauteensa ja menestykseensä alkaen uskoa, etteivät tarvitse muilta mitään. Tämä itseriittoisuus sitten levisi myös heidän hengelliseen elämäänsä, minkä seurauksena Jeesus ei ollut enää kunniavieras heidän sydämissään.

Laodikealaiset pettivät itseään uskottelemalla pystyvänsä ottamaan parhaat puolet molemmista maailmoista – hengellisestä ja maallisesta – päätyen haaleuteen, mitäänsanomattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Kirjeen tarkoituksena oli herätellä heitä tähän omaan tilaansa ja auttaa heitä tekemään yksi kipeimmistä oivalluksista: rehellinen oivallus itsestä.

Tämä kritiikki sopii hyvin myös Suomen kontekstiin: Elämme varakkaassa maassa, jossa on sosiaaliturva ja korkea elintaso sekä varakas kansankirkko. Ne sudenkuopat, joihin laodikealaiset putosivat, ovat aitoja riskejä meillekin – niin yksilöinä kuin yhteisönä. On siis hyvä tarkastella itseään ja omaa yhteisöään kriittisin silmin, olla valmis näkemään epämiellyttäviäkin totuuksia ja luopumaan siitä, mikä ei ole kestävää.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole lamaantua, jäädä maahan makaamaan ja säälimään itseä: Siihen ei Jumala meitä kutsu. Hän kutsuu meitä vastuunkantoon, virheistä oppimiseen ja rohkeaan elämään. Raamattu on täynnä esimerkkejä ihmisistä, jotka ottivat opikseen rajuistakin epäonnistumisista, kantoivat vastuunsa ja menivät eteenpäin. Eikä Jumala muistellut heidän virheitään tai kasannut niitä rangaistukseksi heidän päänsä päälle. Jumalan kanssa me saamme lähteä puhtaalta pöydältä eteenpäin. Saamme uuden mahdollisuuden eikä ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Jumala kutsuu meitä rehelliseen yhteyteen itsemme ja Hänen kanssaan sekä rohkeaan elämään lähimmäistemme kanssa. Lähde siis turvallisin mielin eteenpäin, älä pelkää. Jumala on sinun kanssasi.

Kirkas auringonpaiste ja talvinen maisema, jossa kulkee kaksi rinnakkaista latua.

Ota yhteyttä

pappi
PL 134
04201 Kerava