Kristiina Nymanin saarna 21.8.2022

Luuk. 19: 41–48

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: »Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.»

Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: »On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.»

Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

Saarna

Rakkauslaulut ovat täynnä sanoituksia, joissa vasta parisuhteen katkettua ihminen ymmärtää rakkaansa merkityksen ja arvon. Kenties sinulle tupsahtaa mieleen jokin lauluesimerkki. Usein rakkauslauluissa lauletaan siitä, miten on mokattu, ja sen myötä kaikki on mennyttä. Ihminen on monesti niin kovakalloinen, ettei välitä varoitusmerkeistä, joita matkan varrella tulee, vaan kulkee kuurona ja sokeana kohti omaa onnettomuuttaan.

Noin 600 eKr elänyt profeetta Jeremia johdattaa meidät ei vain yksilön, vaan koko yhteisön katastrofin äärelle. Hän julistaa tuomion uskottomalle kansalle, joka on kääntänyt selkänsä Herralle, ja kulkenut vääriä teitä. Jeremian ennustama tuomio toteutui Babylonian sotajoukkojen välityksellä. Ne tuhosivat Jerusalemin temppelin vuonna 587 eKr. Samalla Israelin kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen liki 50 vuodeksi.

Jeremian ja muiden profeettojen julistuksessa kuuluu kaikkina aikoina sama varoituksen sana: kääntykää vääriltä teiltä, katukaa, kun se vielä on mahdollista. Jumala katselee aikansa, antaa mahdollisuuksia parannukseen. Jos parannusta ei tapahdu, edessä on ihmisen tai koko yhteisön katastrofi. Päivän evankeliumissa kuulimme, miten Jeesus itkee Jerusalemin kohtaloa. Hän liittyy pitkään profeetalliseen perinteeseen varoittaessaan Jerusalemia ja surressaan kansan ymmärtämättömyyttä: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!”, Jeesus huudahtaa. Hänen ennustamansa Jerusalemin hävitys tapahtui vuonna 70jKr. Silloin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ja kaupungin.

Lukukappaleessa kuulimme, kuinka Jumala patistaa Jeremian oppimaan savenvalajan luokse. Siellä profeetta saa omin silmin nähdä, mitä tapahtuu, jos valmistumassa oleva astia menee pilalle. Silloin savenvalaja muotoilee samasta savesta uuden, sellaisen kuin haluaa. Jeremia ymmärtää, kuinka Herra on kuin savenvalaja, joka voi halutessaan muovata milloin tahansa kaiken uudestaan. Tästä oivalluksesta syttyy toivon kipinä ahdingon keskelle.

Monella meistä on omakohtaista kokemusta siitä, miten Jumala voi muuttaa kirouksen siunaukseksi. Miten hän voimassaan muovaa meitä uudeksi, vaikka se välillä tekee kipeää. Etsikkoaika ei tarkoita sitä, että Herra kutsuisi meitä vain hetken aikaa tai muutamia kertoja elämämme aikana. Ei, vaan Jumala on kuin tuhlaajapojan Isä, joka odottaa lapsensa katuvan ja tulevan takaisin yhteyteensä.

Ihmisen tai yhteisön etsikkoaika on aikaa, jolloin olemme avoimia Jumalan kutsulle ja puhuttelulle. Se on aikaa, jolloin meidän silmämme ja korvamme ovat auki sekä sydän valmiina vastaanottamaan. Usein otollinen aika on silloin, kun olemme kulkeneet itse valitsemamme polun loppuun, ja joutuneet pahasti harhaan. Epätoivo tai kaipuu saavat meidät monesti herkistymään Herran puhuttelulle.

Omaa kaipaustaan Jeesuksen yhteyteen tai toisen ihmisen läheisyyteen ei pidä tukahduttaa tai täyttää toissijaisilla asioilla. Kannattaa etsiä paikkoja ja hetkiä, joissa hyvän yhteyden voi löytää. Jos joskus itse väsyt etsimään, voit olla varma, ettei Jeesus väsy koskaan etsimään Sinua.

