Emmi Gongin saarna tapaninpäivänä 26.12.2022

Stefanos – ensimmäinen marttyyri ja uskonsa puolesta kuollut sankari. Mutta oliko Stefanos todella marttyyri sanan kapeassa merkityksessä? Hän kuoli kyllä uskonsa puolesta, mutta kenen käsissä? Varsinkin myöhäisempi traditio on halunnut tehdä vahvaa erottelua juutalaisten ja kristittyjen välille ja vetää mustavalkoisesti linjoja suoriksi. Juutalaiset ovat ymmärtäneet lain väärin ja pyrkivät miellyttämään Jumalaa ainoastaan teoilla, toisin kuin me kristityt. Juutalaiset tappoivat Jeesuksen. Juutalaiset tappoivat Stefanoksen.

Lähempänä totuutta on kuitenkin se, että omat tappoivat Jeesuksen. Omat tappoivat Stefanoksen. Juutalaiset ja kristityt eivät olleet noihin aikoihin niin selkeästi eriytyneet omiksi ryhmikseen kuin nykyään vaan kristityt toimivat juutalaisuuden sisällä. Erilaiset uskontulkinnat aiheuttivat eripuraa, riitaa ja vainoakin aiheuttaen lopulta lopullisen erkaantumisen. Näinhän meille on käynyt moneen otteeseen jo kristinuskon sisälläkin: meitä on katolilaisia, ortodokseja, luterilaisia, anglikaaneja, helluntailaisia, baptisteja… Listaa voisi jatkaa. Lopulliset eron hetket ovat yleensä äityneet rumiksi ja ikäviksi. Niiden jälkipyykkiä on saatu pestä satoja vuosia erojen jälkeenkin ja pyrkiä jälleen yhteyteen ja sopuun ekumenian kautta.

Palataanpa Stefanokseen. Stefanos julisti Messiaan tulleen ja Jeesuksen täyttäneen Mooseksen lain. Eikä Stefanos ollut ainoa, vaan samaa joukkoa oli enemmänkin, mikä aiheutti sisäistä kuohuntaa ja eripuraa. Jo tapa, jolla Stefanos ja lainopettajat väittelevät, kertoo tästä läheisestä suhteesta toinen toiseen: Lainopettajat väittävät Stefanoksen halventavan pyhää paikkaa ja tekevän tyhjäksi Mooseksen lain. Stefanos taas väittää lainopettajia ympärileikatuiksi mutta sydämeltään ja korviltaan pakanoiksi. Jos riitakumppani olisi ollut roomalainen tai kreikkalainen, keskustelu olisi ollut hyvin toisenlainen. Miksi ketään ulkopuolista olisi kiinnostanut Mooseksen laki, Israelin Jumalan temppeli tai ympärileikkaus? Nämä olivat kaikki juutalaisten tapoja harjoittaa omaa uskontoaan.

Uudesta testamentista löytyy useampiakin tällaisia kuumentuneita väittelyitä ja riitoja eri tavoin ajattelevien, mutta samaan ryhmään kuuluvien kesken. Esimerkiksi Jeesus väittelee kovinkin sanoin lainopettajien ja fariseusten kanssa, samoin Paavali. Ovatpa jopa opetuslapset keskenään erimielisiä joistakin tärkeistä opeista ennen kuin löytävät yhteisymmärryksen. Olisi siis valtava yksinkertaistus sanoa, että juutalaiset tappoivat Stefanoksen, koska hän oli kristitty. Pikemminkin juutalaisen seurakunnan sisältä nousi uusi ja erilainen uskontulkinta, jota vastaan perinteisempää uskontulkintaa kannattavat halusivat taistella.

Kuulostaako tutulta? Oletko koskaan keskustellut jonkun kanssa teologiasta? Onko joskus tuntunut täysin absurdilta se, miten toinen tulkitsee Raamattua tai ajattelee uskonasioista? Entä ovatko tilanteet aina menneet hillitysti ja asiallisesti argumentoiden ja vasta-argumentteihin vastaten? Vai onko kenties luisuttu pikkaisen tai vähän enemmänkin riitelyn ja henkilökohtaisuuksien puolelle? Tässä kohtaa voin ainakin itse nostaa käteni pystyyn. Nimittäin on tullut keskusteltua ja on tullut vähän riideltyäkin. Joskus on tullut tilitettyä pitkä pätkä omaa tulkintaa ja kokemusta, josta toinen ei ole saanut ollenkaan kiinni ja on tullut sellainen olo, kuin hän olisi sivuuttanut minut tai ymmärtänyt jotakin väärin koko uskosta. Tosin, on myös tullut kuunneltua toisen pitkää tilitystä tai täysin omasta tulkinnasta poikkeavaa uskontulkintaa ja jäätyä miettimään, että mitenhän tähänkin vastaisi ja tätä keskustelua jatkaisi.

