Emmi Gongin saarna 2.3.2022

Tänään tuhkakeskiviikkona alkaa paastonaika ja laskeudumme elämässämme aivan ydinasioiden äärelle. Päivän raamatunkohdat puhuvat katumuksesta, tekopyhyydestä ja Jumalan luokse palaamisesta. Joelin kirjassa profeetta julistaa voimallisesti: Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Luulen, että aika monen meidän sydämemme on revitty rikki viimeaikaisten maailman tapahtumien myllerryksessä. Ympärillämme on pandemiaa, sotaa, polarisoitumista ja jatkuvasti kiristyvä maailmantilanne ja epätietoisuus repii meitä yhä enemmän hajalle. Olemme sinnitelleet pitkän ja vaativan poikkeusajan läpi vain jatkaaksemme epätietoisuuden keskellä. Ei ihme, että olemme väsyneitä ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Ei ihme, että toivomme hiipuu. 

Vaikeuksista huolimatta meidän tulisi taistella epätoivoon vaipumista vastaan. Yrittää löytää toivon pilkahduksia ympäriltämme ja keskittyä siihen, mikä on tärkeää. On aikoja, jolloin kohtaamme kohtuuttomia vaikeuksia ja toivottomuutta, mutta yleensä niitä tasapainottamaan tulee myös parempia aikoja. Vaikka nyt olisi pimeää ja pelottavaa, niin se ei jatku ikuisesti. Ja tulipa vastaamme minkälaisia vastoinkäymisiä tahansa, selviämme niistä tavalla tai toisella. Emme ehkä aina kunnialla tai ryvettymättä, mutta selviämme. 

Paastossa on kyse Jumalan luo palaamisesta ja Hänen etsimisestään. Jeesus puhuu siitä, kuinka meidän ei tulisi paastota muita ihmisiä varten keräten erinomaisuus- tai säälipisteitä siitä, kuka on kurittanut itseään eniten. Sama pätee muutenkin. Meidän tulisi tehdä hyvää sydämen halusta eikä näyttämisen halusta. Helposti teemme ison numeron lahjoittamastamme rahasta tai tarjoamastamme avusta, jotta muut ympärillämme ajattelisivat meidän olevan hyviä ihmisiä. Evankeliumin kohdassa hän kehottaakin meitä pitämään asiamme Jumalan kanssa kahdenkeskisinä. Aivan kuten ihmissuhteissamme, Jumala-suhteessammekin on joitain sellaisia asioita, jotka kuuluvat vain meidän ja Jumalan välille. Jumala näkee tekojemme motiivit ja sydämemme syvimmät tunnot. 

Paastossa onkin kyse myös itsensä rehellisestä tarkastelusta. Moni meistä ei mielellään katsoisi rehellisesti peiliin ja näkisi niitä asioita, joissa meillä olisi korjattavaa. On helpompaa ummistaa silmät tai vierittää vastuuta ympärillä olevien harteille. Omassa elämässäni olen kuitenkin huomannut, että totuus vapauttaa. On vapauttavaa pyytää anteeksi toimittuaan väärin tai muuttaa käytöstään palautetta saatuaan. En sano, että se on helppoa. Monesti se on vaikeaa ja kirpaisee syvältä. Joskus ihmissuhteet eivät palaudu ennalleen, mutta joskus ne vahvistuvat. Myös oma itsetunto vahvistuu, kun uskaltaa sanoa, mitä ajattelee ja seistä sanojensa takana. Asiat ja teot, jotka aiheuttavat meissä katumusta monesti myös paljastavat jotakin meistä itsestämme. Paaston tarkoituksena on vähentää ympärillämme olevia häiriötekijöitä, jotta voisimme nähdä itsemme ja Jumalan selkeämmin. 

Kriiseillä on myös tapana toimia tällaisina musertavan kirkkaina peileinä. Monesti kriisi herättää meidät huomaamaan omat vajavaisuutemme tai käsittelemättömät asiamme. Kriisi – olipa se maailmanlaajuinen tai oman elämämme seinien sisään rajattu – pakottaa meidät tarkastelemaan selviytymiskeinojamme ja sisällämme kantamiamme kipukohtia. Kun kipukohdat kerran on paljastettu, niitä on vaikeaa - ellei mahdotonta - laittaa enää uudelleen piiloon. Hetkeksi ne tuntuvat täyttävän koko elämämme, mutta monesti nousemme vahvempina jälleen ylös. 

Jeesus itse eli miehitysvallan alla ja kärsi valtavan paljon. Syyttömänä. Vaikka meistä tuntuisi kuinka yksinäisiltä tai hylätyiltä, niin uskon ja toivon, että näissäkin koettelemuksissa Jeesus on salatulla tavalla läsnä. Vaikka emme aina saisikaan lohdutusta, niin voimme luottaa siihen, että Jeesus tietää, miltä meistä tuntuu. Hän ei ollut eikä ole mikään kiiltokuvapoika, joka pilvenreunalta silittelee päätämme ja lähettää jaksuhaleja, vaan hän laskeutui tänne alas meidän keskellemme. Hän kulki vierellämme, turhautui, puhui toisinaan kovin sanoin ja nousi epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hän ei pelännyt liata käsiään, vaan otti vastaan niin henkisiä kuin fyysisiäkin iskuja, meidän kanssamme ja meidän puolestamme. Joten kun meinaan itse vaipua epätoivoon enkä tunnu löytävän Jumalaa mistään, silloin muistan, että Jeesuksesta tuntui ihan samalta. Pimeys peitti hänet kokonaan, mutta vain hetkeksi. 

Jeesus kulki meidän kanssamme tällä raskaalla tiellä ja nyt me laskeudumme muistelemaan hänen matkaansa kohti kärsimystä ja hylkäämisen kokemuksia. Joten repikää rikki sydämenne älkääkä vaatteitanne. Näyttäkää itsenne raa’asti ja rehellisesti Jumalalle, olkaa vilpittömät Hänen edessään. Olemme ajautuneet hieman synkille vesille, kenties pyhän Raamatunkohtien tai maailman tapahtumien takia, mutta en halua lopettaa näin synkkiin ajatuksiin. Sillä vaikeudet eivät kestä loputtomiin, yksinäisyys ei kestä loputtomiin, pelko ei kestä loputtomiin. 

Jumala ei jätä meitä yksin pimeyteen. Hoosean kirjassa sanotaan: Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat. Jeesuksellekin koitti synkimmän pimeyden jälkeen aika, joka jätti kaiken kivun varjoonsa ja avasi sekä Hänelle että meille tien Isän luo. Joten rohkaisen meitä kärsivällisyyteen ja kestävyyteen. Jumala parantaa ja sitoo haavat.