Emmi Gongin saarna 17.10.2021

Totuutta ei ole aina helppoa tai kivaa kuulla. Varsinkaan, jos se näyttää meidät epämiellyttävässä valossa tai paljastaa itsekkäät tekomme. Aamos oli juuri tällainen totuudenpuhuja. Hänen toimintansa ajoittui suunnilleen 760-luvulle ennen ajanlaskumme alkua, aikaan vajaa 50 vuotta ennen Israelin valtion tuhoa. Aamos oli karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä naapurivaltiosta Juudasta. Tuohon aikaan Israel näytti menestyvältä: vauraus lisääntyi, suhteet olivat vakaat, sodissa oli oltu voitokkaita ja temppelissä palvottiin sopuisasti eri jumalia. Temppelin papin Amasjan silmissä Aamos onkin turhasta nillittäjä ja moraalinvartija: eniten hänen paasauksessaan hiersi tuomion ehdottomuus ja vaatimus muutokseen. 

Aamoksen julistus nimittäin näytti toisen puolen Israelin elämästä: yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden. Köyhiä sorrettiin räikeästi, oikeuslaitos oli korruptoitunut ja rikastuva yläluokka eli hillittömästi köyhien kustannuksella. Aamoksen mukaan kaiken tämän rappion taustalla oli luopuminen Jumalasta, joten hän nousi Israelin virallisia käytäntöjä ja sortavia rakenteita vastaan. 

Myös meidän ajassamme tällaisten ikävien totuuksien puhujien käy huonosti. Heidän on kautta aikojen käynyt huonosti, olipa kyse sitten valtioista, järjestöistä, kirkoista tai yrityksistä. On paljon helpompaa hiljentää yksittäisiä soraääniä kuin lähteä muuttamaan valtavia rakenteita. On helpompaa lakaista ongelmia maton alle tai ajatella, ettei kyseessä nyt niin iso ongelma ole. Sitä paitsi kaikkihan niin tekevät. 

Sama pätee myös yksityiselämässämme. On vaikeaa ottaa vastaan kritiikkiä esimerkiksi omasta asenteestamme tai kyseenalaistaa omia uskomuksiamme. Paljon helpompaa on pitää entistä tiukemmin kiinni vanhasta ja hyväksi havaitusta. Näin on aina tehty. Tällainen olen ennenkin ollut. Toisaalta tuttu on myös turvallista. Aina meidän ei ole hyvä olla itsemme kanssa tai olemme monin tavoin tyytymättömiä elämäämme, mutta jäämme tilanteeseen silti. Tyytymättömyys ei välttämättä synnytä tarpeeksi suurta halua muutokseen, sillä tuntemattoman pelko on vahvempi kuin pettymys nykyiseen. 

Muutos on pelottavaa. Silloin täytyy kohdata omat pimeät puolensa ja omat heikkoutensa. Eikä ainoastaan kohdata, vaan ottaa niistä vastuu ja lähteä toimimaan. Joutuu näyttämään haavoittuvuutta, hapuilemaan uuden edessä ja ottamaan vastaan läheisten reaktiot. Kuitenkin muutos on monesti sen arvoista. Elämänlaatu paranee ja luottamus omaan itseen kasvaa. Ja kun katsoo taaksepäin, ei haluaisi enää takaisin entiseen. 

Aamos julisti muutosta. Niin yhteiskunnallista, rakenteellista muutosta kuin ihmisen sisäistäkin muutosta. Jeesus julisti aivan samaa omana aikanaan. He olivat näitä soraääniä ja moraalinvartijoita, piikkejä valtaapitävien lihassa. Moni myös kuuli heidän puheensa ja antoi sen vaikuttaa itseensä. Se sytytti heidän sisällään jotakin. 

