Krista Wedmanin saarna 13.3.2022

Evankeliumi: Matt. 15:21‒28

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.

Saarna

Tänään haluaisin kokeilla kanssanne jotain erilaista: nimittäin eläytymistä raamatunkertomukseen bibliodraaman tapaan. Älkää säikähtäkö, saatte istua omilla paikoillanne eikä tarvitse ryhtyä edes keskustelemaan. Esittelen teille ensin kertomuksen henkilöt, kerron heistä taustatietoa sekä annan apukysymyksiä. Minkä jälkeen voitte valita sen henkilön, jonka rooliin eläydytte, kun luen raamatunkohdan uudelleen hitaammin.
Ensimmäinen henkilö on kanaanilainen nainen. Hän ei kuulu juutalaiseen kansaan, vaan on heidän näkökulmastaan pakana, vääräuskoinen. Kaiken lisäksi hän  on nainen, jonka tuohon aikaan olisi pitänyt pitää suunsa kiinni eikä puhutella vieraita miehiä. Mutta naisella on tytär, joka on sairas. Mistä kaikkialta hän on jo etsinyt apua? Jos sinulla ei ole omaa lasta, voit kuvitella itsellesi läheisintä ihmistä ja hänen sairastumistaan. Mihin kaikkeen olisit valmis? Asettumaan alttiiksi häpeälle ja pilkalle, jos vain saisit hänelle apua.  Nainen  on  kuullut  juutalaisesta  opettajasta, joka on parantanut monia sairaita. Nimitys ”Daavidin poika” kertoo, että hän tuntee juutalaisen ennustuksen tulevasta pelastajasta ja ehkä itsekin uskoo siihen. Jeesus siis ehkä kykenisi auttamaan. Mitä naisena toivot ja  odotat?  Mitä  ajatuksia keskustelu herättää?
 
Toinen henkilö tai joukko henkilöitä ovat opetuslapset. Voit valita olla yksi heistä. He ehkä suhtautuvat tuohon huutavaan naiseen eri tavoin. Jotkut ehkä hermostuvat, toiset tuntevat myötätuntoa. Ketkä heistä menevät pyytämään Jeesusta tekemään jotain? Toivovatko he, että Jeesus suostuisi  auttamaan  vai  että  hän  vaientaisi naisen? Puhuvatko Jeesuksen seuraajien joukossa olevat naiset kanaanilaisen naisen kanssa ja kertovatko he hänen tarinaansa muillekin opetuslapsille? Entäpä mitä ajatuksia Jeesuksen vastaus ja keskustelu herättävät?

Kolmas henkilö on Jeesus itse. Emme voi tietää, mitä Jeesus todella ajatteli tai tunsi, mutta tässä eläytymisessä voimme kuitenkin arvailla. Jeesus oli itse juutalainen ja hänen vastauksestaan käy ilmi, että hän ajatteli sanomansa ja tehtävänsä koskevan nimenomaan toisia juutalaisia. Historiassa oli ollut useita profeettoja, jotka myös olivat puhutelleet juutalaista kansaa sekä ennustaneet tulevasta pelastajasta.
Jeesuksen seuraajat uskoivat, että Jeesus oli tuo ennustusten pelastaja, jotkut muut taas saattoivat pitää häntä pelkästään profeettana tai opettajana tai parantajana.

Jeesuksen huomiota ja apua pyysivät monenlaiset ihmiset. Ehkä kaikkia ei mitenkään ollut mahdollista auttaa? Miksi Jeesus ei vastaa aluksi naiselle mitään? Mitä ajatuksia opetuslasten pyyntö herättää? Entäpä kun nainen tulee aivan lähelle ja lopulta Jeesus ryhtyy keskusteluun hänen kanssaan? Mikä saa aikaan mielenmuutoksen?

Pyydän teitä nyt valitsemaan henkilön. Oletko nyt tehnyt valintasi? Aloitetaan.
Nyt voit luopua roolistasi ja palata omaksi itseksesi.

Tämä on yksi tapa lukea raamattua. Ehkä jotkut teistä ovatkin kokeilleet oikeaa bibliodraamaa, jossa eläydytään ohjaajan avulla ja kenties rekvisiittaa käyttäen. (Tai ehkä joku on kokeillut ignatiaanista raamatunlukutapaa, jossa myös on mahdollisuus eläytyä ja löytää siten uusia ulottuvuuksia raamatuntekstiin.) Raamatun kohtien sekä vahvuus että heikkous voi nykylukijan näkökulmasta olla  se,  että  ne  ovat  niin tiiviitä. Toisin sanoen lyhyitä, mutta sisältävät paljon asiaa. Kuten tämäkin kohta, josta varmasti saisi kertomakirjallisuudessa aikaan monta lukua ja kymmeniä sivuja. (Ja tässä vain 8 jaetta!)

Mitä sitten tästä raamatunkohdasta voisi tänään poimia mukaansa? Entä jos eläytyminen ei nyt oikein onnistunutkaan?
 
