Teologiharjoittelija Julia Huhdan saarna palmusunnuntaina 5.4.2020

Evankeliumi Joh. 12:1-8

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.

Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.

Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Saarna

Palmusunnuntain perinteiden mukaisesti mulla on täällä mukana virpomisvitsa. Tänä päivänä monilla lapsilla on ollut tapana kulkea naapurustossa ovelta ovelle pieniksi noidiksi pukeutuneena, vitsat kädessä, pääsiäismunien toivossa. Palmusunnuntai aloittaa kirkossa myös Hiljaisen viikon. Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, jossa kansa otti hänet vastaan palmunoksia heilutellen. Siksi me täällä Suomessa olemme perinteisesti heilutelleet pajunkissojen ja koristeiden täyttämiä pajunoksia. Palmusunnuntain ilon ja riemun alle kätkeytyy kuitenkin muutakin. Ratsastaessaan Jerusalemiin Jeesus aloitti samalla matkansa kohti kärsimystä ja kuolemaa. Matka ei ala kruunun ja valtikan kera vaan nöyryydellä ja hiljaisuudella.

Meillä on nyt poikkeuksellisen hiljainen viikko edessämme. Olemme jääneet kotioloihimme, osa vapaa-ehtoisesti, osa valitettavasti myös olosuhteiden pakosta. Suuria väkijoukkoja, juhlaa, laulua ja tapahtumia ei ole. Virpojiakaan ei tänään näy tai vitsat virvotaan ainoastaan perheelle ja lähipiirille.

Päivän evankeliumin kertomus sopii oikeastaan erittäin hyvin tähän meidänkin Palmusunnuntaihin ja Hiljaisen viikon alkuun. Kertomuksessa ei ole suurta, äänekästä väkijoukkoa vaan miljöö on pieni ja rauhallinen. Paikalla on vain Jeesuksen lähipiiri: Maria, Martta, Lasarus ja opetuslapset. Tunnelmakin on hyvin erilainen, kuin Jeesuksen ratsatessa Jerusalemiin. Ilon ja riemun sijasta on havaittavissa odotusta, jännitystä, huolta, epävarmuutta ja ehkä hiukan kireyttäkin. Maria voitelee Jeesuksen jalat rauhassa ja hiljaisuudessa. Raskas ja jännittynyt tunnelma voi johtua ennen kaikkea siitä, että voitelun tarkoituksena on jo valmistella Jeesusta kuolemaa ja hautaamista varten. Kuoleman läsnäolo varjostaa tunnelmaa.

Jeesuksen voitelun ja kärsimystiehen valmistautumisen lisäksi päivän evankeliumi pyörii köyhyyteen liittyvien kysymysten ympärillä. Kertomuksessa hiljaisuuden rikkoo Juudas, joka kyseenalaistaa voiteen tuhlauksen ja Marian toiminnan. Voiteen hintaa korostetaan myös, 300 denaaria. Tämä summa tarkoitti tavallisen työmiehen vuoden palkkaa. Kertomuksesta kuitenkin paljastuu, että Juudaksen huoli on valheellista, teeskentelyä. Juudas ei ole oikeasti huolissaan köyhistä vaan itse rahoista, jotka hän koki rahastonhoitajana omikseen. Hänen huolensa taustalla vaikuttaa pääasiassa ahneus, loput on pelkkää puhetta.

Vastauksellaan Jeesus hiljentää Juudaksen eli Hän todennäköisesti näki Juudaksen läpi. Tämän jälkeen kuitenkin Jeesus tuo esiin jokseenkin kummallisen asenteen köyhiä kohtaa. Jeesus vaikuttaa välinpitämättömältä, vaikka hän on julkisessa toiminnassaan ja opetuksissaan juuri puolustanut köyhiä, sairaita ja vähäosaisia. Mistä tässä on oikein kyse?

Jeesus toteaa, että köyhät ovat luonamme aina. Toisin sanoen heitä on myös mahdollisuus auttaa aina. Tässä Jeesus ikään kuin heittää haasteen, sekä opetuslapsille että meille: Miksi ette myös toimisi niin? Miksi ette jatkuvasti auttaisi köyhiä? Jeesus on näyttänyt meille esimerkin, jonka mukaan meidän tulisi toimia, ei pelkästään puhua.

Meille luterilaisille on varmasti tuttu Martin Lutherin näkemys ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Tämä herättää kuitenkin kysymyksen: mikä sitten on tekojen paikka ja arvo? Mitä usko oikeastaan on ilman tekoja? Teot eivät tietenkään ole uskon lähtökohta tai edellytys. Usko vaikuttaa etupäässä ja teot tulevat perässä. Luther itsekin muistutti, että usko Jumalaan synnyttää aitoja ja hyviä tekoja, ei toisin päin.

