Emmi Gongin saarna 15.3.2020

(Joh. 12:37-43)

Jumala on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä. Mitä tämä tarkoittaa? Onko Jumala joidenkin osalta päättänyt, että he jäävät uskosta osattomiksi? Kysymyksen juuret ovat ennen kaikkea hämmennyksessä siitä, mikseivät kaikki – niin juutalaiset kuin muihinkin kansoihin kuuluvat – halua tulla Jumalan luokse. Jumala synnyttää ihmisissä uskon ja Jumala on valinnut meidät omikseen. Miksi siis jotkut eivät tätä halua?

Ongelmaa on käsitelty jo Vanhassa testamentissa, samoin Uudessa.  Roomalaiskirjeen luvussa 9 Paavali sanoo: Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: »Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.» Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Yhtenä taustavaikuttajana näiden toteamusten takana on se, ettei kukaan voisi kerskailla uskollaan. Meistä ei kukaan voi antaa Jumalalle mitään sellaista, josta Hän jäisi meille velkaa tai joka Hänen tulisi maksaa meille takaisin. Kukaan meistä ei voi velvoittaa Jumalaa toimimaan haluamallamme tavalla.

Samoin kukaan meistä ei voi sanoa toiselle: Minun uskoni on parempi kuin sinun. Olen parempi ihminen ja parempi uskova, Jumalan edessä arvokkaampi. Jumala on se, joka antaa uskon ja synnyttää kasvun. Olipa uskomme heikompaa tai vahvempaa, se tulee Jumalan kädestä ja Jumalan armosta. Sitä ei ole annettu meille aseeksi heikompiamme vastaan, vaan työkaluksi ja yhteisen hyvän rakentamiseksi. Tietyllä tavalla usko on meillä vain lainassa. Välitämme eteenpäin Jumalan rakkautta, emme omaamme.

Tällaiset toteamukset saattavat toisaalta syöstä meidät passiivisuuteen. Jos Jumala on minut jo pelastanut, miksi vaivautua tekemään mitään? Olenhan jo pelastettu. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin epätoivo. Epätoivo on riipaisevan kamalaa. Kuinka voin tietää, ettei Jumala ole paaduttanut ja hylännyt minua? Jos Hän on näin päättänyt, mitä minä enää voin tehdä?

Kumpaankaan lähestymistapaan ei ole Raamatunteksteissä rohkaistu. Pelkästään oman pelastuksen tuijottelu ei ole se, johon Jumala on meitä kutsunut. Esimerkiksi Jeesus varmasti tiesi tasan tarkkaan pääsevänsä kiusauksista ja koettelemuksista huolimatta takaisin Isänsä luokse. Ja mitä hän teki? Paransi sairaita, lohdutti itkeviä ja rohkaisi heikkoja. Jeesuksen esimerkkiä meidänkin tulisi seurata.

Epätoivon ja pelon edessä lamautuminenkaan ei ole se, mihin Jumala meitä kutsuu. Jumala kutsuu meitä rohkeasti luottamaan. Tosin tunnustan, että tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen vastaavien Raamatunkohtien edessä tuntenut monet kerrat toivottomuutta, pelkoa ja lannistumista. Mitä jos minut onkin jo ennalta valittu kelvottomaksi? Ajatus on piinannut minua ja saanut minut pohtimaan Jumalaan olemusta uudelleen. Näinä hetkinä viisaat kollegani ovat kehottaneet minua kääntämään katseeni Jeesukseen.

Jeesus toimii meille taas rohkaisuna ja esimerkkinä. Raamattu on myös pullollaan kohtia, joissa luvataan, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, kuulee hänen äänensä ja tahtoo häntä seurata, on pelastettu. Paaduttamisen ja hylkäämisen taustaa vasten Jeesuksen ristinkuolema tuntuisi myös kummalliselta. Ei, ei Jeesus sinun puolestasi kuollut, mutta naapurin puolesta kyllä. Ei Jeesus sinua halua parantaa, mutta tuon toisen kyllä. Kieltäytyikö Jeesus koskaan parantamasta tai auttamasta? Pyysivätpä ihmiset apua sairauksiinsa tai epäuskoonsa, Jeesus auttoi heitä. Aina.

Loppujen lopuksi perimmäinen syy siihen, miksi joku uskoo ja joku ei, jää ratkaisematta. Voisimme yrittää selittää siihen liittyvät jännitteet pois, käännellä ja väännellä tekstejä, kunnes olisimme tyytyväisiä. Ja kuitenkin Jumala ilmoittaa meille itsensä Raamatussa. Myös Raamatun vaikeat ja hankalat kohdat ovat tärkeitä, koska ne pakottavat meidät etsimään Jumalan olemusta Jumalan ehdoilla. Ne estävät meitä ahtamasta Jumalaa omaan kapeaan muottiimme ja pitävät meidät nöyrinä.

Ei ole meidän tehtävämme rakentaa vedenpitävää mallia ihmisen pelastumisesta, sillä kyse on Jumalan armoteosta. Emme pysty omin älyllisin ponnistuksin löytämään Jumalaa ja ymmärtämään tyhjentävästi Hänen tahtoaan. Eikä uskossa siitä olekaan kysymys. Paavalin sanoin: Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Kysymys on siitä, että Jumala löytää juuri minut ja kuljettaa minut oikealle tielle.

Kasvokuva pappi Emmi Gongista.