Enkä usko, että olen täällä ainoa. Miksi teologiset keskustelut välillä kuumentuvatkin niin paljon? Miksi oikein suututtaa, kun tuntuu, ettei toinen tajua ollenkaan ja tulkitsee päin honkia? Sanoisin sen johtuvan siitä, että usko on minulle niin rakas, tärkeä ja syvä asia. Se kiertyy vahvasti koko identiteettini ympärille ja läpäisee sen. No, miksi sitä toista sitten suututtaa? Hänestä tuntuu varmaan ihan samalta. Usko on meille tärkeä asia ja tärkeät asiat tuppaavat menemään ihon alle. Tapamme tulkita Raamattua ja tapamme tuntea Jumalaa saattavat erota hyvinkin radikaalisti toisistaan, mutta meille kummallekin kyse on aivan ydinasiasta: yhdestä elämän tärkeimmistä tukipilareista ja elämän perustasta.

Apostolien tekojen tilanne kuulostaa mielestäni aika samanlaiselta. Nimittäin neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan kuunneltuaan Stefanoksen puheen. Stefanos taas Pyhää Henkeä täynnä nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jeesuksen. Tilanteessa on ollut hyvin vahva tunnelataus ensiarvoisen tärkeän asian äärellä. Tässä nimittäin ei riidelty vain yksittäisistä teologisista totuuksista, vaan koko identiteetin perustasta. Lainopettajat eivät halunneet enää kuunnella sanaakaan, vaan he tukkivat korvansa, alkoivat huutaa suureen ääneen ja ryntäsivät yhtenä miehenä Stefanoksen kimppuun. He raahasivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät hänet. Vahva tunne ja oma viha sai vallan aiheuttaen korjaamatonta vahinkoa.

Miten voisimme omassa elämässämme välttää korjaamattomien vahinkojen synnyttämisen? Todennäköisesti emme ole olleet lähellä tappaa ketään, mutta vahinkoa voi tehdä monenlaista näennäisen hyvin aikein tai oman uskonsa nimissä. Toisen hengen ja sielun murtaminen, kiusaaminen ja ulossulkeminen menevät kaikki käskyn ”älä tapa” alle. Olenko joskus käyttänyt uskoa lyömäaseena satuttaakseni toista? Saadakseni hänelle sellaisen olon, että sinä nyt et ole kunnon uskova ollenkaan. Jos tuntisit Jumalaa, et ajattelisi noin. Olenko koskaan antanut oman voimakkaan tunteeni mennä ystävällisyyden ja rakkaudellisuuden edelle?

Stefanoksen viimeiset sanat olivat: Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä! Kenen viimeisiä sanoja nämä muistuttavat? Luukaan evankeliumissa Jeesus sanoo kuolemansa hetkillä: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. Viimeisenä tekonaan Jeesus pyytää Isää armahtamaan meitä rikkinäisiä ihmisiä, jotka satutamme toinen toisiamme niin tarkoituksella kuin tarkoittamattakin. Tässä hän asettuu meille esimerkiksi, eläväksi esikuvaksi, jonka jalanjäljissä Stefanoskin eli ja kuoli. Kehotankin meitä miettimään tarkasti omia puheitamme ja tekojamme, hillitsemään tunteitamme ja avaamaan mieltämme. Jos satutamme toisia tai rikomme yhteyttä, auttakoon Jumala meitä näkemään sen itsessämme ja korjaamaan käytöstämme. Jos meitä satutetaan tai yhteys meidän kanssamme rikotaan, auttakoon Jumala meitä antamaan anteeksi. Toivon, että jokainen meistä voisi Kristuksen esikuvan mukaisesti olla siunauksena läheisilleen ja lähimmäisilleen.