Emmi Gongin saarna 26.11.2023

Huhhuh, aika tiukkaa tekstiä olemme kuulleet tänään, vai mitä? Kirkkovuoden viimeistä sunnuntaita ei turhaan kutsuta tuomiosunnuntaiksi – teksteissä on todella ankara sävy. Jos me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden, miksi meidät sitten viimeisellä tuomiolla tuomitaan tekojemme mukaan? Eikö usko riitäkään? 

Uskon ja tekojen suhde on jännitteinen. Jo Raamatusta voimme lukea, kuinka usko on Jumalan lahjaa, mutta usko ilman tekoja on kuollut. Miten tämä siis on ymmärrettävissä? Ajattelen, että harva asia elämässä kannattaa vetää äärimmilleen joko-tai-ajattelun kanssa, vaikka helposti siihen sorrummekin. Sydämemme usko, samoin kuin Jumalan rakkaus, näkyy teoissamme. Emme elä tyhjiössä, jossa on vain hengellinen maailma, vaan Jumalan todellisuus nivoutuu yhteen konkreettisen todellisuutemme kanssa. Tekemällä hyviä tekoja, suorittamalla uskoamme ja elämäämme emme pelastu – muutenhan voisimme päätyä tilanteeseen, jossa Jumalan olisi pakko pelastaa meidät. Jos minulla on rahaa, voin ostaa vaikka kuinka kalliin tavaran kaupasta ja maksettuani kauppiaan on annettava tavara minulle. Jos taas saan lahjan, en voi vaatia sen olevan tietynhintainen tai tietynlainen, vaan lahja on ostajan käsissä, kun taas ostettu tuote omissani. Kuinka voisimme asettaa Kaikkivaltiaan Jumalan sellaiseen tilanteeseen, että hänen olisi pakko tehdä hyväksemme jotakin? 

Usko ja teot kulkevat käsi kädessä. Jumalan meille antama rakkaus, sydämessämme oleva usko synnyttää meissä halun hyviin tekoihin ja myötätunnon kanssaihmisiämme kohtaan. Haluamme toimia hyvin ja tuottaa hyvää ympärillemme. Usko muuttaa meitä sisältä päin. Uskon pohjana on sydämen halu, ei pakko.

Mielenkiintoisinta tässä Raamatunkohdassa on kuitenkin se, että kaikki yllättyivät. Se ei yllätä niin paljon, että he, jotka joutuivat kadotukseen, yllättyivät. Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua? Omia virheitä ja välinpitämättömyyttä helposti vähättelee tai etsii vikaa toisesta. Minä olin väsynyt, minulla oli kiire, ei minulla ole rahaa. Tai vastaavasti: Hän ei olisi tuossa tilanteessa, jos ei olisi itse tuhlannut rahojaan ja tehnyt rikoksia, hän on ansainnut sen mitä saa. Jokainen tilanne on yksilöllinen, en sano sitä. On myös tilanteita, joissa omalla toiminnallamme olemme myötävaikuttaneet ja tilanteita, joissa meitä yritetään käyttää hyväksi, mutta ainakin yhtä paljon on tilanteita, joissa emme halua auttaa ja keksimme jälkeenpäin salonkikelpoisen syyn sille, miksi jätimme auttamatta. 

Mutta myös he yllättyivät, jotka pelastuivat. Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Hyvää tehneet olivat yhtä hämillään kuin he, jotka olivat toimineet välinpitämättömästi. Yleensähän, jos teemme hyviä tekoja tai olemme olleet ahkeria, muistamme kyllä kertoa sen muillekin. Aivan ohimennen tulee mainittua, että lahjoitinpas muuten siihen keräykseen ja autoinpas kaveria tuon asian kanssa. Monesti kaipaamme hieman tunnustusta tai jopa vastapalvelusta hyvästä teostamme, emmekä tee sitä puhtaasti tarvitsevan takia. 

Kuvailin hieman yleisiä lainalaisuuksia inhimillisestä toiminnasta. Jos olet koskaan toiminut opettajana, saatat tunnistaa seuraavan ongelman: Luokassa on useampi opiskelija, jotka häseltävät, häiritsevät eivätkä hoida tehtäviään ajoissa. Et voi heitä nimeltä nostaa koko luokan silmätikuiksi ja sanoa, että skarpatkaa nyt hyvät ihmiset. Siispä päädyt ympäripyöreästi muistuttamaan luokkaa asiallisesta käytöksestä ja tehtävien tärkeydestä. Jos oikein turhaudut ja sinulla menee kuppi nurin, saatat sanoa saman asian aika paljon painokkaammin ja heittää kenties kevyen uhkauksen siitä, että kurssi ei välttämättä mene läpi muuten. Ne häseltäjät sivuuttavat puheesi joko ajatellen, ettei asia koske heitä tai ettei sillä ole väliä. Mutta ne tunnontarkat ja ahdistuvaisuuteen taipuvaiset opiskelijat ottavat sanoistasi itseensä ja kasaavat itselleen lisää paineita. Nyt tuo opettaja on vihainen, pääsenköhän tätä kurssia ollenkaan läpi? 

Välillä minusta tuntuu, että joidenkin Raamatunkohtien kanssa käy samoin. Itselläni on ollut hyvin herkkä omatunto ja olen kokenut jatkuvaa huonommuutta. Monet tällaiset sanat ovat painuneet sydämeeni ja kasvattaneet huolta entisestään. Ehkä tunne on joillekin teistäkin tuttu. Kohdat on tarkoitettu herättelemään ja miettimään omaa toimintaamme mahdollisimman rehellisesti, ei lyömään lyötyä. Jumala ei nauti tuomitsemisesta eikä rankaisemisesta eikä raamatunkohdilla pyritä mässäilemään tulevalla tuomiolla vaan toive on siinä, että jokainen meistä voisi löytää Jumalan yhteyteen, tehdä sovinnon Hänen kanssaan.

Viimeisen tuomion kuvausta pohtiessa mieleen nousee myös Jeesuksen sanat aiemmin samassa evankeliumissa, luvussa 19: Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.» Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: »Kuka sitten voi pelastua?» Jeesus katsoi heihin ja sanoi: »Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.» Opetuslastenkin, jotka olivat seuranneet Jeesusta ja luopuneet kaikesta, ensimmäinen reaktio oli hämmentynyt, sillä rima pelastumiselle tuntui olevan niin saavuttamattoman korkealla. Kuitenkin Jeesuksen vastaus, että Jumalalle kaikki on mahdollista voi lohduttaa myös meitä tämän tekstin äärellä. Paljoakaan emme tiedä emmekä ymmärrä, eikä meidän tarvitsekaan. Voimme luottaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja armoon, siihen että Hän näkee kaiken senkin, mikä on salassa. Jumalalle on kaikki mahdollista.