Päivän evankeliumi nostaa köyhien kautta esille tärkeän kysymyksen hengellisen elämän vaalimisen ja ulospäin suuntautuvan rakkauden suhteesta. Tätä kysymystä meidänkin on hyvä pohtia nyt Hiljaisen viikon alkaessa. Kertomuksessa Maria omistaa omaa aikaansa, varojansa, jopa omat hiuksensa Jeesuksen jalkojen voiteluun. Hän tekee siis teon Jeesusta varten. Juudas – vaikka hän onkin tekopyhä – toteaa, että rahat tulisi suunnata köyhien auttamiseen. Tästä vastakkainasettelusta herää kysymys: käytämmekö voimavaramme, aikamme ja taitomme itseemme, uskomme hoitamiseen ja Jeesukselle omistautumiseen? Vai käytämmekö voimavarojamme, taitojamme ja lahjojamme muiden ihmisten palvelemiseen Jeesuksen esimerkin mukaisesti? Usko vai teot? Molemmat näistä näkemyksistä voidaan nähdä omina ääripäinään, jolloin kumpikaan niistä ei ole yksinään hyvä vaihtoehto.

Jaakobin kirjeessä sanotaan, että usko ilman tekoja on kuollutta, tyhjää. Mutta eikö sama päde tekoihin ilman uskoa tai ilman tarkoitusta? Sisäänpäin kääntyvä omistautuminen hengelliselle elämälle voi erkaannuttaa meidät maailmasta ja ympäristöstämme, uskon todellisuudesta sekä läheisistämme ja heidän ahdingostaan. Toisaalta teko ilman uskoa voi johtaa toimintamme alkuperäisen tarkoituksen hukkaamiseen tai se voi johtaa meidät palvelemaan muiden sijasta vain itseämme, Juudaksen tavoin.

Tarvitsemme tasapainoa: uskoa ja tekoja. Esimerkiksi virpominen ei ole vain teko tai toimintaa, jossa heilutellaan vitsaa suklaamunien toivossa. Vitsan antamiseen liittyy myös tarkoitus ja sanoma. Virpomislorussa toivotetaan vitsan saajalle ”tuoreutta ja terveyttä tulevaksi vuodeksi”. Meidän on tärkeä muistaa, että Jeesus itse nosti rakkauden koko Jumalan lain keskeisimmäksi sisällöksi. Rakkaus kiteytyy sekä uskossa että teoissa. Jeesus toteaa myöhemmin Johanneksen evankeliumissa: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Keskinäinen rakkaus on juuri meidän kristittyjen tuntomerkki. Siksi saamme ylpeänä kantaa rakkautta mukanamme ja näyttää sitä ulospäin sekä uskossamme että teoissamme.

Usko synnyttää aitoja hyviä tekoja ja tekojemme tulee vaikuttaa käsikädessä uskomme kanssa. Keskeistä on tasapaino, tietoisuus itsestä, omasta uskosta, muista ihmisistä ja ympäristöstä. Usko ilman tekoja on kuollutta, teot ilman tarkoitusta ovat tyhjiä. Ilman tasapainoa, ilman Jeesusta ja Hänen jalkojen juureen asettumista ja hänelle omistautumista rukouksessa ja jumalanpalveluksessa meistä tulee helposti sokeita, emmekä näe Häntä kärsivissä ja apua tarvitsevissa läheisissämme, erityisesti nyt, vaikeuksien ja ahdingon keskellä.

Voimme kuitenkin luottaa uskoon, voimme luottaa armoon, voimme luottaa Kristukseen. Saamme luottaa uskoomme, joka synnyttää rakkautta ja hyviä tekoja keskuudessamme. Ja vaikka hiljaisuus laskeutuu, valo lopulta voittaa. Kärsimyksestä ja kuolemasta tulee toivon ja voiton merkki, joiden vertaiskuvia palmun- ja pajunoksat ovat. Pimeys väistyy ja uskomme luo tiellemme valoa. Uskoomme turvautuen ja Jeesuksen esimerkin mukaan toimien voimme lähestyä Jumalaa nöyrin ja hiljaisin mielin, ja tunnustaa syntimme synnintunnustuksen 707 sanoin.

Julia Huhta palmusunnuntaina vuonna 2020 Keravan kirkon alttarin edessä kädessään virpomisvitsoja ja