Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sunnuntain aiheena Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa, Matt. 25:14–3
Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Kuulostaa aika rajulta. Toiset saavat yltäkyllin ja toiset jäävät rannalle ruikuttamaan. Tämän raamatunkohdan mukaan on itseasiassa nimetty sosiaalinen teoria, jota kutsutaan Matteus-efektiksi. Matteus-efekti tarkoittaa etujen kasautumista niille, joilla niitä on jo ennestään. Rikkaan on helpompi rikastua kuin köyhän, sillä hänellä on enemmän rahaa riskeerattavana ja sijoitettavana. Samoin hyväosaisen on helpompi menestyä vaikkapa opinnoissa, sillä hänen ei tarvitse ottaa lainaa tai tehdä töitä opintojen ohella ja jos opiskelu takkuaa, hänellä on varaa henkilökohtaiseen tuutoriin.
Jos kuulumme hyväosaisten joukkoon, meillä jää monesti huomaamatta se näkymätön työ, jota huonommista lähtökohdista tulevat joutuvat tekemään päästäkseen edes samalle viivalle. Eikä tämä ole yksinkertainen ja selkeä jana räikeillä vastakkainasetteluilla, nimittäin moni asia voi vaikuttaa heikentävästi tai suojaavasti. Toisilla kyse on taloudellisista haasteista, toisilla vaikkapa terveydellisistä. Hyvä yhteiskunta tukee mahdollisuuksien tasa-arvoa ja kaventaa tätä yksilöiden välistä kuilua, niin että lapset saisivat mahdollisimman paljon resursseja ja mahdollisuuksia tavoitella toiveitaan taustastaan riippumatta.
Palaan takaisin Jeesuksen varsinaiseen vertaukseen. Ensi lukemalta se kuulostaa ankaralta ja pelottavalta, mutta sen opetusta mietittyäni alan kenties ymmärtää Jeesuksen pointtia hieman paremmin. Isäntä antoi jokaiselle palvelijalle heidän kykyjensä mukaan vastuuta, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Tosin kertomuksessa kaikille on annettu valtavasti vastuuta, sillä talentti oli sen ajan suurin rahayksikkö ja vastasi roomalaisaikana noin 6000 denaaria. Denaari taas oli työmiehen päiväpalkka, joten sillekin, jolle isäntä uskoi vähiten varojaan, oli uskottu tavallisen ihmisen 16 vuoden palkka.
Ne palvelijat, jotka saivat viisi ja kaksi talenttia, ryhtyivät toimeen ja alkoivat ahkeroida kartuttaakseen isäntänsä varallisuutta. Molemmat onnistuivatkin kaksinkertaistamaan heille uskotut rahat. Heidän siis täytyi aktiivisesti tehdä töitä isännän eteen ja haluta toimia hänelle edullisella tavalla. Kolmas palvelija, joka sai yhden talentin, taas kaivoi sen maahan eikä ajatellut koko asiaa ennen kuin joutui siitä tilille.
Kolmas palvelija mahdollisesti ajatteli, että hän pääsee helpolla, jos raha on poissa silmistä ja poissa mielestä. Sitten hän voi ajan koittaessa palauttaa sen ja näin väistää kaiken tehtävään liittyvään vastuun. Isäntähän sanoi hänelle, että ihan minimissään hän olisi voinut viedä rahat pankkiin ja antaa niiden kasvaa korkoa. Ei kuulosta kohtuuttomalta, mutta palvelija ei vaivautunut edes sen vertaa edistämään isäntänsä tilannetta.
Toisaalta ymmärrän myös sen, että pelko lamauttaa. Pelko monesti kahlitsee meitä ja estää tekemästä sellaisiakin asioita, joita haluaisimme. Mitä jos epäonnistun? Mitä jos nolaan itseni? Mitä muutkin sitten sanovat? Jokaista pelottaa joskus, toki pelon asteissa voi olla paljonkin eroja. Toisille näennäisen arkiset asiat voivat olla lamauttavia kuten vaikka kaupassakäynti, kun toinen lähtee rohkeasti hyppäämään benji-hyppyä. Kuitenkaan se, että meitä pelottaa, ei ole automaattisesti vapautus olla pyrkimättä pelosta eteenpäin ja omalle epämukavuusalueellemme. Toki, jos kaupassakäynti pelottaa, ei kannata lähteä suoraan siedättämään itseään benji-hypyllä, vaan aloittaa kohtuullisemmin. Vertauksen isäntäkin ymmärsi, että jokaisen palvelijan kyvyt olivat erilaiset ja antoi heille sen mukaan vastuita, miten paljon he pystyisivät niitä kantamaan.
Jeesuksen seuraaminen ei ole aina helppoa eikä ruusuilla tanssimista. Sen ei kuulukaan olla. Muutenhan puhuisimme menestysteologiasta. Joskus on pelottavaa seurata Jeesusta, joskus joutuu luopumaan jostakin tärkeästä ja joskus se saattaa vain sattua ilman, että tietää syytä. Eivätkä tällaiset tunteet tee meistä huonoja kristittyjä tai Jumalasta huonoa Jumalaa. Ne kuuluvat elämään ja ne kuuluvat kasvuun. Vertauksessakin isäntä antoi palvelijoille lahjoja hoidettaviksi, jotta ne tulisivat hänen, mutta myös koko ympäröivän väen hyödyksi.
Vertauksessa puhutaan rahasta ja maallisesta rikkaudesta, mutta talentteja on tulkittu myös hengellisinä lahjoina ja hyveinä. Jokaiselle meistä Jumala on antanut lahjojaan, jotta käyttäisimme niitä itsemme, toistemme ja Jumalan hyödyksi. Eivätkä nämä lahjat välttämättä ole helppoja lahjoja, vaan ne vaativat meiltä toimintaa ja vastuunkantoa. Emme voi kaivaa lahjojamme maahan tai piilottaa päätämme puskaan ja odottaa, kunnes joudumme siitä tilille. Ei, Jeesus kutsuu meitä jo tänään työhön ja toimintaan.
Jumala ei anna liikaa kannettavaksi ja sitten tuomitse siitä, ettemme jaksaneet sitä kantaa. Eikä hän myöskään tuomitse meitä siitä, ettemme heti onnistuneet tai lannistuimme hetkellisesti. Vertauksessakin puhutaan pitkästä ajasta ja siitä, että jokainen sai kykyjensä mukaan. Isäntä antoi palvelijoille paljon aikaa. Hän ei odottanut, että he olisivat viikossa kaksinkertaistaneet hänen voittonsa, vaan välissä saattoi kulua vuosia tai jopa vuosikymmeniä.
Vaikka vertauksen isäntä lähti maasta ja jätti palvelijat yksikseen huolehtimaan omaisuudestaan, Jumala ei tee niin. Hän on kanssamme, auttaa meitä hoitamaan meille uskottuja lahjoja ja rohkaisee meitä, jos horjumme. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Vaikka meille olisi luotettu vain vähän omien vajavaisuuksiemme takia, jos hoidamme sitä vähää uskollisesti, se kasvaa käsissämme. Sen vastuun mukana me myös itse kasvamme läheisempään yhteyteen Jumalan kanssa, jolloin meille voi taas luottaa hieman lisää. Matkan varrella voimme auttaa myös lähimmäisiämme ympärillämme kasvamaan omaan vastuuseensa ja hoitamaan omia talenttejaan. Jumalan yhteydessä pienetkin lahjamme kasvavat ja tuottavat moninkertaisesti, kunhan vain uskallamme emmekä piilota niitä maahan.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä