Krista Wedmanin saarna 9.2.2020 Keravan kirkossa

Evankeliumi - Matt. 19: 27-30

Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” 
Jeesus sanoi heille:

 ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Saarna

Vihreiden oksistojen suojassa, puiden alla piilossa polut risteilevät rinteitä, ja niitä pitkin pääsee kulkemaan jyrkänteillä sijaitsevilta luolilta toisille. Jotkut luolat ovat vain syvennyksiä kalliossa, muutamat ihmiskäsin asumukseksi rakennettuja. Kuitenkin karuja kaikki. Näille rinteille ja notkelmiin päästäkseen täytyy kiivetä noin 1200 metrin korkuisen Monte Subasio -vuoren huippua kohti, noin neljän kilometrin päähän Assisin kaupungista, joka myös sijaitsee saman vuoren rinteellä, ikään kuin vuoren ”satulassa”. Paikka on nimeltään Eremo delle Carceri. 

Tämä alunperin pieni kappeli on rakennettu paikkaan, joka ammoisista ajoista lähtien on vetänyt puoleensa erakkoja ja kilvoittelijoita, jotka vetäytyivät vuoren rauhaan metsien keskelle. 1200-luvulla paikasta tuli myös Fransiscus Assisilaisen sekä hänen seuraajiensa tyyneyden tyyssija, jonne he pakenivat ajoittain rukoilemaan ja mietiskelemään. Veljet asuivat luolissa vailla mitään mukavuuksia, sillä jyrkkiä rinteitä pitkin ei tavaraa olisi pystynyt kuljettamaan, jos veljillä sellaista olisi ollut.

Fransiskaaniveljet eivät nimittäin omistaneet mitään, vain vaatteet yllään, eivätkä mitään ylimääräistä. He tekivät töitä, mutta eivät ansaitakseen rahaa, sillä heistä työ oli arvokasta itsessään, ei mikään ostettava esine tai suoritus. Toki he ottivat vastaan ruokaa ja muuta välttämätöntä, mutta vain sen verran kuin tarvitsivat. He vastustivat uutta talousjärjestelmää, siirtymistä vaihtotaloudesta rahatalouteen, joka merkitsi talonpojille heidän asemansa merkittävää huonontumista ja kauppiaille sekä ylimystölle vaurastumista yli kaiken tarpeen.

Fransiskus oli alunperin hyvin toimeentulevan kauppiaan poika, mutta hengellisen kutsumuksen myötä hän luopui kaikesta omaisuudestaan ja asemastaan. Hän katkaisi välinsä isänsä kanssa ja siirtyi elämään yhdessä toisten katumusliikkeeseen kuuluvien kanssa. Heidän joukkoonsa liittyi veljiä kaikista yhteiskuntaluokista, mutta yhdessä he luopuivat kaikesta hierarkiasta: kukaan ei ollut toista tärkeämpi tai vähempiarvoinen. Heidän esimerkkinsä sai ihmiset ajattelemaan, mutta he eivät syyllistäneet ketään tai koettaneet pakottaa mihinkään. He eivät kapinoineet ihmisiä vaan rahaa ja valtaa vastaan.

”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Kysyi Pietari evankeliumissa. Ihmiselle on varsin ominaista ajatella omaa etuaan, ja kenties joidenkin itselleen lähimpien ihmisten etua. (Sitä ilman tuskin olisimme selvinneet kivikaudelta pitemmälle.) Pietarin kysymys voisi olla kenen tahansa kysymys. Luopuja toivoo saavansa jotakin tilalle, kaiken menettänyt haluaa jälleen omistaa jotakin. Jopa opetuslapsi, joka on saanut todistaa monenlaisia ihmeitä ja joka aavistaa, että tässä on kysymys jostakin suuremmasta, miettii mikä on hänen oma osansa. Mitä hän voittaa omakseen, mikä on palkkio kaikista uhrauksista.

Fransiskus ei olisi koskaan käyttänyt Pietarin sanoja. Hänen näkökulmansa oli aivan toinen. 

Fransiskus ei luopunut kaikesta omaisuudestaan ja asemastaan tullakseen köyhäksi, voittaakseen jotakin tai saadakseen jotakin itselleen. Hän ei palvellut toisia saadakseen kiitosta, vaan teki vain sen, mikä olisi ollut kenen tahansa velvollisuus. Hän koki syvästi, että oli ensin saanut, ja saanut niin paljon, että kaikesta luopuminen ei ollut mikään menetys, että Jeesuksen seuraaminen ei vaatinut minkäänlaista uhrausta. Maallinen ja aineellinen oli menettänyt merkityksensä sen rikkauden rinnalla, mitä Jumala lahjoittaa.  Tavarasta oli tullut kuin roska, jota ei enää tarvita ja jonka voi heittää pois. 

Fransiskus ymmärsi miten koko luomakunta on Jumalan suurta lahjaa. Miten kaikki ihmiset ovat veljiä ja sisaria keskenään, ja että toisissa ihmisissä kohtaamme aina myös Kristuksen. Hän oivalsi, miten valtava rakkauden teko oli Jumalan syntyminen ihmiseksi, kuoleminen ristillä sekä ylösnousemuksen ihme. Miten kaikki tämä muuttaa ihmisen elämän.

Jumala tuli köyhäksi luopuessaan kaikkivaltiudestaan ja syntyessään ihmiseksi. Hän tuli köyhäksi, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään. Ja hänen köyhyydestään rikastuttuamme ei tässä maailmassa enää ole mitään rikkautta, jota tarvitsisimme, ei mitään, mikä voisi antaa meille mitään lisää. Siksi emme enää tarvitse mitään: emme tavaraa tai valtaa, mainetta tai mammonaa, peltoja tai taloja, emme edes suurta perhettä tai valtavaa ystävien verkostoa. Koska meillä on jo aivan kaikki. 

Monte Subasion luolissa maalattialla yöpyneet veljet, heidän joukossaan Fransiskus Assisilainen, Jumalan pieni köyhä, jonka tahtoa vastaan oli se, että hänet korotettiin toisten joukosta esikuvaksi, nämä veljet olivat rikkaimpia ihmisiä, jotka tiedän. Sillä he kokivat sydämissään sen, mistä me loputtomasti puhumme ja julistamme. Sen mitä on Jumalan armo.

Krista Wedman.