Evankeliuminkohdassa Jeesus sanoo: Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämä ei siis koske kaikkia, sillä ystävä on kääntynyt Jeesusta vastaan. En tiedä, oletko koskaan kipuillut tällaisten raamatunkohtien keskellä ja miettinyt, onko sinut valittu. Minä ainakin olen. Joskus on jopa tuntunut valtavan epäreilulta ajatus siitä, että jonkun ihmisen kautta ennustusten tulee käydä toteen ja hän on vain välikappale: uhrattu suuren suunnitelman edessä. Onko sellaisella ihmisellä edes mahdollisuutta pelastua? Jos Jumala on jo ennalta päättänyt esimerkiksi Juudaksen kohtalon, mitä meille jää jäljelle? Mistä tiedän, ettei minun kohdaltani ole päätetty samoin? 

Monet kerrat olen pelännyt olevani oman aikani fariseus, kovasydäminen ja ymmärtämätön. Olen myös pelännyt kokevani vastaavan kohtalon kuin Juudas tai Egyptin faarao. Olen nähnyt Jumalan ankarana, pelottavana ja läpitunkevana. Jumalan katse on polttanut reiän sieluuni ja olen luullut kuolevani siihen paikkaan. Mutta nämä tunteet eivät ole tulleet pelkästään Jumalalta, vaan ne ovat kummunneet jostain syvältä itsestäni. On hyvin inhimillistä pelätä olevansa kelvoton ja kipuilla vajavaisuuksiensa kanssa. Kuitenkin ne ovat myös sellaisia tunteita, joiden painoa on vaikea kestää ja joita voi olla mahdoton kohdata itsessämme. Joten painamme ne syvälle sisimpäämme, peitämme niitä kaikella mahdollisella ja rakennamme korkeita muureja suojellaksemme itseämme. 

Raamatussa kerrotaan näistä Juudaksista ja faaraoista. Mutta heidän lisäkseen siellä kerrotaan myös Joonista ja Paavaleista. Joonasta, joka lähti Jumalaa pakoon ja vaaransi samalla kaikkien muiden laivalla olijoiden hengen, koska häntä pelotti ottaa saamansa kutsu vastaan. Paavalista, joka vainosi kristittyjä sydämenpalolla ja kaikella vaikutusvallallaan. Ja myös heille oli paikka Jumalan suunnitelmassa, Jumalan valtakunnassa. 

Meidän elämämme ei läheskään aina mene omien suunnitelmiemme mukaan. Kuinka monesti tuotammekaan pettymyksiä toinen toisillemme tai itsellemme. Kuinka monesti olemmekaan pettyneet rakkaisiimme. Omassa elämässäni olen huomannut, että olen antanut paljon anteeksi. Heille, jotka ovat minua satuttaneet, olen aidosti antanut anteeksi ja pystynyt näkemään sen, mikä oli hyvää. Sen, mikä hautautui kyvyttömyyden ja oman kivun alle. Jos minä, vajavainen ihminen, pystyn antamaan toiselle anteeksi ja näkemään hänessä olevan hyvän ja kauniin, niin eikö paljon enemmän Jumala pysty siihen? Meidän Jumalamme ei ole pikkumainen ja kostonhaluinen Jumala. Jumalalla ei ole tarvetta rakentaa korkeita muureja ympärilleen ja toimia niiden turvista katkerana. Ei, meidän Jumalamme on vahva, oikeudenmukainen ja vastuullinen Jumala. Ja ennen kaikkea rakastava ja ymmärtävä Jumala. 

Sanoin aiemmin, että muutos on vaikeaa. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin. Meillä on toisia ihmisiä ympärillämme: tuttuja ja tuntemattomampia. Muutoksen myllerryksessä tuki saattaa tulla yllättävältä taholta. Ihmisten lisäksi ja ennen kaikkea meillä on Jumala puolellamme. Auttamassa, tukemassa ja kannattelemassa muutoksen aallokossa. Kun aallot vyöryvät toinen toisensa jälkeen voimakkaampina ylitsemme, Jumala ei anna meidän hukkua. Aallokon riepoteltavana Jumalan kannattelua ei välttämättä huomaa, sillä Hän ei säästä meitä myrskyltä. Mutta Hän pitää huolen, että selviämme siitä elossa.