Aloitetaan Jeesuksesta. Tämä kohta tukee Matteuksen korostusta siitä, että evankeliumi kuuluu kaikille kansoille, ei vain juutalaisille. Kertomuksen alussa Jeesus vaikuttaa tylyltä, varmalta omasta asiastaan, eikä hän halua kuulla tai kuunnella toista ihmistä. Varsin inhimillistä itseasiassa. Mutta inhimillistä on myöskin se, miten keskusteluun ryhtyminen ja toisen ihmisen kuunteleminen ja kuuleminen muuttaa omaa asennetta ja omia ennakkoluuloja. On koskettavaa nähdä, miten mieli muuttuu ja myötätunto voittaa.

Entäpä sitten opetuslapset. Varsin usein he toimivat yleisönä tapahtumille, joista eivät ymmärrä sen enempää kuin muutkaan. He kyselevät ja ihmettelevät. Heidän opettajansa herättää heissä hämmennystä kerta toisensa jälkeen. Silti he näkevät, että tässä on jotakin erilaista, jotakin enemmän. He näkevät, miten Jeesus muuttaa kohtaamiensa ihmisten elämän.

Ja vielä kanaanilainen nainen. Hän joka rohkenee väitellä Jeesuksen  kanssa.  Ja jonka rohkeus ja sinnikkyys palkitaan. Hän ei luovuta, vaikka häntä ei ensin kuulla. Hän ei luovuta, vaikka häntä kohtaan osoitetaan kenties närkästystä (opetuslasten taholta). Hän ei luovuta, vaikka Jeesus suoraan kieltää ensin apunsa. Hän on meille esimerkki siitä, miten pysyä rukouksessa.

Tämä esimerkki rohkaisee meitä tänä päivänä rukoilemaan maailman puolesta, Ukrainan ja rauhan puolesta. Tämä esimerkki on rohkaissut menneinä päivinä rukoilemaan kotimaamme ja sodan loppumisen puolesta. Tänään muistamme sitä, että sodat maamme osalta lopulta päättyivät, vaikka mekään emme helpolla päässeet. Ja koemme myötätuntoa ukrainalaisten puolesta, jotka nyt puolustavat maataan ja taistelevat samaa vihollista vastaan.

(”Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä,” sanottiin ensimmäisessä lukukappaleessa.) Viimeiset vuodet, ensin koronan ja nyt sodan ahdistaessa meitä, ovat varmasti saaneet ihmiset rukoilemaan enemmän kuin tavallisina ja turvallisina aikoina. Tämän päivän raamatunkohdat muistuttavat meitä, että on aivan oikein rukoilla edes silloin, vaikka ei muuten rukoilisikaan. Jumala haluaa, että käännymme hädässä hänen puoleensa.

Rukoukseen rohkaisee myös toisen lukukappaleen teksti, joka kannustaa elämään ”pyhää elämää”. Tämä ei tarkoita vaikkapa luostariin lähtemistä, vaikka sellainenkin voisi tulla mieleen, vaan sitä, että jokainen omassa elämässään pyrkii kääntymään Jumalan puoleen, rukoilemaan ja etsimään Jumalan tahtoa. Toisin sanoen kilvoittelemaan.
 
Kilvoittelulla ei tarkoiteta kilpailemista toisia vastaan taikka palkinnon tähden, vaan kilpailemista omaa itseä vastaan. Se ei ole vertailemista toisiin tai suorittamista.

Esimerkki nuorille: voit valita jäätkö sisälle pelaamaan lempipeliäsi tai lähteä puoleksi tunniksi ulkoilemaan JA sen jälkeen pelata. Kukaan ei pakota sinua valitsemaan toista vaan saat valita aivan itse. Tiedät että ulkoilu tekee  hyvää  ja tiedät, että sen jälkeen on parempi olo. Kuitenkin meissä asuu sen verran laiskuutta ja kärsimättömyyttä, että ulkoilu saattaa jäädä välistä. Mutta jos voitamme itsessämme asuvan mukavuudenhalun, niin lopputulos on parempi.

Kilvoittelu muistuttaa meitä myös siitä, että aika helposti totumme ja turrumme vallitseviin olosuhteisiin. Esimerkiksi rukous rauhan puolesta on  aluksi  palavaa, mutta hiljalleen se lakkaa tuntumasta tärkeältä. Kilvoittelu ei tarkoita sitä, että pitäisi elää jatkuvassa hälytystilassa, mutta se tarkoittaa sitä, että emme saa koskaan tottua vääryyteen tai sulkea silmiä toisen ihmisen kärsimykseltä.

Siksi myös meidän on jatkuvasti ja yhä uudelleen käännyttävä Jumalan puoleen ja toisten ihmisten puoleen, asetuttava keskusteluyhteyteen toistemme kanssa ja rukouksen kautta keskusteluyhteyteen Jumalan kanssa.

Mielenmuutokseen ja kääntymiseen kannustaa myös säännöllinen ripittäytyminen: omien tekojen ja tekemättäjättämisten tarkasteleminen, sen myöntäminen, että en aina pysty elämään Jumalan tahdon mukaista elämää, enkä aina yllä edes omiin ihanteisiini.
Jumalan armoon ja rakkauteen luottaen rukoilemme.