Kristiina Nymanin saarna 4.12.2022

EVANKELIUMI Luuk. 12:35–40

Jeesus sanoo:

»Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.»

SAARNA

”Tilaa kotiisi oikea joulun tunnelma”, ”Joulun odotetuimmat lahjat”, ”Herkullinen ja helppo joulun avaus meiltä”… Nämä lauseet ovat mainoslehtisistä, joita joulun alla pursuaa postilaatikosta. Mainokset voivat jaella löyhiä lupauksia, mutta kirkko ei voi. Rauhaa ja valoa kirkosta löytyy, mutta ei helppoa joulun avausta. Jeesus ei luvannut seuraajilleen elämää ilman vastoinkäymisiä tai kärsimyksiä. Ei luvannut helppoa elämää, vaan hän lupasi olla läsnä meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Mitä tahansa vastaamme tulee.

Kirkossa jouluun tehdään matkaa odotuksen, itsetutkistelun, rukouksen ja paaston kautta.

Matkan päässä odottaa suurin mahdollinen lohdutus, lahjapaperin sijasta heinillä peiteltynä, seimeen kapaloituna.

Millainen Herra seimen lapsi onkaan? 1. adventtisunnuntaina Jeesus tuli luoksemme hyvin arkisesti, kansan tasolle laskeutuen, työjuhdan varsalla ratsastaen kuten Asta-pappi saarnasi viikko sitten. Tänään toisena adventtisunnuntaina näemme Herramme toisen puolen. Aikojen lopulla Kristus tulee luoksemme Kuninkaana, kaikessa kunniassaan. Jeesus veljenämme on meitä aina lähempänä kuin kukaan muu. Kristus Kuninkaanamme hallitsee koko maailmankaikkeutta – silloinkin, kun luomakunta järkkyy ja meitä pelottaa.

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.” Kirkkoväärtiryhmämme totesi, että Raamatun sanaa tulee pitää esillä silloinkin, kun se ei ole helppoa kuultavaa. Päivän evankeliumi herättelee meitä kysymään itseltämme: Olenko valmis, jos tämä maailmanaika päättyisi nyt? Herättääkö Kristuksen paluu minussa pelkoa vai helpotusta?

Vaatteen vyöttäminen tarkoittaa valmiina olemista. Esimerkiksi vauvaa odottavissa perheissä on usein valmistauduttu hyvin, ja ollaan valmiina sairaalaan lähtöön minä hetkenä tahansa. Vanhemmat ovat järjestäneet vauvalle nukkumapaikan kotona, hankkineet tarvittavat vaatteet ja vaipat etukäteen, pakanneet äidille ja syntyvälle vauvalle laukun sairaalaan lähtöä varten, isossisaruksille on sovittu hoito kenties isovanhempien luona, kun isä menee synnytykseen äidin tueksi jne.

Mutta miten ollaan valmiina hengellisessä mielessä? Mistä tiedän, olenko valmiina, ja onko oma lamppuni vielä palamassa? ---

Moni meistä valmistautuu suureen juhlaan siivoamalla. Tärkein siivous meidän tulee kuitenkin tehdä sisimmässämme. Tärkeää tapahtumaa, joulua tai muuta juhlaa, on vaikeaa ottaa vastaan, jos kantaa taakkaa mielessään tai sydämessään.

Adventin aika kutsuu jokaista tutkistelemaan omaa sisintään, suhdettaan Jeesukseen ja lähimmäisiin. Tämä tutkistelu on oman lampun hoitamista. Toisin sanoen uskon hoitamista. Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan tässäkään asiassa. Herra lahjoittaa meille uskon, hän on uskomme kohde ja samalla uskomme ylläpitäjä.

Jumalan sana osoittaa, miten Herra lahjoittaa meille kaiken: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” (Ef.2:8). Ja vielä: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12). Ja vaikka koemme ajoittain hätää siitä, kun oman lamppumme tuli hiipuu, saamme taivaallista apua: ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu pyhien puolesta sanattomin rukouksin.” (Room.8:26)

Kirkkoväärtiryhmän kanssa pysähdyimme päivän evankeliumin äärelle. Pohdimme sitä, millaiset asiat estävät meitä olemasta valmiina Kristuksen tulemiselle omaan sydämeemme ja tähän maailmaan. Näemme ja kuulemme niin paljon pahaa ja vaikeaa, että riskinä on turtumus. Mikään ei kosketa enää, kunhan se ei osu omalle kohdalle. Osuuhan se väistämättä jossain vaiheessa elämää. Elämän kivut saavat toiset etääntymään Jumalasta, ja toiset kääntymään Jumalan puoleen.

Monilla meistä on kokemusta niin vaikeista asioista, että olemme kokeneet avuttomuutta niiden edessä. Emme ole tienneet, miten ne voisivat kääntyä parhain päin. Ajattelen päivän evankeliumin isäntää. Palvelijat odottavat häntä kärsivällisesti ja lamput palamassa. Mitä tekee isäntä? Hän alkaa itse palvelemaan heitä. Niin Jeesus toimii meidänkin kohdallamme. Kun me odotamme häntä, hän auttaa meitä juuri siinä, missä me kaikkein kipeimmin tarvitsemme häntä. Mikä kiitollisuus ja riemu siitä syttyykään sydämeen, kun saamme avun Jeesukselta!

Kristityn vastaus Jumalan apuun on Herran ylistäminen sekä katseen suuntaaminen lähimmäiseen. Vaatteemme vyöttämistä ja lampun palavana pitämistä on mitä suurimmassa määrin huolenpito kaikista luoduista. Istuin muutama viikko sitten san franciscolaisessa kirkossa. Puhuja osui asian ytimeen sanoessaan: ”Meidän on helppo olla hyvä sille, joka näyttää hyvältä, käyttäytyy hyvin ja tuoksuu hyvältä. Mutta entä sille ihmiselle, joka ei ole mitään näistä?”

Oman rakkaudettomuuden ja itsekkyyden tunnistaminen on välttämätöntä, jos tahtoo pitää lamppunsa palamassa. Kun tunnustamme syntimme, osoitamme luottavamme Jeesukseen syntiemme sovittajana. Samalla tunnustamme Jumalan suuruuden: Herra on väkevämpi kuin pahan valta. Maailman pimeyttä vasten Kristuksen valo on häikäisevä!

Piirroskuvassa neljä adventtikynttilää, joista kaksi vasta palaa.