Kirkon tehtävänä on tarjota juuri näitä erityisiä paikkoja ja hetkiä, joissa voi kokea yhteyttä Jeesukseen. On surullista, että vapauden nimissä on siivottu pois tilaisuuksia, joissa sukupolvet ovat aiemmin saaneet kuulla Jumalan sanaa ja tulleet osalliseksi sakramenteista. Tässä yhteiskunnassa, jossa päiväkotien ja koululaisten kirkkohetkiä on vähennetty, lapsia tuodaan yhä vähemmän kasteelle ja hengellisyyttä pyritään työntämään marginaaliin, kirkon on entistä tärkeämpää pitää kiinni siitä, mistä kukaan muu ei pidä.

Heli-kanttorimme kertoi, miten eräällä etelän lomamatkalla vuosia sitten taksinkuljettaja oli koko matkan rukoillut ääneen ja singonnut suukkoja autossaan riippuvan krusifiksin suuntaan. Kuljettaja nimittäin tiesi, että kyytiin saa ottaa vain neljä ihmistä, mutta kun perheessä oli kolme lasta ja vanhemmat, niin hyväsydämisenä hän oli ottanut koko perheen taksiin, vaikka saattoi saada sakot siitä. Meille on myös televisiosta tuttua, miten monet presidentit toivottavat Jumalan siunausta kaikille kansalaisilleen näiden uskonnosta riippumatta.

Aiheeseen liittyen kysyin tänä kesänä rippikoululaisilta millä tavoin seurakunta eroaa yhdistyksistä, harrastuspiireistä ja muista toimijoista. Rippikoululaisten sanalliset ja kuvalliset vastaukset sisälsivät tällaisia asioita: seurakunnassa puhutaan Jeesuksesta, luetaan Raamattua, siellä kastetaan ja pidetään jumalanpalveluksia, ketään ei jätetä auttamatta, jokaiselle on oma paikka. Rippikoululaisten vastauksista tulee mieleen se, miten kirkkomme määrittelee sanan etsikkoaika: Se on aika, jolloin Jumala katsoo kansansa puoleen ja kutsuu ihmisiä. Etsikkoajalla voidaan viitata niin yksittäisen ihmisen elämänvaiheeseen kuin seurakunnan tilanteeseenkin, jossa Jumalan koetaan erityisesti puhuttelevan.

Miten Jumala vastaa etsikkoaikaamme? Hän tulee keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa. Sanassa sanotaan: ”Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen, ja valmistanut sille lunastuksen. Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta, niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.” (Luuk.1: 68-70)

Herra ei jätä epätoivoista ihmistä oman onnensa nojaan, vaan kuulee katumuksen ja kaipauksen. Jumalasuhteensa mokannut ihminen saa uuden mahdollisuuden. Jumala kutsuu anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen kautta uuteen alkuun myös ihmissuhteissamme. Sitä armoa, mitä me saamme itse kokea Jeesuksen Kristuksen tähden, meidän tulee osoittaa omissa ihmissuhteissamme.

Tiedämme jokainen omasta kokemuksestamme sen, että suhde pysyy elävänä vain vaalimalla yhteyttä. Profeetta Jeremia ymmärsi sen, ja julisti kansalle sen tulevaisuuden ja toivon, identiteetin ja yhteisön säilymisen olevan kokonaan Herran varassa. Samoin meille kristityille ja koko kirkolle elävä, säännöllinen yhteys Jeesukseen on kohtalonkysymys.

Jeesus sanoo: ”Ei kukaan pääse Isän luo muutoin kuin minun kauttani.”(Joh. 14:6). Nuo sanat eivät ole uhkaus, vaan helpottava lupaus. Jumalan luo ei ole mitään ihmiselle ylivoimaista tietä, jonka vain kyvykkäimmät ja sitkeimmät pystyisivät kulkemaan. On vain yksi tie Jumalan luo, ja se tie on Jeesus Kristus. Hän tulee keskellemme siellä, missä ihmiset kokoontuvat hänen nimessään ja siellä, missä toimitaan toisten parhaaksi. Siellä missä rukoillaan ja julistetaan armon sanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta, syntiemme sovittajasta. Kristus on läsnä siellä, missä ihmisiä kastetaan ja ehtoollista jaetaan.

Herramme jatkaa työtään maailmassa, etsii armoa janoavia syntisiä, maailman loppuun asti. Olemme Hänen työtovereitaan. Emmekä tahdo kenenkään hukkaavan etsikkoaikaansa.