Krista Wedmanin saarna Jazzmessussa 13.9.2020

Evankeliumi

Joh. 5: 1-15

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.

Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset  kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt  väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä  pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna

Jumala loi, auringon, kuun.... ihmisen myös. Ja luomisen aamussa kaikki oli kaunista ja hyvää. Mutta ihminen ei osannut olla tyytyväinen, kiitollinen. Mikä synti, mikä häpeä. Ja juuri ne olivat seurauksena. Syyllisyys osoittaa sen, missä teen syntiä. Mutta häpeä on niin syvällä minussa, että en edes aina tunnista sen salavihkaista vaikutusta. Se vie yksinkertaisen ilon  pelkästä olemassaolosta, se kalvaa kuin mato omenassa. Häpeä halvaannuttaa, ja jään makaamaan pylväiden varjoon, piiloon Luojan katseelta.  

Tässä ajassa haen parannusta Instagram-kuvien ja Facebook-päivitysten väritetyistä unelmista, kuohuvista aalloista, jotka voin sävyttää sellaisiksi kuin haluan, voin muuttaa harmaan hehkuvaksi ja hetken kuvitella, että itsekin hehkun hyväksynnästä, jota kipeästi kaipaan. Puhelimen suljettuani olen kuitenkin edelleen se sama minä: minä, joka en kelpaa mihinkään enkä kenellekään. 

Halvaantuneen kohdatessaan Jeesus tietää, mitä tehdä. Hän tietää, että häpeä ei  lähde synninpäästöllä, sillä se ei liity tekoihin vaan syvimpään olemukseen. Halvaantunut ei liiku omin voimin, eikä lopulta löydy yhtäkään ihmistä, joka voisi häntä liikuttaa. On vain yksi, joka voi poistaa häpeän ja parantaa. Jeesuksen kohtaaminen vetää halvaantuneen takaisin yhteisönsä jäseneksi, vapauttaa hänet itsenäiseksi toimijaksi, joka voi jälleen tehdä omat valintansa, mennä minne tahtoo ja myöskin kantaa oman vastuunsa teoistaan. Häpeän poistaa hyväksyvä katse, joka näkee ihmisessä sen, mikä jo luomisessa on tehty hyväksi.


Ihmiselämän tragedia on, että me itse istutamme rakkaimpiimme häpeän siemenen: että opetellessamme oikeaa ja väärää, teon ja oman olemuksen ero ei vielä ole selvä, vaan syyllisyyden sijaan saammekin taakaksi häpeän. Tragedia on myös, että  aikuisinakaan emme aina osaa erottaa, mikä kuuluu ihmisen olemukseen ja on siis häneen luotu, ja mikä taas on ihmisen itsensä valitsemaa. 

Paradoksi puolestaan on se, että kun häpeän halvaannuttava taakka nostetaan harteiltamme, kun sen aiheuttama lamaannus loppuu, on vihdoin mahdollista ottaa aidosti vastuu omista teoista ja tuntea oikeaa katumusta ja syyllisyyttä vääristä valinnoista, pahoista teoista ja laiminlyönneistä. Siksi rakkaus tulee aina ensin. 

Kuule siis, sinä ihminen: Sinä olet ihme, Jumalan luoma, aivan ainutlaatuinen ja silti samanlainen kuin kaikki muutkin, aivan yhtä arvokas ja rakas, kuin kuka tahansa ja kaikki me. Jumalan rakkauden tähden meidän ei enää tarvitse kantaa häpeää, vaan kannamme vastuumme, emme ole enää halvaantuneita, vaan kuljemme minne itse tahdomme. 

Jumalan rakkauden tähden rohkaiskaamme mielemme ja tunnustakaamme Hänelle kaikki se, missä olemme tehneet väärin ja missä olemme kulkeneet harhaan.

Synnintunnustus 

Pyhä Jumala, Sinä kaiken näkevä, olen tehnyt syntiä sinua vastaan, tahtoen ja tahtomattani,  tietäen ja tietämättäni,
anna minulle syntiselle anteeksi. 
Karkota sielustani synnin ja tietämättömyyden pimeys
ja valaise sisintäni tänä hetkenä,
johdata minut aina kulkemaan
sinun pyhän tahtosi mukaan.
Armahda luotujasi ja minua,
monin tavoin syntistä.

Synninpäästö

Näin sanoo Herra:
»Älä pelkää.
Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju.»
Aamen.


Kun Jumalan rakkaus ja anteeksianto poistavat häpeän ja syyllisyyden, voittavat
synnin ja perisynnin, olemme jälleen, tänäänkin, uudessa aamussa, luomisen
kauneudessa ja hyvyydessä.

Iloitkaamme ääneen Herran suuruudesta.
Huutakaa siis lännessä
ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta,
kunnioittakaa Herraa.
Meren saarilla ja rannoilla
kunnioittakaa Herran nimeä
Maan ääriltä saakka
me kuulemme laulujen kaikuvan
ylistykseksi Jumalallemme! 

Krista Wedman kasvokuva.